Piraijat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Piraija” ohjaa tänne. Piraija käsittelee elokuvaa.
Piraijat
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Lahko: Tetrakalat Characiformes
Heimo: Piraijat
Serrasalmidae
Géry, 1972
Suvut
Katso myös

  Piraijat Wikispeciesissä
  Piraijat Commonsissa

Piraijat (Serrasalmidae) on Etelä-Amerikan joissa elävä kalaheimo, johon kuuluu noin 90 lajia.[1][2] Piraijat luetaan tetrakalojen lahkoon Characiformes. Aiemmin niitä pidettiin tetrojen heimon (Characidae) alaheimona (Serrasalminae).

Piraijat elävät Atlanttiin laskevissa lämminvetisissä joissa. Useimmat piraijalajit elävät parvissa. Piraijoilla on soikea ja litteä ruumis sekä terävät hampaat. Piraijat ovat kaikkiruokaisia, ja jotkin lajit ovat ihmisellekin vaarallisia.

Nimitys ja rajaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalan portugalinkielinen nimi piranha tulee guaraninkielisistä sanoista pirá, ’kala’, ja ranha, ’hammas’.[3]

Nimellä piraijat on suomalaisessa kalanimistössä viitattu yhtäältä koko Serrasalmidae-heimoon (alaheimoon),[4] toisaalta nimellä on yleisemmin ja etenkin muissa kielissä viitattu ahtaammassa mielessä vain viiteen lihanahneeseen sukuun Catoprion, Pristobrycon, Pygocentrus, Pygopristis ja Serrasalmus (tribus Piranha), joiden lisäksi heimossa on 13 muutakin sukua, muun muassa kasvisravintoa suosivat Colossoma ja Myleus.[5]

Piraijat elävät Etelä-Amerikan vesissä, jotka ovat 24–27 asteen lämpöisiä. Viileissä vesissä ne eivät selviydy, joten niitä ei esiinny vesissä, joihin virtaa kylmää vettä vuoristosta. Piraijoja löytyy Kolumbian ja Pohjois-Argentiinan välisistä vesistöistä, mutta eniten niitä esiintyy Orinocojoessa Venezuelassa, Amazonissa ja São Francisco -joessa Brasiliassa.[6]

Piraijoilla on ulkoneva alaleuka ja partaveitsenterävät hampaat. Niiden ruumis on soikea ja litteä. Koko ja väri vaihtelee lajeittain. Useimmat lajit ovat harmaanvihreitä tai harmaansinisiä, mutta niiden vatsat, evät ja pyrstöt ovat muunvärisiä.[7]

Keskimääräiset piraijalajit ovat 33 senttimetriä pitkiä ja 1,4 kilogramman painoisia. Suurimmat lajit voivat kasvaa yli 61 senttimetrin pituisiksi ja 5,9 kilogramman painoisiksi. Pienin piraijalaji kasvaa 18 senttimetrin pituiseksi.[7]

Piraijan ruumista peittää limakerros, joka suojaa sitä taudeilta ja pienentää veden vastusta. Piraijalla on viisi erilaista evää tai eväparia, jotka auttavat sitä uimaan nopeasti.[8]

Piraijalla on terävät hampaat.

Piraijan hampaat ovat kolmimaiset ja terävät, ja niillä se irrottaa saaliistaan suuria kimpaleita. Piraijalla on alapurenta, ja sen ylähampaat ja alahampaat sopivat limittäin. Kummankin leuan hampaat ovat yhdessä rivissä. Katkenneen hampaan tilalle kasvaa uusi, ja piraijalla voi elämänsä aikana olla yhteensä useita satoja hampaita.[9]

Piraijoilla on suuret silmät ja hyvä näkö sekä tarkka hajuaisti, jonka avulla ne havaitsevat haavoittuneesta eläimestä lähtevän verivanan yli kolmen kilometrin päästä. Piraijat voivat löytää vedessä polskivan saaliin myös kuuloaistiaan käyttäen. Lisäksi ne pystyvät havaitsemaan liikettä ja paineen muutosta myös ihonsa kautta.[10]

Punapiraijaparvi.

Jotkin piraijalajit ovat yksineläjiä, mutta useimmat elävät suurissa parvissa, joissa voi olla jopa 1 000 yksilöä. Nuorimmat yksilöt uivat parven keskellä, missä ne ovat paremmassa turvassa saalistajilta, kuten kaimaaneilta tai pirarucuilta.[11]

Pienet piraijat pysyttelevät yleensä paikoillaan, mutta suuremmat piraijat uivat kauemmas saalista etsiessään. Jotkin piraijat metsästävät liikkeessä, toiset väijyvät saalista paikallaan odotellen.[12]

Useimmat piraijat ovat kaikkiruokaisia ja syövät enimmäkseen siemeniä ja hedelmiä, joita putoilee veteen. Yksi piraijalaji syö vain kalansuomuja. Jotkin lajit syövät enimmäkseen lihaa, kuten kaloja, mukaan lukien toisia piraijoita sekä äyriäisiä, hyönteisiä, sammakoita, käärmeitä, pieniä nisäkkäitä ja lintuja. Piraijat sekä saalistavat itse että syövät raatoja. Useimmiten ne syövät itseään pienempää saalista, mutta nälkäiset piraijat hyökkäävät suurtenkin eläinten kimppuun. Aikuisen piraijan täytyy syödä vähintään joka toinen päivä, ja nuoret syövät useasti päivässä. Joskus piraijaparvi joutuu saaliin ääressä kiihkon valtaan ja puree mitä eteen sattuu, myös toisiaan.[13]

Ihmiselle vaarallisimpia lajeja ovat Pygocentrus cariba, punapiraija (Pygocentrus nattereri) ja Pygocentrus piraya. Piraijat eivät tiettävästi ole koskaan tappaneet ihmistä, mutta ne napsivat ihmisiltä usein sormia ja varpaita sekä purevat paloja jaloista ja lantiosta.[14] Jos uhri reagoi puremaan, kala pakenee, eikä koko parvi hyökkää.[15]

Lisääntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piraijat lisääntyvät veden lämmetessä huhtikuussa alkavan sadekauden aikana. Niiden väri vaihtuu ja ne kokoontuvat yhteen. Joidenkin lajien uros tekee joenpohjaan painauman, johon naaras laskee mätinsä ja uros maitinsa. Jotkin lajit eivät tee pesää, vaan munat lasketaan kasvillisuuden sekaan. Kuoriuduttuaan poikaset pysyttelevät kasveihin kiinnittyneinä viikon ajan ja kehittyvät loppuun asti. Nuoret ja pienikokoiset piraijat varovat aikuisia piraijoja ja liikkuvat parvissa toisten nuorten kanssa. Piraija kasvaa nopeasti, jopa 1,3 senttimetriä kuukaudessa. Piraijat elävät lajista riippuen 10–25-vuotiaaksi. Akvaariopiraijat kuolevat nuorempina kuin villit piraijat.[16]

Täytettyjä piraijoita myydään matkamuistoiksi.

Piranjoja pyydystetään ruoaksi, sillä niitä on paljon. Niiden hampaista tehdään koristeita.[17] Piraijoja pidetään akvaariokaloina. Yhdysvalloissa karanneet piraijat ovat uhka paikallisille ekosysteemeille, joten piraijojen pitäminen on kielletty yli 25 osavaltiossa.[18]

  1. Family Serrasalmidae (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 20.12.2014. (englanniksi)
  2. World Register of Marine Species (WoRMS): Serrasalmidae (luettu 20.12.2014) (englanniksi)
  3. Gish 2012, s. 11.
  4. Varjo, M., Koli, L., Dahlström, H.: Maailman kalojen nimet. Suomen Biologian Seura Vanamo, 2004. ISBN 951-9108-13-0.
  5. David M. Schleser: Piranhas, s. 11. Barron, 1997. ISBN 9780812099164 (englanniksi)
  6. Gish 2012, s. 12–15.
  7. a b Gish 2012, s. 12.
  8. Gish 2012, s. 16.
  9. Gish 2012, s. 16–19.
  10. Gish 2012, s. 19.
  11. Gish 2012, s. 21.
  12. Gish 2012, s. 15.
  13. Gish 2012, s. 21–25.
  14. Gish 2012, s. 25.
  15. Gish 2012, s. 30.
  16. Gish 2012, s. 25–27.
  17. Gish 2012, s. 32.
  18. Gish 2012, s. 38–40.