Peyton Reed

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peyton Reed
Peyton Reed vuonna 2015.
Peyton Reed vuonna 2015.
Henkilötiedot
Syntynyt3. heinäkuuta 1964 (ikä 60)
Raleigh, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat
Ammatti ohjaaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Peyton Reed (s. 3. heinäkuuta 1964)[1] on yhdysvaltalainen elokuva- ja televisio-ohjaaja.

Raleighissa, Pohjois-Carolinassa kasvanut Reed opiskeli englantia Pohjois-Carolinan yliopistossa Chapel Hillissä.[2] Uransa alulla hän ohjasi musiikkivideoita esimerkiksi Superchunkille ja jaksoja televisiosarjoihin, kuten The Weird Al Show’hun (1997). Reedin ensimmäinen teatterielokuva oli vuonna 2000 ensi-iltansa saanut Anna palaa!. Suhteellisen pienellä 28 miljoonan dollarin budjetilla tehty cheerleading-aiheinen elokuva osoittautui menestykseksi, joka tuotti 90 miljoonaa.[3]

Keväällä 2001 Reed palkattiin ohjaamaan 20th Century Foxille Ihmeneloset-sarjakuviin perustuvaa elokuvaa, joka oli ollut tekeillä jo vuosia.[4] Runsaat kaksi vuotta myöhemmin hän jätti projektin vedoten taiteellisiin erimielisyyksiin.[5] Fantastic Four sai ensi-iltansa lopulta vuonna 2005 Tim Storyn ohjaamana.

Reedin seuraavia ohjaustöitä olivat komediat Vähät rakkaudesta (2003), The Break-Up (2006) ja Yes Man (2008). Vuosikymmenen loppupuolella hän palasi myös tekevision pariin ohjaten esimerkiksi televisiosarjojen Cashmere Mafia (2008)[6] ja The Goodwin Games (2013) pilottijaksot sekä Kolme miestä ja tyttö -sarjan jaksoja.[7]

Kesäkuussa 2014 Marvel Studios kiinnitti Reedin Ant-Man-elokuvan ohjaajaksi Edgar Wrightin erottua tehtävästä hiukan aiemmin. Elokuvan ensi-ilta oli 17. heinäkuuta 2015.[8] Ant-Manin menestyttyä Marvel ilmoitti lokakuussa 2015 tuottavansa sille jatko-osan Ant-Man and the Wasp, jonka aiottu ensi-ilta on heinäkuussa 2018.[9] Reedin paluu ohjaajaksi vahvistettiin pian sen jälkeen.[10][11]

  1. Peyton Reed Biography (1964-) Film Reference. Viitattu 10.2.2015. (englanniksi)
  2. Creason, Kyle: Tarheel in Tinseltown Indyweek. 6.12.2000. Arkistoitu 10.2.2015. Viitattu 10.2.2015. (englanniksi)
  3. Rizov, Vadim: The unexpected cult status of Peyton Reed’s “Bring It On.” IFC.com. 15.7.2010. Viitattu 10.2.2015. (englanniksi)
  4. Swanson, Tim & Harris, Dana: Reed takes on Fox’s ‘Fantastic’ project Variety. 25.4.2001. Viitattu 10.2.2015. (englanniksi)
  5. Susman, Gary: Down with Love's Reed won't do Fantastic Four Entertainment Weekly. 30.7.2003. Viitattu 10.2.2015. (englanniksi)
  6. Andreeva, Nellie: Spike Lee directing NBC drama pilot Reuters.com. 26.1.2007. Viitattu 10.2.2015. (englanniksi)
  7. Lindsey, Craig D.: Raleigh native takes on TV with ‘The Goodwin Games’. News & Observer. 18.5.2013. Arkistoitu 11.2.2015. Viitattu 10.2.2015. (englanniksi)
  8. Stedman, Alex: Peyton Reed to Direct ‘Ant-Man’ Variety. 7.6.2014. Viitattu 10.2.2015. (englanniksi)
  9. Strom, Marc: Marvel Studios Phase 3 Update 8.10.2015. Marvel. Viitattu 27.5.2016. (englanniksi)
  10. Siegel, Tatiana & Kit, Borys: 'Ant-Man' Director Peyton Reed in Negotiations to Return for Sequel (Exclusive) The Hollywood Reporter. 21.10.2015. Viitattu 27.5.2016. (englanniksi)
  11. Cabin, Chris: ‘Ant-Man and the Wasp': Michael Douglas Eyeing Return for Sequel Collider. 13.11.2015. Viitattu 27.5.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]