Pavlovin kulttuuri
Pavlovin kulttuuri oli kivikautinen kulttuuri, jonka alue ulottui Itävallan pohjoisosasta Puolan eteläosaan ja se ajoittui ajalle noin 29 000–25 000 vuotta sitten. Se oli eräänlainen Gravetten kulttuurin osakulttuuri. Pavlovin kulttuurin keskipiste sijaitsi Tšekissä Määrin alueella. Siihen aikaan pohjoisempana oli meneillään viimeisin jääkausi ja Pavlovin kulttuurin alue oli aivan mannerjäätikön eteläpuolella. Mannerjäätiköstä virtasi vettä etelään päin, millä tavoin Pavlovin kulttuurin ihmiset saivat käyttövettä.
Arkeologisten tutkimusten mukaan Pavlovin kulttuurin alueella yleinen metsästetty saaliseläin oli mammutti. Asuinpaikat olivat melko pysyviä ja ruokavaroja riitti hyvin. Pavlovin kulttuurin alueelta on löytynyt keramisia kuvia sekä merkkejä kuitujen hyödyntämisestä ja kasvisruoan jauhamisesta. Pysyvät asuinpaikat sijaitsivat jokien varsilla. Kesäisin oli väliaikaisia asuinsijoja, joissa majailtiin teltoissa. Pavlovin kulttuurin ihmiset olivat aikoinaan parhaita metsästäjiä. Pavlovin kulttuurin jäljiltä on löydetty myös kuiduista tehtyjä tekstiilejä ja kalastusverkkoja.
Pavlovin kulttuurin aikaisista haudoista on löytynyt maskeja, jotka viittaavat myytillisiin uskomuksiin.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The Gravettian of Moravia - The Pavlovian and Willendorf-Konstenkian antropark.wz.cz. 2013. Viitattu 9.11.2022. (englanniksi)[vanhentunut linkki]