Nikolai Semjonov
| Nikolai Nikolajevitš Semenov | |
|---|---|
| Никола́й Никола́евич Семёнов | |
 Semjonov v. 1956 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Никола́й Никола́евич Семёнов |
| Syntynyt | 15. huhtikuuta 1896 |
| Kuollut | 25. syyskuuta 1986 (90 vuotta) Moskova |
| Kansalaisuus |
 Neuvostoliittolainen |
| Koulutus ja ura | |
| Väitöstyön ohjaaja | Abram Ioffe |
| Oppilaat | |
| Tutkimusalue | Reaktiokinetiikka, Fysiikka |
| Tunnetut työt | Ketjureaktio |
| Palkinnot |
 Nobelin kemianpalkinto, Lomosovin kultamitali |
Nikolai Nikolajevitš Semjonov (kirjallisuudessa myös nimillä Semenov, Semionov tai Semenoff)[1][2] (15. huhtikuuta (J: 3. huhtikuuta) 1896 Saratov – 25. syyskuuta 1986 Moskova) oli neuvostoliittolainen fyysikko ja kemisti.[3] Hänet palkittiin Nobelin kemianpalkinnolla vuonna 1956 palamisen reaktion mekanismin selvittämisestä. Vuoden 1956 palkinto oli jaettu Semjonovin ja Cyril Norman Hinshelwoodin kesken.
Akateeminen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Semjonov aloitti opintonsa Pietarin yliopistossa v. 1913 ja oli sittemmin luennoitsijana Tomskin valtionyliopistossa. Tomsksta Semjonov palasi takaisin Pietariin, jossa oli fyysikko Abram Ioffen oppilaana ja valmistui yliopistosta v. 1917. Seuraavana vuonna Semjonov muutti Samaraan ja osallistui Venäjän sisällissotaan amiraali Koltšak'n valkoisessa armeijassa. Semjonov palasi Pietariin v. 1920, jolloin hän otti johtaakseen ns. elektroni-ilmiö-laboratoriota. Seuraavana vuonna Semjonov nimitettiin Ioffe-instituutin varajohtajaksi ja v, 1928 professoriksi. Vuonna 1944 hänestä tuli Moskovassa olevan Venäjän tiedeakatemian alaisuudessa toimivan kemiallisen fysiikan laitoksen johtaja.
Tieteellinen työ
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Semjonov keksi yhdessä Pjotr Kapitsan kanssa v. 1922 tavan mitata atomiytimen magneettikenttä. Tätä mittausmenetelmää kehittivät myöhemmin Otto Stern ja Walther Gerlach, ja se tunnetaan Sternin–Gerlachin kokeena. Vuonna 1925 tutki kaasujen adsorptiota ja kemikaalien kondensaatiota, ja v. 1927 kaasujen ionisoitumista ja muodosti teorian (Vladimir Fock'n kanssa) dielektrisen yhdisteen termiselle elektronipurkaukselle (esim. spark gap-kytkin).
Semjonovin tieteellinen tutkimustyö oli pääasiassa kaasufaasikinetiikkaa. Semjonov selvitti jo 1920-luvulla ketjureaktion teoriaa ketjureaktion haarautumisen ja pilkkoutumisen kautta. Semjonovin mukaan nämä kilpailevat prosessit ovat keskeisimmät palamisen kemian reaktioissa kuten kaasuräjähdys. Hänen v. 1935 julkaistussa kirjoittamassaan kirjassa[4] on tuotu julki erityyppisiä ketjureaktioita. Semjonov kehitti myös teorian ketjureaktion haarautumisen viivästymiselle, jota esiintyy tyypillisesti kylmäliekkipalamisessa. Semjonovin kirjoittamista kirjoista on julkaistu sittemmin englanninkielinen käännös.[5]
Muuta ansiota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Semenoville annettiin v. 1969 Lomonosov-kultamitali (nimetty Mikhail Lomonosov'n mukaan) ansioistaan kemiallisessa fysiikassa. Semenov oli Venäjän tiedeakatemian jäsen sekä Royal Societyn (1958) ja Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemian (1963) ulkomaalaisjäsen. Lisäksi Semjonoville myönnettiin useita Neuvostoliiton valtionpalkintoja.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ L. Dainton, Biographical Memoirs of Fellows of the Royal Society, (1990), vol 36, s. 526
- ↑ Nikolay Semenov The Nobel Prize in Chemistry 1956Viitattu 30.7.2024
- ↑ Keith J. Laidler, Chemical Kinetics, 3. painos, (1987), s. 513, HarperCollinsPublisher, ISBN 0-06-043862-2
- ↑ N. Semenoff, Chemical Kinetics and Chain Reactions, Oxford Claredon Press, (1935), (englanniksi käännetty)
- ↑ N.N. Semenov, Some Problems in Chemical Kinetics and Reactivity, Princeton University Press, vol 1, (1958)
- ↑ SEMENOV, NIKOLAî NIKOLAEVICH Viitattu 30.7.2024
| ||||||||||||||||||||||
