Nicolas Chamfort
Sébastien-Roch Nicolas de Chamfort (6. huhtikuuta 1741 – 13. huhtikuuta 1794) oli aforismeistaan tunnettu ranskalainen kirjailija. Hän istui Ranskan akatemiassa (6. tuoli) vuodesta 1781 itsemurhaansa 1794.
Chamfort palveli ensin innokkaasti Ranskan vallankumousta, työskenteli Emmanuel-Joseph Sieyèsin ja Mirabeaun kanssa, joutui sittemmin vankeuteen ja kuoli itsemurhayrityksen seurauksista. Chamfort oli kuuluisa henkevästä ja sukkelasta puhetavastaan, hän oli muuten sairaalloisen tunteikas, ylpeä ja kyyninen ihmisvihaaja. Ylen eroottisella elämällään − hän rakasti samalla kertaa neljää ylhäistä naista − hän tärveli terveytensä ja oli jo 40-vuotiaana ruumiillisesti ja henkisesti elähtänyt. Vuonna 1781 hän tuli Ranskan akatemian jäseneksi.[1]
Chamfortin teoksista murhenäytelmä Mustapha et Zéangir (1777) on täynnä liikuttavia kohtia, mutta muuten keskinkertainen. Hänen muista teoksistaan on mainittava hänen kuolemansa jälkeen ilmestynyt Pensées, maximes, anecdotes, dialogues (1803). Hänen teoksensa julkaisi Pierre-Louis Ginguené (1795, 4 nidettä) ja Pierre René Auguis (1824−1825, 5 nidettä).[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Chamfort, Sébastien Roch, Tietosanakirja osa 1, palsta 1579−1580, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1909
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nicolas Chamfort Wikimedia Commonsissa
Edeltäjä: Jean-Baptiste de La Curne de Sainte-Palaye |
Ranskan akatemian jäsen Tuoli 6 1781–1794 |
Seuraaja: Pierre-Louis Roederer |