Mohácsin taistelu

Mohácsin taistelu
Mohácsin taistelu Osmanien valtakunnassa 1588 tehdyssä käsikirjoituksessa
Päivämäärä: 29. elokuuta 1526 Paikka: Mohács, Unkari 47°56′29″N, 18°38′50″E Lopputulos: Osmanien ratkaiseva voitto
Osapuolet
Osmanien valtakunta	Unkarin kuningaskunta
Komentajat
Suleiman Suuri Ibrahim pašša	Ludvig II † Pál Tomori † György Szepesi Zápolya, varakomentaja †
Vahvuudet
noin 45 000–60 000	25 000–30 000
Tappiot
noin 2 000	noin 18 000–35 000

Mohácsin taistelu oli 29. elokuuta 1526 käyty taistelu Unkarin kuningaskunnan ja Osmanien valtakunnan välillä lähellä Mohácsin kylää nykyisen Unkarin etelärajalla.

Taistelu päättyi unkarilaisten ratkaisevaan tappioon ja kansalliseen onnettomuuteen. Surmansa sai esimerkiksi maan kuningas Ludvig II ja 20 000 muuta unkarilaista. Osmanien valtakunnan sulttaani Suleiman Suurelle voitto oli yksi hänen uransa suurimmista. Mohácsin taistelun jälkeen osmanit valtasivat Unkarin tasangon eli 2/3 osan maasta muun Unkarin jakautuessa Habsburgien hallitsemaan länsi- ja pohjoisosaan, sekä osmanien suojelemaan Transsilvanian ruhtinaskuntaan.

Tausta

Arkkipiispa Pál Tomori kullatussa haarniskassaan.

1500-luvun alussa Unkarin valtaistuimelle oli noussut kuningas Ludvig II ja Osmanien valtakunnan hallitsijaksi oli kohonnut sulttaani Suleiman Suuri. Osmanien sulttaani hallitsi 12–13 miljoonaa alamaista, Unkarin väkiluku oli noin 4 miljoonaa.

Unkaria vaivasi arvovaltaisen johdon puuttuminen ja sitä seurannut eri ryhmittymien keskinäinen kilpailu, vastaavasti Osmanien valtakunnalla oli tehokas hallintokoneisto. Osmaneilla oli myös suuri ja kurinalainen armeija. Unkari oli puolestaan sotilaallisesti valmistautumaton suureen yhteenottoon, vaikkakin maiden välisellä rajaseudulla tapahtui jatkuvia kahakoita ja tehtiin ryöstöretkiä. Osmanit kokivat Unkarin uhkana etenkin, koska maan Habsburg-sukuisilla hallitsijoilla oli läheiset suhteet osmanien päävastustajana pidetyn Espanjan kuningas ja keisari Kaarle V:n kanssa. Unkarin tasanko oli myös portti hyökkäykselle Itävaltaan.

Osmanit olivat ottaneet tärkeän voiton Persiasta vuonna 1514, mikä vapautti heidän voimavaransa toimintaan lännessä. Unkarin etelärajaa oli turvannut pitkään linnoitusten ketju, joka kuitenkin murtui 1520-luvun alussa. Unkarilaiset olivat kieltäytyneet jatkamasta maiden välistä aselepoa vuonna 1520 ja seuraavana vuonna eteläisen linnoitusketjun tärkeän osan muodostanut Belgrad menetettiin piirityksessä osmaneille. Toisaalla osmanit valtasivat Rodoksen vuonna 1522, jota seurasi toimeton kausi. Pääasiassa ryöstösaaliilla eläneet janitsaarit kapinoivat vuonna 1525 toimettomuuden takia. Suleiman tukahdutti kapinan ja alkoi 1. joulukuuta koota joukkoja uutta sotaretkeä varten. Ajankohta oli maailmanpoliittisesti otollinen sotaretkelle. Unkarin liittolainen keisari Kaarle oli sodassa Ranskaa vastaan ja osmanit olivat hieman aiemmin solmineet rauhansopimuksen Puolan kanssa. Unkari jäi näin ilman liittolaisia.

Suleiman lähti joukkoineen ja suurvisiiri Ibrahim paššan kanssa Konstantinopolista 23. huhtikuuta 1526. Osmanien armeijaan kuului noin 100 000 miestä ja 300 tykkiä. Matka Belgradiin kesti lähes kolme kuukautta. Osmanien joukkojen keskitys ei jäänyt unkarilaisilta huomaamatta, mutta heidän omien joukkojensa kokoaminen oli hidasta. Osmanit etenivät Unkariin Tonavan länsirantaa pitkin huoltaen joukkojaan joen kautta. Arkkipiispa Pál Tomorin johtamat unkarilaiset vetäytyivät osmanien tieltä Unkarin tasangolle. Unkarilaiset päättivät asettua puolustukseen hieman nykyisen Unkarin etelärajan pohjoispuolella sijaitsevan Mohácsin kylän luona. Paikan puolustaminen merkitsi sitä, että unkarilaiset apujoukot Kroatiasta ja Transsilvaniasta eivät ehtisi paikalle, mutta vetäytyminen merkitsisi Etelä-Unkarin jättämistä vihollisen armoille.

Unkarilaisen armeijan koosta Mohácsissa on esitetty hieman toisistaan poikkeavia arvioita, mutta tavallisesti niiden suuruudeksi on esitetty 25 000–30 000 miestä. Mukana oli kuningas Ludvig ja suuri osa Unkarin ylimystöstä. Armeija käsitti eri paronien yksityisarmeijoita ja suuri osa unkarilaisista oli ratsuväkeä. Jalkaväki koostui palkkasotureista. Unkarilaisen armeijan leiri perustettiin vetiselle tasangolle hieman Mohácsista etelään. Tasangolla oli leveyttä noin 10 kilometriä ja tasanko päättyi metsäisille kukkuloille.

Taistelu

Johann Schreier: Mohácsin taistelu (1555) kuvaa yksityiskohtaisesti Unkarin vaunulinnoitusta ja kristittyjen jalkaväkeä, Unkarin raskasta ratsuväkeä ja tykistöä, Serbian husaareja (ainoat kristilliset kevyen ratsuväen yksiköt taistelussa)

Taistelu Mohácsissa käytiin 29. elokuuta. Suleiman Suuren armeija saapui lopulta metsäisille kukkuloille Mohácsin tasangon laidalle. Unkarilainen ylimystö uskoi raskain haarniskoin varustetun ratsuväen vievän voiton osmanien joukoista. Tarkoituksena oli, että raskas ratsuväki murskaisi painollaan tiensä läpi etenevien osmanijoukkojen ja ylimystö taivutteli kuningas Ludvigin käymään taisteluun. Osmanien puolella kevyiden akıncı-joukkojen komentaja neuvoi sulttaania ottamaan unkarilaisen ratsuväen hyökkäyksen vastaan antamalla osmanien linjan taipua hyökkäyksestä taaksepäin, jolloin kaartuneen linjan sivustat hyökkäisivät unkarilaisten sivustaan ja piirittäisivät vihollisen. Itse taistelukentällä osmaneja oli ehkä noin 45 000. Heidän määräänsä on usein liioiteltu etenkin myöhemmissä kristityissä lähteissä.

Mohácsin taistelu, turkkilainen miniatyyri

Molemmat osapuolet valmistautuivat ensin taisteluun ja unkarilaisten aloittama hyökkäys koitti lopulta keskipäivällä. Raskaan ratsuväen rynnäkköä johti kullattuun haarniskaan sonnustautunut Pál Tomori. Taistelun yksityiskohdat vaihtelevat hieman eri lähteiden mukaan. Tomorin ratsuväen onnistui ensin murtaa turkkilaisten rintama. Ennen hyökkäyksen pysähtymistä ratsuväki oli miltei saavuttaa taistelukentällä olleen sulttaani Suleimanin. Turkkilaisten lähteiden mukaan suurvisiirin onnistui kuitenkin johtaa vetäytymistä hallitusti. Samalla kun unkarilaisten ensimmäinen rynnäkkö kului lopulta loppuun, osmanien rintaman taipumisesta innostuneet kuningas Ludvigin johtamat muut unkarilaiset kävivät omaan rynnäkköönsä. Osmanien ratsu- ja jalkaväki saarsi hyökänneet unkarilaiset samalla, kun osmanien tykistö avasi tulen. Saarretut unkarilaiset oli voitettu kaksi tuntia myöhemmin.

Kaatuneet unkarilaiset ja liittolaiset sekä kalustomenetykset

Taistelussa ja pakomatkan aikana kaatuivat kuningas Ludvig II:n lisäksi:

• kirkon päämiehet: Esztergomin arkkipiispa László Szalkai, Kalocsan arkkipiispa Pál Tomori ja Varadin arkkipiispa Ferencz Perényi, Pécsi Fülöp Móré, Balázs Paksi Győristä, Ferencz Csáholi Csanádista, György Palinai, Bosnian piispa;

• ylimykset: kreivi György Szepesi Zápolya, toinen ylin johtaja; maatuomari János Drágfi, ylihovimestari Ferenc Ország, yliovenvartijat Péter Korlátkői ja András Trepka, kuninkaallinen kellaripäällikkö Simon Horváth, Tamás Szécsy, Gábor Perényi, Ambrus Sárkány, Antal Palóczi, Mátyás Czetrini, kreivi Frangepán, Zsigmond Bánfy, Ferencz Hampó, János Batthyányi, tšekki István Schlick sekä useita muita tšekkiläisiä ja määriläisiä ylimyksiä

• maa-aateliset: Ferenc Balázsi, Miklós Tarczay, János Paksy, János Istvánfy, Imre Várady, Mihály Podmaniczky, Zengin kapteeni György Orlovsics, István Aczél, Bratislavan paroni, Zsigmond Pogány, János Tornally, János Kállay ja István, Miklós Forgács.
• Näiden lisäksi maanomistajaa ja aatelisia on noin 500 miestä. Jalkaväestä jäi henkiin enintään 3 000 – 4 000 miestä, vaikka jalkaväkeä oli noin 12 000 – 13 000, ja heidän johtajiensa joukosta tuskin kukaan pakeni Kyproksen Hannibalia lukuun ottamatta.

Kaikki armeijan mukana olleet tykit ja tykkimiehet sekä laivaan jääneet joutuivat vihollisen käsiin.

– István Brodarics: Tositarina Mohácsin taistelusta unkarilaisten ja Turkin keisari Suleimanin välillä (De konfliktu Hungarorum cum Turcis ad Mohatz verissima descriptio – käännös tohtori Imre Szentpétery)

Seuraukset

Taistelun muistomerkki, jossa paaluilla on merkitty kaatuneiden ja kuolleitten hevosten löytöpaikat

Unkarilaiset sotilaat löytävät turkkilaisilta kätketyn kuninkaan ruumiin taistelun jälkeen Bertalan Székelyn romantisoidussa maalauksessa vuodelta 1860.

Unkarilaisille Mohácsin taistelu oli kansallinen onnettomuus. Arkkipiispa, kuusi prelaattia ja 28 paronia olivat saaneet surmansa taistelussa. Kuningas Ludvig oli yrittänyt paeta, mutta hän hukkui kesäsateiden jälkeen tulvineeseen Csele-jokeen. Toisten tietojen mukaan hän sai surmansa paetessaan kun ratsu heitti hänet selästään. Surmansa oli saanut myös lähes koko unkarilainen ratsu- ja jalkaväki. Yhteensä unkarilaisia oli saanut surmansa noin 18 000 – 20 000 miestä. Vankeja ei osmanien puolella otettu. Heidän tappionsa olivat arviolta vain noin 2 000 miestä.

Kartta, jossa näkyy Unkarin kuningaskunnan asema ennen vuotta 1541 ja kolme osaa, joihin se jaettiin Budan miehityksen jälkeen vuonna 1541: Kuninkaallinen Unkari, Itä-Unkarin kuningaskunta ja Osmanien valtakunnan itseensä liittämä osa.

Sulttaani Suleiman Suurelle voitto Mohácsissa oli ehkä hänen uransa loistavin. Taistelun jälkeen osmanit valtasivat ensin Pestin ja muutamaa päivää myöhemmin myös Budan. Budan asukkaat olivat luovuttaneet kaupungin avaimet sulttaanille ja kaupunki oli aluksi tarkoitus säästää. Ryöstösaalista havitelleet janitsaarit eivät kuitenkaan olleet hallittavissa ja molemmat kaupungit poltettiin. Huollon takia osmanit joutuivat vetäytymään Unkarista ennen talven tuloa. He jättivät kuitenkin varuskuntia valtaamiinsa tärkeisiin Unkarin etelärajan linnoituksiin. Vetäytyvien joukkojen mukana vietiin myös 100 000 – 150 000 unkarilaista vankia. Osmanit palasivat kolme vuotta myöhemmin. Entinen Unkari oli jakautunut nyt kolmeen osaan, Habsburgien hallitsemaan länsi- ja pohjoisosaan, osmanien hallitsemaan Unkarin tasankoon ja heidän suojeluksessaan olleeseen Transsilvanian ruhtinaskuntaan. Ferdinand I Habsburg nousi Unkarin kuninkaaksi joulukuussa 1526, mistä alkoi Itävallan ja Unkarin välinen yhteys.