Milo (joki)
Milo | |
---|---|
Alkulähde | Macentan koillispuolinen ylänkö |
Laskupaikka |
Nigerjoki ennen Siguiria |
Maat | Guinea |
Pituus | 490 km |
Virtaama | 177 m³/s |
Valuma-alue | 13 500 km² |
Milo on Nigerin sivujoki Guineassa. Sen pituus on 490 kilometriä ja valuma-alueen laajuus 13 500 neliökilometriä.[1] Keskimääräinen virtaus on 177 kuutiometriä sekunnissa[2].
Joki saa alkunsa Macentan koillispuolella sijaitsevalta ylängöltä 800–1 050 metrin korkeudesta. Sen alkulähteet ovat ylempänä ja etelämpänä kuin minkään muun Nigerin sivujoen. Milo virtaa vuolaana ensin kohti itää, kääntyy sitten pohjoiseen ja lopuksi luoteeseen. Sen suurin sivujoki on samalta ylängöltä alkunsa saava Baoule eli Sanamba. Milo laskee Nigeriin 50 kilometriä ennen Siguiria.[1]
Milon varrella sijaitsevat Kérouanén ja Kankanin kaupungit[1]. Jokilaaksossa viljellään riisiä ja yläjuoksulla kahvia. Alueella on myös timanttiesiintymiä.[3]
Joki on liikennöintikelpoinen matalapohjaisilla aluksilla Kankaniin saakka. Ranskan siirtomaa-aikana se oli melko tärkeä liikenneväylä, joka yhdisti Conakryn–Nigerin ja Dakarin–Nigerin rautatiet.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Niger River Basin: A Vision for Sustainable Management. Washington, DC: The World Bank, 2005. 0-8213-6203-8 Teoksen verkkoversio.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Monographie hydrologique du fleuve Niger. Tome I: Niger supérieur, s. 3, 14–15. Paris: Orstom, 1986. ISBN 2-7099-0790-9 Teoksen verkkoversio.
- ↑ The Niger River Basin, s. 100–101.
- ↑ The Niger River Basin, s. 6.
- ↑ O'Toole, Thomas & Bah-Lalya, Ibrahim: Historical Dictionary Of Guinea, third edition, s. 120. Lanham: Scarecrow Press, 1995. ISBN 0-8108-3065-5