Mary Steenburgen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mary Steenburgen vuonna 2009.

Mary Nell Steenburgen (s. 8. helmikuuta 1953 Newport, Arkansas, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä.

Steenburgenin ensimmäinen valkokangasrooli oli vuoden 1978 elokuvassa Mitäs täällä roikut, Henry Moon?, josta hän oli myös ehdolla Golden Globeen parhaasta naisnäyttelijän debyyttiroolista. Kaksi vuotta myöhemmin Steenburgen voitti parhaan naissivuosan Oscarin ja Golden Globen elokuvasta Puhtaana käteen. Vuotta myöhemmin Steenburgen sai kolmannen Golden Globe -ehdokkuutensa elokuvasta Ragtime.[1]

1990-luvulla Steenburgen on näytellyt mm. elokuvissa Paluu tulevaisuuteen III, Philadelphia ja Nixon, jossa hän esitti Richard Nixonin äitiä. 2000-luvulla Steenburgen on nähty muun muassa komediaelokuvssa Elf. Lisäksi hän on esiintynyt televisiosarjassa Joanin salaisuus.

Steenburgen on ollut kahdesti naimisissa. Hänen avioliittonsa näyttelijä Malcolm McDowellin kanssa kesti 1980–1990. Heillä on kaksi lasta. Steenburgen on ollut naimisissa näyttelijä Ted Dansonin kanssa vuodesta 1995.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]