Martiz

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Martiz oli Masi Luoman, Arto Rautajoen ja Pertti Tolosen vuonna 1982 perustama lyhytaikainen poprock-yhtye, jonka laulusolistina toimi mallina tunnetuksi tullut Martina Kallionalusta nimellä Martina Martiz. Jo parin kuukauden jälkeen Kallionalusta jätti yhtyeen, minkä jälkeen se esiintyi jonkin aikaa kahden uuden naislaulajan kanssa nimellä Tiz.[1].[2]

Tamperelaismuusikoista koostunut Martiz perustettiin esittämään Mikko Alatalon yhtyeessä soittaneen Masi Luoman pitkän ajan kuluessa tekemiä sävellyksiä, joita luonnehdittiin tyyliltään ”hyväksi käyttöpopiksi”. Martina Kallionalusta löytyi, kun hän oli mukana mallina samalla muotikiertueella kuin Mikko Alatalon yhtye.[2]

Loppuvuodesta 1982 yhtye julkaisi ainoaksi jääneen albuminsa Curare levymerkillä Femme Fatale. Sillä musisoivat Pertti Tolonen (bassokitara), Arto Rautajoki (rummut), Seppo Alajoki ja Heikki Silvennoinen (kitarat), Masi Luoma (kosketinsoittimet) ja Martina Martiz (laulu). Levyn tuottajana toimi Silvennoinen, kaikki kappaleet on säveltänyt Masi Luoma, ja sanoittajina ovat toimineet Mikko Saarela, Per Slotte ja Kimmo Miettinen[3]. Albumia kutsuttiin mediassa ”malli-Martinan ensilevyksi”, ja yhtye ja albumin musiikki jäivät vähemmälle huomiolle.[2]

Albumilta irrotettiin singlejulkaisu ”Oidipus”,[4] jonka B-puoli ”Hietaniemi Biitsi” julkaistiin myös Suomirokkia-albumilla 1998[5] ja parilla muullakin suomirock-kokoelmalla.

Vuoden 1983 vaihteessa Martiz hajosi laulusolisti Kallionalustan lähdettyä, mutta palasi nimellä Tiz kahden naissolistin voimin, joista toinen oli Toni Lähteenmäki[6][1].

  1. a b Martiz Discogs-äänilevytietokanta. Viitattu 12.3.2019. (englanniksi)
  2. a b c Fagerlund, Markku: Martiz esittää hiottua poppia. Helsingin Sanomat, 23.10.1982, s. 18. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. Martiz: Curare Discogs-äänilevytietokanta. Viitattu 12.3.2019. (englanniksi)
  4. Martiz: Oidipus Discogs-äänilevytietokanta. Viitattu 12.3.2019. (englanniksi)
  5. Suomirokkia Discogs-äänilevytietokanta. Viitattu 12.3.2019. (englanniksi)
  6. Martiz on nyt Tiz. Helsingin Sanomat, 8.1.1983, s. 16. Näköislehden aukeama (tilaajille).