Maria Teresia kasvatti tyttäriään tottelevaisiksi vaimoiksi, mutta Maria Amalia oli lujatahtoinen ja häntä oli jo lapsena kuvailtu "vaikeaksi".[2] Maria Amalian puolisoksi kaavailtiin Kaarle III:n poikaa Ferdinandia. Kaarle kuitenkin vastusti liittoa, koska Maria Amalia oli kuusi vuotta Ferdinandia vanhempi.[4] Ferdinandin puolisoksi valittiin Maria Amalian nuorempi sisar Maria Karoliina.
Maria Teresia halusi vahvistaa Itävallan suhteita Ranskaan ja valitsi Maria Amalian puolisoksi Bourbon-sukuisen Parman herttua Ferdinand I:n (Ferdinando Maria Filippo Lodovico Sebastiano Francesco Giacomo (1751–1802), joka oli Parman herttua Filipin (1720–1765) ja Ranskan prinsessa Louise-Élisabetin (1727–1759) poika. Hänen isoisänsä olivat Filip V ja Ludvig XV, hänen sisarestaan Maria Luisasta tuli Espanjan kuningatar. Hän oli viisi vuotta Maria Amaliaa nuorempi.[5]
Ferdinand oli myös Maria Amalian veljen Joosef II:n ensimmäisen vaimon, prinsessa Isabella de Bourbon-Parman (1741–1763) veli.[6] Maria Amalialle avioliitto oli järkytys, sillä hän oli rakastunut tulevaan Zweibrückenin herttua Karl II August Kristianiin (1746–1795), joka oli pyytänyt häntä vaimokseen. Maria Teresian mielestä Karlin asema ei ollut tarpeeksi korkea arkkiherttuattarelle eikä olisi hyödyttänyt häntä itseään poliittisesti. Maria Amalian vastustuksesta huolimatta hänet vihittiin Ferdinandin kanssa vuonna 1769. Maria Amalian katkeruutta avioliitoa kohtaan lisäsi se, että äiti Maria Teresia oli antanut Amalian vanhemman siskon Maria Kristiinan naida haluamansa miehen, vaikka tämä oli myöskin merkityksetön prinssi.[4]
Herttuatar Maria Amalia metsästyksenjumalatar Dianaksi pukeutuneena, 1772
Keisari Joosef II kuvaili sisartaan puoli-amatsoniksi, joka oli tarpeeksi taitava hallitsemaan maata ilman miehen apua. Maria Amalia osoitti tämän vahvan, maskuliinisen hengen ryhtymällä toimenpiteisiin suojellakseen maataan vallankumouksellisten myrskyjen hyökkäyksiltä vaikeina aikoina.[2]
Oletettiin, että itsevarmat ja älykkäät arkkiherttuattaret kuten sisar Maria Karoliina, hallitsevat vähemmän lahjakkaita aviomiehiään ja vahvistaisivat siten Itävallan vaikutusvaltaa Italiassa. Erityisesti toivottiin, että Maria Amalia onnistuisi eliminoimaan Parmaa Ranskan Ludvig XV:n nukkevaltiona hallitsevan ministerin, ranskalaisen Léon Guillaume du Tillot'n (1711–1774) vaikutuksen.[1]
Avioliitto oli onneton, siitä huolimatta Maria Amalia ja Ferdinand saivat yhdeksän lasta. Pian sisarensa Maria Karoliinan lailla Maria Amalia hallitsi Parman herttuakuntaa miehensä puolesta. Maria Amalian ja äiti Maria Teresian välit olivat huonot. Maria Teresia yritti ohjailla Parman politiikkaa kirjeitse, mutta Maria Amalia ei välittänyt ohjeista ja lopulta he eivät olleet enää puheväleissä.[7][3]
Itävallan arkkiherttuatar Maria Amalia, Parman herttuatar, Domenico Muzzi 1790-1799
Maria Amalia, joka kärsi miehensä välinpitämättömyydestä, ymmärsi täysin väärin suurta tahdikkuutta vaativan tehtävänsä. Hän nöyryytti miestään missä vain pystyi.[1]
Maria Amalia korvasi Du Tillot'n vuonna 1771[1] espanjalaisella José del Llanolla, jota Ferdinandin isänpuoleinen setä Kaarle III suositteli.[8] Vuonna 1772 Maria Amalia erotti del Llanon ja korvasi hänet italialaisella pääministerillä ja syntyperäisistä parmalaisista muodostuvalla kabinetilla, jotka olivat uskollisia hänelle ennemmin kuin ulkomaiselle hallitsijalle. Tällä tavalla hän varmisti, ettei Parmasta tule espanjalaista nukkevaltiota. Herttua Ferdinand, joka vietti mielellään elämänsä uskonnollisten periaatteiden ja lastensa kanssa, jätti valtion asiat kokonaan vaimolleen. Hallitusmuutoksen jälkeen Maria Amalia oli siis tosiasiallinen Parman hallitsija.[9]
Maria Amalian itsepäisyydestä Itävallan suurlähettiläs kreivi Franz von Orsini-Rosenbergin (1723–1796) ohjeita kohtaan, Maria Teresia oli niin raivoissaan, että hän katkaisi yhteydenpidon tyttäreensä ja lähetti tämän kirjeet takaisin avaamattomina.[1]
Nuorin sisar Marie Antoinette teloitetiin vuonna 1793, josta Maria Amalia ei koskaan toipunut. Puoliso Ferdinand kuoli 51-vuotiaana lokakuussa 1802. Parman valloittaneet ranskalaiset karkottivat Maria Amalian, joka asettui kahden nuorimman tyttärensä kanssa Prahaan. Maria Amalia kuoli 58-vuotiaana Prahassa kesäkuussa 1804 ja hänet haudattiin Pyhän Vituksen katedraaliin.[6]
Maria Amalialla ja Ferdinandilla oli yhdeksän lasta, joista viisi nuorinta ei elänyt aikuiseksi asti:[10]
Carolina Maria Teresa Giuseppa Giovanna (22. marraskuuta 1770 – 1. maaliskuuta 1804), avioitui vuonna 1792 Saksin perintöprinssi Maksimilianin (1759–1838) kanssa, heille syntyi kahdeksan lasta, joista Maria Josefa Amalia (1803–1829) avioitui Ferdinand VII:n kanssa.[11]
Maria Amalian ja Ferdinandin neljä vanhinta lasta, Johann Zoffany 1779Ludovico Filiberto Francesco (5. heinäkuuta 1773 – 27. toukokuuta 1803) Piacenzan ruhtinas ja Etrurian kuningas Louis I (ital. Luigi I); avioitui 1795 serkkunsa Espanjan infantan, Kaarle IV:n ja kuningatar Maria Luisan tyttären, prinsessa Marie Louisen (1782–1824) kanssa.[12][13] Heille syntyi kaksi lasta: Parman herttua, Etrurian kuningas Louis II (ital. Luigi II), (1799–1883)[14] ja Maria Luisa Carlotta (1802–1857).[15]
Maria Antonia Giuseppa Walburga Anna Luisa Teresa Vicenza Margherita Caterina (28. marraskuuta 1774 – 20. helmikuuta 1841),[16] kihlautui Savoiji suvun prinssin kanssa, joka kuoli; ryhtyi Ursuliini-järjestön nunnaksi 1803 sisar Luisa Marian nimellä
Maria Carlotta Ferdinanda Teresa Anna Giuseppa Giovanna Luisa Vincenza Rosalia (1. syyskuuta 1777 – 6. huhtikuuta 1813),[17] ryhtyi dominikaanijärjestön nunnaksi vuonna 1797 sisar Giacinta Domenica nimellä
Filippo Maria Giuseppe Leopoldo Francesco (22. maaliskuuta 1783 – 2. heinäkuuta 1786)[18] Guastallan ruhtinas, kuoli kolmevuotiaana keripukkiin
Maria Antonietta Luisa Teresa (21. lokakuuta 1784 – 22. lokakuuta 1785),[19] kuoli vuoden ikäisenä isorokkoon
Maria Luisa Teresa Isabella Antonietta (17. huhtikuuta 1787 – 22. marraskuuta 1789),[20] kuoli kaksivuotiaana keuhkopussitulehdukseen
kuolleena syntynyt poika (21. toukokuuta 1789), kaksoset
kuolleena syntynyt tytär (21. toukokuuta 1789), kaksoset
