Manuel Poppinger
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Manuel Poppinger | |||
Maa: Itävalta | |||
Miesten mäkihyppy | |||
MM-kilpailut | |||
Hopeaa | Falun 2015 | joukkuemäki | |
Lentomäen MM-kilpailut | |||
Pronssia | Kulm 2016 | joukkuemäki |
Manuel Poppinger (s. 19. toukokuuta 1989) on itävaltalainen mäkihyppääjä.[1]
Mäkihypyn maailmancupissa hän kilpaili ensimmäisen kerran Keski-Euroopan mäkiviikolla 2011 Bischofshofenin osakilpailussa. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti oltuaan kahdestoista Kulmin lentomäessä tammikuussa 2014. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan seuraavana päivänä Kulmissa kahdeksas. Parhaimmillaan hän on sijoittunut seitsemänneksi Vikersundin lentomäessä helmikuussa 2015.[1]
Falunin MM-kilpailuissa 2015 hän oli mukana Itävallan hopeajoukkueessa ja Kulmin lentomäen MM-kilpailuissa 2016 pronssijoukkueessa. Nuorten MM-kilpailuissa hän sai hopeaa joukkuemäessä 2008.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Manuel Poppinger Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)