Lykofron
Lykofron (m.kreik. Λυκόφρων ὁ Χαλκιδεύς, Lykofrōn ho Khalkideus; lat. Lycophron; n. 320–280 eaa.) oli kreikkalainen runoilija ja kielitieteilijä. Hän syntyi Khalkiissa Euboialla ja hänen toimintansa kukoistuskausi oli Ptolemaios II:n hallituskauden aikana Aleksandriassa.
Johannes Tzetzeen mukaan Lykofron kirjoitti joko 64 tai 46 tragediaa, joskin Suda kertoo lukumääräksi 20. Näistä on säilynyt meidän päiviimme ainoastaan muutamia osia. Lykofron oli myös teoksen Komediasta kirjoittaja, jonka ansiosta Ptolemaios uskoi hänelle komedioiden ylläpidon Aleksandrian kirjastossa.
Lykofronia on pidetty myös antiikista saakka dramaattisen monologin Aleksandra kirjoittajana, joskin viittauksen sen lopussa Lykofronin omaan aikaan ovat alusta alkaen herättäneet epäilyksiä teoksen oikeasta kirjoittajasta. Teos on vaikeaselkoinen, mutta oli hyvin suosittu Bysantin aikana, jonka vuoksi siihen liittyviä skolioita on olemassa runsaasti.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lykofron-fragmentteja Oxyrhynchus Online. The Imaging Papyri Project, University of Oxford. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)