Lahden Runomaraton (yhdistys)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lahden Runomaraton ry on vuonna 1982 perustettu Lahdessa toimiva voittoa tavoittelematon kulttuuriyhdistys. Yhdistys järjestää kansainvälisiä runo- ja runovideokilpailuja, toimittaa runokirjoja ja järjestää kulttuuritapahtumia pääosin Lahdessa.

Runomaraton -festivaalin taiteellinen johtaja vuonna 2023 on Essi Leppänen (Ester Nuori Leppä). Runomaraton -festivaalin taiteellisena johtajana toimi 2019-2022 runoilija Juha Rautio.

Runokilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistys on järjestänyt 19 kaikille avointa, valtakunnallista runokilpailua. Kilpailuihin osallistuneiden runojen parhaimmistosta on koottu yhdistyksen kustantamat runoantologiat. Vuonna 2013 kilpailutoimintaan otettiin mukaan runovideot. Vuonna 2016 järjestettiin ensimmäinen kansainvälinen runovideokilpailu teemalla Lähelle, kauas - Close and Far. Viimeisin kilpailu oli vuonna 2017 järjestetty runo- ja runovideokilpailu teemalla Hullunhieno Suomi?. Kilpailu oli osa Suomi 100 juhlavuoden virallista ohjelmaa.

Runoantologiat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistys on vuosina 1984 - 2017 julkaissut 20 kovakantista runoantologiaa ja yhden erillisen e-kirjan. Kaikki vanhemmatkin runoantologiat on julkaistu vuosina 2013-2014 sähköisinä kirjoina.

  • Runomaraton 1984
  • Runomaraton 1986
  • Runomaraton 1988
  • Matkalla huomiseen - 1990
  • Runo kasvaa maasta - 1992
  • Ilossa elämän siivet - 1993
  • Ajetaan lujaa - 1995
  • Rakastan, rakastat, rakastaa - 1998
  • Katson kauas - kuuntelen - 2000
  • Vapaus, nyt - 2001
  • Unelmat ja naamiot - 2003
  • Liian iso karuselliin - 2005
  • Hän asuu vierashuonetta - 2007
  • Sinisiä hetkiä - 2009
  • Blå Stunder - 2009
  • Runoja leipälaatikosta - 2011
  • Kaiken kansan työrunot - 2012
  • Runonmaassa asuu sininen käärme e-Kirja - 2014
  • Sokeria viinissä - 2014
  • Sokeria viinissä e-Kirja - 2014
  • Katson sinua, maani 2017
Pääartikkeli: Runomaraton
  • Runomaraton on Lahden Runomaraton ry:n isoin tapahtuma, joka on järjestetty joka toinen vuosi, vuodesta 1982 lähtien. Nykyisin tapahtuma on monitaiteinen kaupunkifestivaali, jonka vakiintunut ajankohta on syyskuun alku.
  • Runoviikko koostuu monista eri tapahtumista, joista kaikki eivät ole Lahden Runomaraton ry:n itsenäisesti järjestämiä. Tapahtumia on järjestetty yhteistyössä teattereiden, koulujen, kirjastojen, taidegallerioiden ja muiden paikallisten yhdistysten kanssa.
  • Runokahvilat ovat Lahden Runomaraton ry:n ympärivuotista toimintaa. Niitä on järjestetty vuodesta 2013 alkaen noin kerran kuussa sunnuntai-iltapäivisin. Runokahvilat aloitettiin Lahden keskustassa sijaitsevassa Cafe Laurellissa. Tammikuussa 2016 Runokahvila siirtyi ravintola Teerenpeliin. Tapahtumilla on aina oma aiheensa, josta keskustellaan yhdessä yleisön kanssa vierailevien esiintyjien lisäksi.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]