Keskustelu mallineesta:Pirkanmaan maakunta
Tyrväntö
[muokkaa wikitekstiä]Pitäisikö Tyrväntö lisätä listaan entisistä kunnista? Pääosa kuuluu Hattulaan ja siis Kanta-Hämeeseen, mutta Tyrvännön pohjoisosa on liitetty 1970-luvulla Valkeakoskeen. --Gwafton (keskustelu) 27. toukokuuta 2016 kello 18.22 (EEST)
- Toinen vastaava tapaus on Koijärvi, mutta sitäkään ei ole luokiteltu Pirkanmaan entiseksi kunnaksi. Lisäksi maakuntaraja on vaihtunut osakuntaliitoksessa ainakin silloin, kun Niemistenkylä siirrettiin Hartolasta Joutsaan ja Vastila Ruotsinpyhtäästä Pyhtääseen. Sivun Luettelo osakuntaliitoksista Suomessa epätäydellisestä luettelosta voi tutkia, onko muita tapauksia. Tällaisia pienten alueiden siirtoja voi olla niin paljon, että mallineet menisivät niistä kovin sekaviksi. Paras ratkaisu lienee laittaa entinen kunta sen maakunnan mallineeseen, johon pääosa kunnasta kuuluu. Toisaalta Längelmäki jaettiin kahtia ja sekä Orivesi että Jämsä saivat siitä niin suuren osan, että pitäisikö sen kohdalla tehdä poikkeus? (Ping Käyttäjä:Urjanhai). --Raksa123 (keskustelu) 30. toukokuuta 2016 kello 00.38 (EEST)
- Joissakin tapauksissa, esim. Karuna, [1], muistan muokanneeni luokittelua kun toiseen kuntaan on liitetty vain jokin aivan vähäinen osa. Tyrvännön ja Koijärven kohdalla toiseen kuntaan (ja samalla sattumalta myös toiseen maakuntaan) liitetty osa on ollut isompi ja merkittävämpi mutta kuitenkin pienehkö. Koska en nyt ehdi paneutumaan asiaan laajemmin, niin tyydyn toteamaan vain, että kysymystä voisi mahdollisesti olla syytä arvioida. Eräs mahdollisuus ehkä voisi olla mallineessa merkintä: "Längelmäki (osa)", "Tyrväntö (osa)", "Koijärvi (osa)" tai vaihtoehtoisesti oma alaotsikkona "Osittain Pirkanmaahan kuuluvat entiset kunnat", jonka alla olisivat Längelmäki - Koijärvi - Tyrväntö. Ja vastaavasti Keski-Suomen mallineessa.
- Luokittelussa lisäsin Längelmäen nyt myös luokkaan Luokka:Orivesi. Jos ajattelee luokittelua tapauksissa Tyrväntö ja Koijärvi, niin tätä pitää ehkä miettiä. Tapauksessa Karuna poistin aikoinaan luokittelun, kun kyseessä oli vain hyvin pieni alue. Niemistenkylä ja Vastila voisivat ehkä olla vastaavia. Tyrväntö ja Koijärvi ehkä ovat tapauksia, joissa luokittelu myös luokkaan Luokka:Urjala ja Luokka:Valkeakoski voi olla perusteltu, kun on siirretty useita kyliä ja merkittävä osa kuntaa ja Koijärven tapauksessa on lisäksi myös aiempi historiallinen yhteys, jota taas ei ole esim. Tyrvännön kohdalla.
- Jos tästä peilaa uudestaan mallineeseen, niin merkittäviä osia kunnasta (so. useita kyliä tai muuten suuri osa kunnasta) sisältäneissä tapauksissa voisi ehkä harkita maakuntamallineeseen jompaa kumpaa yllä hahmottelemaani merkintätapaa. Maakunnan nykyisenä määrittelynä suhteessa entisiin kuntiin näen maakunnan nykyisen alueen, so. jos maakunnan nykyinen (so. kunkinhetkinen) alue käsittää koko entisen kunnan tai merkittäviä osia siitä, niin kyseessä on ko. maakunnan entinen kunta, ja jos jostain entisestä kunnasta merkittäviä osia kuuluu kahteen maakuntaan, niin tämäkin olisi tuotava esiin. Yksittäisten kylien tai kylänosien siirrot (näitä lienee esim. edelleen itsenäisten Urjalan ja Punkalaitumen välillä) eivät kuitenkaan enää olisi maakuntatasolla merkittäviä kysymyksiä. Tässäkin muuten myös ping Käyttäjä:Makele-90, joka lienee pohtinut näitä omien muokkaustensa kohdealueilla.--Urjanhai (keskustelu) 12. kesäkuuta 2016 kello 11.10 (EEST)
Tyrväntö on nyt sekä Kanta-Hämeen että Pirkanmaan mallineessa. Sen lisäksi Längelmäki on Keski-Suomen ja Pirkanmaan mallineessa. Näissä melko suuri osa entisestä kunnasta kuuluu toiseen maakuntaan, kun taas Koijärvessä ja Vastilassa se osa on hyvin pieni kunnan aiempaan kokoon nähden. --Raksa123 (keskustelu) 11. marraskuuta 2017 kello 18.54 (EET)
- On se kyllä itse asiassa Koijärvestäkin kuitenkin jonkinsuuruinen osa. Kuitenkin ehkä muutaman kylän luokkaa.--Urjanhai (keskustelu) 11. marraskuuta 2017 kello 23.50 (EET)
Ikaalisten epäitsenäinen kauppala
[muokkaa wikitekstiä]Ikaalinen (kauppala) tuli lisättyä luokkaan Luokka:Suomen entiset kunnat. Pitäisikö tähänkin lisätä [[Ikaalinen (kauppala)|Ikaalisten epäitsenäinen kauppala]] ja lisätä navigaatiomalline sen sivulle? Osittain aiheen kanssa päällekkäisiä ovat Vanhakauppala ja Ikaalisten keskustaajama. Ikaalisten epäitsenäinen kauppala ei varsinaisesti ollut oma kunta, vaan osa Ikaalisten maalaiskuntaa. Toisaalta Ikaalisten kauppalan väestö kuitenkin tilastoitiin (esim. tässä tiedostossa sivu 14/62) erikseen luetteloissa muiden kuntien rinnalla, joten siinä mielessä se rinnastuu kuntiin. Rutakkoa ja Mustiota näihin mallineisiin ei kuitenkaan kannattane lisätä? --Raksa123 (keskustelu) 11. marraskuuta 2017 kello 18.54 (EET)
- Tämä taitaisi vaatia toisaalta käsitteen epäitsenäinen kauppala tarkempaa tutkimista ja toisaalta laajemmin sen tutkimista, miten nuo esiintyivät ajan lähteissä. --Urjanhai (keskustelu) 11. marraskuuta 2017 kello 23.28 (EET)
- Tässä: [2] ei ole kauppalalle merkitty kunnanrajoja. Se siis viittaa, että epäitsenäinen kauppala on ymmärretty kunnan sisäiseksi järjestelyksi siten kuin esim. tuo lähikäsite taajaväkinen yhdyskunta. --Urjanhai (keskustelu) 11. marraskuuta 2017 kello 23.34 (EET)
- Pohdintaa taitaa vaatia sekin, tulisiko sitä lainkaan luokitella luokkaan suomen entiset kunnat. Vai tulisiko sille mahdollisesti luoda sinne alaluokka. Tämä voi vaatia käsitteen määrittelyn tutkimista.--Urjanhai (keskustelu) 11. marraskuuta 2017 kello 23.38 (EET)
- Rutakko ja Mustiohan olivat laittomia, tämä taas laillinen mutta määrittelykysymys. Ja vaikka se laskettaisiinkin kunnaksi (mikä alkaa tuntua epätodennäköiseltä), niin silloinkin se pikemminkin tulisi käsitellä artikkelissa Ikaalinen. Paradoksaalisesti, jos sitä ei lasketa kunnaksi, sen käsittely eri artikkelina voi olla enemmän perusteltu.--Urjanhai (keskustelu) 11. marraskuuta 2017 kello 23.42 (EET)
- Mutta kun maalaiskunnastakin on artikkeli, niin tämä on vielä monimutkaisempi ja pitää tutkia lisää.--Urjanhai (keskustelu) 11. marraskuuta 2017 kello 23.44 (EET)