Kōkaku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kōkaku
光格天皇
Japanin keisari
Valtakausi 16. joulukuuta 1779 – 7. toukokuuta 1817
Kruunajaiset 29. joulukuuta 1780
Edeltäjä Go-Momozono
Seuraaja Ninkō
Syntynyt 23. syyskuuta 1771
Kioto, Japani
Kuollut 11. joulukuuta 1840 (69 vuotta)
Kioto, Japani
Puoliso Yoshiko
Suku Yamato
Isä Kan'in-no-miya
Äiti Ōe Iwashiro
Uskonto šintolaisuus
Nimikirjoitus

Kōkaku (jap. 光格天皇; syntyjään Tomohito; 23. syyskuuta 177111. joulukuuta 1840) oli perinteisen japanilaisen vallanperimysjärjestyksen mukaan Japanin 119. keisari,[1] joka hallitsi Japania Edo-kauden loppupuolella vuosina 1779–1817. Hän oli ensimmäinen keisari, joka kuului Japanin keisarillisen suvun Kan’in-haaraan, jonka jäseniä kaikki myöhemmät keisarit Ninkōsta Naruhitoon ovat olleet. Kōkaku luopui toukokuussa 1817 vallasta poikansa Ninkōn hyväksi saaden arvonimen daijō tennō (jap. 太上天皇). Hän oli Japanin viimeinen daijō tennō ennen keisari Akihiton eroamista 30. huhtikuuta 2019.

Kōkakun alkuperäinen nimi oli Tomohito, ja hän syntyi 23. syyskuuta 1771. Hän kuului keisarillisen suvun Kan’in-haaraan ja oli prinssi Sukehiton poika. Vuonna 1779 keisari Go-Momozono oli kuolemaisillaan. Hänellä ei ollut yhtään poikaa, joten eronnut keisarinna Go-Sakuramachi taivutteli keisarin adoptoimaan Tomohiton. Go-Momozonon kuoltua 16. joulukuuta 1779 Tomohitosta tuli keisari ja hän sai hallitsijanimen Kōkaku. Vuonna 1781 hänellä oli tärkeä rooli vanhojen keisarillista oikeusistuinta käsittelevien seremonioiden palauttamisessa.

Yksi Kōkakun valtakauden merkittävimmistä tapahtumista oli suuri vuosien 1782–1788 pula-aika, nälkään ja tauteihin kuoli yli 900 000 ihmistä.[2][3]

Vuonna 1817 Kōkaku luopui vallasta. Hänen seuraajansa on hänen neljäs poikansa Ninkō. Kōkaku kuoli 69-vuotiaana 11. joulukuuta 1840.

  1. http://www.kunaicho.go.jp/ryobo/guide/119/index.html (japaniksi)
  2. 石井寛治 "日本経済史" s. 77
  3. "近世日本人口の研究", 関山直太郎, 龍吟社, 1948.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]