Käyttäytymistaloustiede

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Käyttäytymistaloustiede tai behavioristinen taloustiede on taloustieteen tutkimussuunta, jossa tutkitaan psykologisten, sosiaalisten, kognitiivisten sekä tunneperäisten tekijöiden vaikutusta ihmisten ja instituutioiden taloudelliseen päätöksentekoon sekä niiden seurauksia markkinoihin ja resurssien jakoon.

Vaikka ihminen pyrkisikin toimimaan perinteisen rahoitusteorian mukaisesti ”täysin rationaalisesti”, siitä huolimatta behavioristisen rahoituksen näkökulmasta sijoittajien toimintaa, käyttäytymistä ja ajattelua ohjaavatkin erilaiset kognitiot ja tunteet. Tämän vuoksi käyttäytymistieteellisessä taloustutkimuksessa ollaankin irrationaalisuuden tutkimisen sijaan tyypillisesti kiinnostuneempia taloudellisten toimijoiden rationaalisen päätöksenteon rajoista sekä siitä, miten erilaiset heuristiikat ja kognitiiviset vinoumat vaikuttavat sijoittajien päätöksentekoon.[1]

Etenkin prospektiteoria on onnistunut selittämään inhimillisten taloudellisten toimijoiden käyttäytymistä epävarmuuden vallitessa ja yhdistämään psykologiset vaikuttimet rahoitusteorian perusteisiin. Ihmiset eivät prospektiteorian mukaan kykene johdonmukaisesti arvottamaan riskikorjattuja tuottoja perinteisen rahoitusteorian mukaisesti ”täysin rationaalisesti”, vaan heidän ajatteluaan sumentavat tappioiden pelko sekä toiveajattelu. Käyttäytymistieteelliset mallit sisältävätkin usein näkökulmia psykologiasta, neurotieteistä sekä mikrotaloustieteestä.

Tyypillinen käyttäytymistaloustieteellisen tutkimuksen koetilanne on sellainen, että koehenkilöt pannaan laboratoriossa pelaamaan tiettyä peliä – esimerkiksi ultimatum-peliä, diktaattoripeliä, julkishyödykepeliä tai vangin dilemmaa. Sitten mitataan, missä määrin koehenkilöiden käyttäytyminen poikkeaa rationaalisen valinnan teorian mukaisesta ennustetusta käyttäytymisestä.[2]

Behavioristinen rahoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Behavioristinen tai behavioraalinen rahoitus (engl. behavioral finance) on käyttäytymistaloustieteeseen läheisesti liittyvä tutkimusala, joka pyrkii tarjoamaan psykologisia ja kognitiivisia selityksiä erilaisiin rahoitusmarkkinoilla esiintyviin anomalioihin. Behavioristisen rahoituksen tutkimusasetelma pyrkii huomioimaan sen, ettei ihminen kykene tietokoneen tavoin toistamaan täysin rationaalista päätöksentekoa. Vastoin rahoituksen akateemisen tutkimuksen valtavirtanäkemystä, markkinoiden tehokkuuden koulukuntaa, behavioristinen rahoitus näkee, että sijoittajien järkevistä pyrkimyksistä huolimatta heidän rationaalisuutensa on parhaimmillaankin rajallista.

Käyttäytymistaloustieteen kehittäjiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Shefrin, Hersh: Beyond Greed and Fear - Understanding Behavioral Finance and the Psychology of Investing, s. 4–5. Oxford University Press, Inc, 2002. ISBN 978-0-19-5304213
  2. Herbert Gintis, Samuel Bowles, Robert Boyd, Ernst Fehr, ed., ”Moral Sentiments and Material Interests: The Foundations of Cooperation in Economic Life”, The MIT Press, s. 11–17.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Herbert Gintis, Samuel Bowles, Robert Boyd, Ernst Fehr, ed., ”Moral Sentiments and Material Interests: The Foundations of Cooperation in Economic Life”. The MIT Press, Cambridge 2005.
  • Rabin, Matthew: ”Psychology and Economics”. Journal of Economic Literature 36(1), 1998, s. 11–46. Ks. EBSCO tai JSTOR.
  • Frey, Bruno S. & Eichenberger, Reiner: ”Economic Incentives Transform Psychological Anomalies”. Journal of Economic Behavior and Organization 23(2), 1994, s. 215–234.
  • Goldstein, Daniel G. & Gigerenzer, Gerd: ”Models of Ecological Rationality: The Recognition Heuristic”. Psychological Review 109(1), 2002, s. 75–90.
  • Cohen, Jonathan D.: ”The Vulcanization of the Human Brain: A Neural Perspective on Interactions Between Cognition and Emotion”. Journal of Economic Perspectives 19(4), 2005, s. 3–24.
  • Kanazawa, Satoshi: ”Social Sciences are Branches of Biology”. Socio-Economic Review 2, 2004, s. 371–390.
  • Shiller, Robert. J.: ”Human Behavior and the Efficiency of the Financial System”. Kirjassa Handbook of Macroeconomics, osa 1C, toim. John B. Taylor & Michael Woodford. Elsevier, Amsterdam 1999.
  • Diamond, Peter & Vartiainen, Hannu: ”Behavioral Economics and Its Applications”. Princeton University Press, 2007.
  • Thaler, Richard H.: Väärin käyttäytyminen. Käyttäytymistaloustieteen synty. ((Misbehaving: The Making of Behavioural Economics, 2015.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Terra cognita, 2015. ISBN 978-952-5697-74-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]