John Jacob von Julin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Jacob von Julin.

John (Johan) Jacob Julin (vuodesta 1849 von Julin; 5. elokuuta 1787 Oulu – 11. maaliskuuta 1853 Helsinki)[1] oli suomalainen apteekkari, tehtaanomistaja ja vuorineuvos. Hän omisti Yliopiston apteekin, tupakkatehtaan ja vuodesta 1822 Fiskarsin ruukin, josta hän kehitti merkittävän teollisuuslaitoksen. Von Julin perusti Suomen ensimmäisen lancasterkoulun, ensimmäisen säästöpankin ja ensimmäisen mekaanisen konepajan, joka rakennutti Suomen ensimmäisen höyrykoneen.[2]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julinin vanhemmat olivat apteekkari Johan Julin (1752–1820) ja Albertina Jakobintytär Karberg (1765–1835).[3] Hänen nuorempi veljensä oli turkulainen suuryrittäjä Erik Julin.[4]

Julinista tuli isänsä tapaan apteekkari. Hän harjoitteli isänsä apteekissa Oulussa ja lähti vuonna 1806 Ruotsiin opiskelemaan kemiaa ja harjoittelemaan apteekkeihin. Proviisoriksi John Julin valmistui vuonna 1808 ja apteekkariksi vuonna 1810.[3] Valmistuttuaan Julin palasi Suomeen ja osti Turun akatemian apteekin vuonna 1811.[5]

Avioliitot ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Julin oli naimisissa neljä kertaa. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Elisabet Katarina Keckman (1790–1815), oululaisen kauppaneuvoksen Lars Henrik Keckmanin ja Helena Schulinin tytär, joka kuoli synnytettyään ensimmäisen lapsensa kuukautta aikaisemmin. Toinen puoliso, lontoolainen Emilia Lindsay (1795–1835) oli skotlantilaisen papin James Lindsayn ja Sarah Daltonin tytär. Myös Emilia menehtyi synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin synnytettyään viidennen lapsensa.[3]

Julinin kolmas ja neljäs puoliso olivat sisarukset, joiden vanhemmat olivat eversti Christer Ludvig Jägerskjöld ja Hedvig Gustafva Christina Taube. Vuonna 1841 hän meni naimisiin Charlotta Johanna Ottiliana Jägerskjöldin (1814–1844) kanssa, joka oli Julinin ensimmäisen lapsen ikäinen ja kuoli kolmannen lapsensa synnytykseen. Charlotta von Julinin tyttärestä Hélène von Julinista tuli aikanaan Carl Gustaf Emil Mannerheimin äiti. Julinin neljäs puoliso vuonna 1846 oli Engel Lovisa (Louise) Catharina Jägerskjöld (1810–1890).[3] John (von) Julinilla oli neljästä avioliitosta yhteensä 11 lasta, joista kuusi kuoli jo lapsena.[3]

Akatemian apteekkari

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo vuonna 1815 Julin oli kiinnostunut myös teollisuudesta. Ostettuaan tupakkatehtaan läheltä apteekkiaan ja tehtyään vuoden pituisen tutustumismatkan Englantiin hän alkoi harjoittaa ulkomaankauppaa ja hankkia osuuksia turkulaisiin höyrylaivoihin.[3]

Julinin apteekkarintoimen Turussa keskeytti Turun palo syyskuussa 1827; toiminta jatkui seuraavan vuonna Helsingissä Akatemian siirryttyä sinne. Julinin apteekista Eteläesplanadin ja Unioninkadun kulmatalossa tuli nyt Helsingin yliopiston apteekki. Huolimatta siitä, että Helsingin III apteekki menestyi hyvin, Julin vaihtoi elämänsä suuntaa teollisuudenharjoittajaksi ja maanviljelijäksi.[3]

Ruukinpatruuna

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1822 Julin osti Fiskarsin rautaruukin ja perusti sinne vuonna 1827 valimon. Vuonna 1832 hän perusti Suomen ensimmäisen hienotakomon ja vuonna 1837 Suomen ensimmäisen mekaanisen konepajan, joka valmisti seuraavana vuonna ensimmäisen suomalaisen laivahöyrykoneen.[6] Fiskarsin konepajaan liittyi myös maatila, jonka puitteissa kehitettiin maataloutta, muun muassa uusia auroja maatalouden tarpeisiin.

Fiskarsin lisäksi omisti Julin useita muitakin ruukkeja (muun muassa Antskogin, Kosken ja Kärkelän ruukit) sekä kupari- ja rautakaivoksia (muun muassa Orijärven kaivoksen). Maaomistuksia hänellä oli Pohjan lisäksi Karjaalla, Karjalohjalla, Kiskossa, Perniön Latokartanossa, Somerolla ja Tenholassa. Suomen ensimmäinen kapearaiteinen rautatie Orijärvellä oli myös Julinin rakennuttama.[3]

Julin oli aktiivinen toimija myös muilla aloilla; hän perusti vuonna 1819 Suomen ensimmäisen höyrylaivayhtiön. Suomen ensimmäinen säästöpankki, Turun Säästöpankki, perustettiin vuonna 1823 Julinin aloitteesta,[5][7][6] samoin Suomen ensimmäinen lancasterkoulu vuonna 1822.[8]

Ansioistaan Julin sai vuonna 1835 vuorineuvoksen arvon. Vuonna 1849 hänet aateloitiin nimellä von Julin.[6]

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John von Julin kuoli Helsingin matkalla 11. maaliskuuta 1853, jolloin hän oli 65 vuoden ikäinen. Seuraavat 13 vuotta hänen omistuksessaan olleita teollisuuslaitoksia hoiti holhoojahallitus. Perinnönjako toteutettiin vuonna 1866, jolloin vanhin poika ja aikuiseksi elänyt kuudes lapsi, toisesta avioliitosta syntynyt Emil Lindsay von Julin (1835–1898) sai osuudekseen mm. Fiskarsin, Antskogin, Orijärven ja Kärkelän. Muu kiinteistöomaisuus jaettiin nuorempien sisarusten Hedvig Charlotta Hélène Mannerheim von Julinin (1842–1881), Elisabet Johanna Emilia Lovén von Julinin (1843−1941), Johan Albert Edvard von Julinin (1846−1906) ja Sigrid Lovisa Charlotta Björkenheim von Julinin (1849−1924) kesken.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Nordisk familjebok: konversationslexikon och realencyklopedi, s. 265. (Uggleupplagan. 13. Johan - Kikare) Tukholma. Määritä julkaisija! Project Runeberg (viitattu 31.7.2013). (ruotsiksi)
  2. ↑ Julin, John hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i [http://www.saunalahti.fi/arnoldus/julinjun.html John Jacob von Julin (1787�1853) � apteekkari ja teollisuusmies] web.archive.org. 17.10.2007. Arkistoitu 17.10.2007. Viitattu 2.3.2024.
  4. ↑ Vuorineuvos John von Julin (1787–1853). Kansallisbiografia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. ↑ a b Turun Säästöpankki. Elinkeinoelämän keskusarkisto. Teksti verkossa (HUOM: Lataa doc-tiedoston) (doc) (viitattu 11.9.2013). (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ a b c Salmela, Alpo: Mitä Missä Milloin 1952, s. 226. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.
  7. ↑ Kuusterä, Antti: Aate ja raha – Säästöpankit suomalaisessa yhteiskunnassa 1822–1994, s. 39–42. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1995. ISBN 951-1-13932-0
  8. ↑ Ikonen, Kimmo: Turun koulut aikansa ilmiönä. 140 vuotta yleissivistävää opetusta 1872–2012, s. 35. Turku: Turun kaupunki, 2015. ISBN 978-952-5991-77-2 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 2.2.2019).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=John_Jacob_von_Julin&oldid=22327861”