Jarmukin pakolaisleiri
Jarmuk | |
---|---|
Kaupunki | Damaskos |
Pinta-ala | 2,1[1] km² |
Väkiluku |
6 000–15 000 137 248 (VL 2 004)[2] |
Jarmukin pakolaisleiri (arab. مخيم اليرموك) on palestiinalaisille rakennettu epävirallinen pakolaisleiri Syyrian pääkaupunki Damaskoksessa. Jarmukilla (arab. اليرموك) oli vuoden 2004 väestönlaskennassa kaupungin asema, vaikka se oli samalla osa Damaskoksen suurkaupungin muodostamaa maakuntatason hallintoaluetta. Vuonna 2004 Jarmukin väkiluvuksi kirjattiin 137 248 asukasta.[2] Pakolaisleirin alueella asui ennen Syyrian sisällissotaa noin 150 000 henkilöä, mutta sodan aikana asukkaiden määrä on huvennut 6 000–15 000:een.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syyria antoi palestiinalaispakolaisille kansalaisiaan vastaavat oikeudet vuonna 1956, ja seuraavana vuonna viranomaiset alkoivat rakentaa epävirallista pakolaisleiriä noin kahdeksan kilometriä Damaskoksen keskustasta etelään. Pakolaisleiristä tuli muutamassa vuodessa yksi Lähi-idän suurimmista ja samalla yksi Damaskoksen isoimmista kaupunginosista. Leirillä oli omat moskeijansa, koulunsa ja muut julkiset rakennuksensa. Paikalliset palestiinalaiset pärjäsivät hyvin ja esimerkiksi heidän lukutaitonsa oli korkeampi kuin arabimaailmassa keskimäärin. Leirin toiminnasta vastasi virallisesti Syyrian sosiaali- ja työministeriö. Terveydenhoidosta vastasi puolestaan YK:n alainen UNRWA.[3]
Vuonna 1963 Baath-puolue kaappasi vallan Syyriassa. Palestiinalaisleireillä perustettiin tuolloin Israelia vastustavia järjestöjä. Monet paikalliset palestiinalaisnuoret liittyivät järjestöihin kuten Fatah ja Palestiinan vapautuksen kansanrintama. Useita satoja henkiä kuoli sittemmin yhteenotoissa Israelin armeijan kanssa etenkin Libanonin sodan aikana vuonna 1982. 1980-luvulla myös Syyrian hallinnon asenne Jarmukin leiriin alkoi muuttua. Leiri alettiin nähdä opposition tukilinnakkeena sen jälkeen, kun presidentti Hafez al-Assad esti Fatahin ja PLO:n johtaja Jasser Arafatin pääsyn maahan vuonna 1983. PLO:n ja Fatahin jättämän tyhjiön täytti Hamas, jonka poliittinen johtaja Khaled Meshaal asui Jarmukissa Syyrian sisällissodan alkamiseen saakka. Vuoteen 2012 mennessä Hamasin poliittinen siipi oli siirtänyt toimintansa Jarmukista Egyptiin ja Qatariin.[3]
Syyrian sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hamasin lähdettyä Jarmukista leiri jäi vaille tehokasta poliittista edustusta ja suojelua. Presidentti Bašar al-Assadia tukeva PFLP-GC toi taistelijoita Jarmukin kaduille omien sanojensa mukaan estääkseen Vapaan Syyrian armeijan taistelijoiden soluttautumisen leiriin. Vapaan Syyrian armeija otti kuitenkin haltuunsa osia leiristä ja joulukuussa 2011 Syyrian hallituksen ilmavoimat pommittivat leiriä ensimmäisen kerran.[3] Isis otti haltuunsa suuren osan leiristä vuoden 2015 huhtikuussa taisteltuaan ensin paikallista Aknaf Beit al-Maqdisia ja Vapaan Syyrian armeijaa vastaan.[4] Joidenkin tietojen mukaan Isis toimii Jarmukissa yhteistyössä toisen islamistijärjestö Al-Nusran rintaman kanssa. Pakolaisleirin oloja on kuvailtu epäinhimillisiksi.[5] Ennen Isisin hyökkäystä leirissä asui vielä noin 18 000 asukasta ja hyökkäyksen jälkeen heitä on enää arviolta 6 000-15 000. Palestiinalaisryhmät tekivät vastahyökkäyksen Isisiä vastaan, mutta Isis hallitsi edelleen huhtikuussa 2015 noin 40 % leirin alueesta.[6]
Isis-järjestön hyökkäyksen jälkeen olot leirillä heikentyivät entisestään. Puutetta oli ruuasta, puhtaasta vedestä ja terveydenhuollosta. UNRWA:n mukaan elokuussa 2015 leirillä on tavattiin lavantautia.[7]
Yhdistyneet kansakunnat neuvotteli Syyrian hallituksen ja Isis-järjestön taistelijoiden välille sopimuksen, jonka mukaan Isis olisi vetänyt noin 2 000 taistelijaansa leiriltä ja saanut takeet turvallisesta vetäytymisestä Syyrian hallitukselta. Suunnitelmaa lykättiin, kun tarkoitettua vetäytymisreittiä hallinneen kapinallisjärjestö Jaysh al Islamin johtaja Zahran Alloush sai surmansa ilmaiskussa joulukuussa 2015.[8] Vuonna 2018 Syyrian armeija kukisti alueen kapinallisjoukot sotilasoperaatioiden ja kyydityssopimusten avulla. Viimeisenä alueella olivat Isis-järjestön taistelijat, jotka kyyditettiin armeijan ja Isis-järjestön välillä solmitun sopimuksen mukaisesti muualle toukokuussa 2018.[9] Jarmukin valtauksen jälkeen Syyrian armeija hallitsi koko Damaskoksen aluetta.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Yarmouk (Unofficial camp*) UNRWA. Viitattu 8.4.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Syrian Arab Republic: Other (2004 Census Data. Väestönlaskennan 2004 väkiluvut aluehallinnon 1. (maakunnat), 2. (piirikunnat), 3. ja 4. tasolla. Tiedot syr_pop_2004_sycensus_0.xls -tiedostossa. Kaupunkien väkiluku löytyy 4. tason (Admin4_City)-välilehdeltä) 1.1.2004. humanitarianresponse.info. Viitattu 14.10.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c Profile: Yarmouk Palestinian refugee camp BBC News. BBC. Viitattu 8.4.2015. (englanniksi)
- ↑ IS militants 'enter Yarmouk refugee camp' in Syrian capital BBC News. BBC. Viitattu 8.4.2015. (englanniksi)
- ↑ UN demands access to Yarmouk refugee camp in Damascus BBC News. BBC. Viitattu 8.4.2015. (englanniksi)
- ↑ Lyse Doucet: Syria conflict: Fighting for a future for Yarmouk BBC news. BBC. Viitattu 19.4.2015. (englanniksi)
- ↑ Syria conflict: Typhoid outbreak at Yarmouk refugee camp BBC News. BBC. Viitattu 19.8.2015. (englanniksi)
- ↑ Suleiman al-Khalidi: Evacuation of Islamic State fighters from Damascus delayed Reuters. Viitattu 7.1.2016. (englanniksi)
- ↑ Syrian army moves into Yarmouk after IS evacuation deal Middle East Eye. Viitattu 22.5.2018. (englanniksi)
- ↑ Syria war: Army takes full control of Damascus after ousting IS BBC News. BBC. Viitattu 22.5.2018. (englanniksi)