Jalmari Hahl

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Filip Hjalmar (Jalmari) Hahl (13. kesäkuuta 1869 Rautu – 17. elokuuta 1929 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, opettaja ja suomentaja.[1]

Henkilöhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hahl syntyi 13. kesäkuuta 1869 Raudussa lääninrovasti (kontrahtirovasti) Anders Gustaf Hahlin perheeseen. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Viipurissa 1888 hän opiskeli Helsingin yliopistossa estetiikkaa ja kirjallisuutta. Hahl suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1891 ja väitteli filosofian tohtoriksi 1897. Hän teki opintomatkoja Ranskaan, Saksaan, Italiaan ja Pohjoismaihin. Hän toimi Helsingissä suomalaisen normaalilyseon saksan ja ranskan kielen lehtorina 1909–1927 ja Helsingin yliopiston kirjallisuushistorian ja estetiikan dosenttina 1909–1929.[1]

Hahlin erikoisalana olivat Italian kirjallisuus ja dramatiikka. Hänen ranskankielinen väitöskirjansa käsitteli italialaista runoilijaa Giacomo Leopardia. Hän kirjoitti muutamia lukuja Suomalaiseen yleiseen kirjallisuudenhistoriaan ja vuonna 1918 hän julkaisi laajan tutkielman Nykyajan näytelmäkirjoittajia, jossa hän käsitteli tunnettuja ranskalaisia dramaatikkoja. Hahl piti myös luentoja yliopistossa etupäässä Italian kirjallisuudesta ja kirjoitti tutkielmia aikakauskirjoihin ja sanomalehtiin. Hän kirjoitti kirjallisuus- ja teatteriarvosteluja Valvojaan ja suomensi muun muassa Descartesin ja Rousseaun filosofisia teoksia ja etupäässä italialaista ja ranskalaista kaunokirjallisuutta.[1]

Hahlin pääteos oli laaja romaani Haoma ja Anahita, joka sijoittui 11. vuosisadalle Persiaan kuvaten Zarathustran uskoisen uskonpuhdistajan, nuoren Haoman ja islaminuskoisen naisen traagillista elämäntarinaa. Romaanissa kuvattiin filosofisella näkemyksellä ikuista taistelua hyvän ja pahan, Ormuzdin ja Ahrimanin välillä. Hahl julkaisi myös romaanin Kohtalotoverit, vuonna 1904 novellin Ykskylän uneksija, jonka päähenkilönä oli liiviläinen munkki Alobrand 1200-luvulta sekä lastukokoelman Pirstaleita vuonna 1912. Hahl kirjoitti myös useita näytelmiä. Näytelmä Francoise d'Aubigne vuodelta 1899 oli kuvaus Ludvig XIV:n hovista. Sitä seurasi taiteilijanäytelmä Heinäkuun helteessä ja myöhemmin Suomeen sijoittunut näytelmä Juhana herttua ja näytelmä Kandaules, jonka aihe oli kaukaisesta historiasta.[1]

Jalmari Hahl johti Ylioppilaskunnan Laulajia 1892–1897. Hän johti muun muassa Helsingissä kantaesitykset Jean Sibeliuksen teoksista Venematka (opus 18/9) 6. huhtikuuta 1893, Saarella palaa (opus 18/4) 7. joulukuuta 1895 ja Laulu Lemminkäiselle (opus 31/1) 12. joulukuuta 1896. Hahl opiskeli pianonsoittoa Pariisissa mutta esiintyi kuitenkin harvoin toimien etupäässä säestäjänä.[1]

Hahl oli Kaarlo Bergbomin jälkeen Suomen Kansallisteatterin johtaja ja ohjaaja maaliskuusta 1905 kevääseen 1907. Pesti jäi lyhyeksi kovan ryöpytyksen ja kampeamisen vuoksi, kun teatteria ja sen esityksiä käytettiin yleisen arvokeskustelun välineenä. Hänen ohjaamaansa Oscar Wilden Salomea nimittäin esitettiin vuonna 1905 juuri suurlakon aikoihin. Elli Tompuri kertoo muistelmissaan Minun tieni (1942, sivuilla 125–128), ettei Hahl juuri puuttunut näyttelijän roolin luomiseen vaan ”hymyili vain ja oli hieno mies, antoi taiteilijan itse luoda ...”. Tampereen Teatterin johtajana Jalmari Hahl toimi 1912–1915.[1]

Eino Leino luonnehtii vuonna 1910 Hahlia kirjalliseksi, artistiseksi taiteilijaluonteeksi, jonka hauraassa, viileässä tuotannossa voidaan havaita ranskalaisen ja italialaisen kirjallisuuden vaikutusta. Jalmari Hahl kuoli Helsingissä 17. elokuuta 1929.

Vaikeaa sydäntautia potenut Hahl kuoli sairaskohtaukseen Mariankatu 12:n kohdalla yöllä 17.–18. elokuuta. Hänellä ei ollut mukanaan henkilöllisyyspapereita, eikä kukaan ei tunnistanut häntä lehdessä julkaistujen tuntomerkkien perusteella, joten hänet haudattiin tuntemattomana Malmin hautausmaalle elokuun lopulla. Tapaus selvisi vasta syyskuun puolivälissä sen jälkeen, kun asunnostaan kadonnutta Hahlia alettiin etsiä. Hahlin ruumis kaivettiin ylös 14. syyskuuta ja siirrettiin Helsinkiin Krematoriokappeliin.[2][3]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Les tendances morales dans l’ouvre de Giacomo Leopardi, väitöskirja. Jalmari Hahl, 1896.
  • Haoma ja Anahita. Otava, 1900.
  • Ykskylän uneksija. Otava, 1904.
  • Nykyajan näytelmäkirjoittajia, 1908.
  • Pirstaleita. Yrjö Weilin & Kumpp., 1912.
  • Kohtalotoverit. Karisto, 1914.
  • Tuleva kuninkaamme. Otava, 1918.
  • Surun tie. Gummerus, 1922.
  • Yösalo. Kirja, 1929.

Näytelmiä

  • Françoise d’Aubigné. Otava, 1899.
  • Heinäkuun helteessä, 1901.
  • Metsästysretki. Draamallinen tuokiokuva. Yrjö Weilin & Kumpp., 1912.
  • Kandaules. Karisto, 1915.
  • Juhana Herttua. Kirja, 1917.
  • Mäntyniemen torpassa. Ahjo, 1919.

Toimittanut

  • Ylioppilaslauluja VI, kokoelma 1895.
  • René Descartes: Metodin esitys. Mielenliikutusten tutkiskelu. Metafyysillisiä mietelmiä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1899.

Suomennoksia

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Jalmari Hahl
  • Kuka kukin on 1909, Helsinki 1908.
  • Kuka kukin oli, Helsinki 1961.
  • Suomen kansallisbiografia, osa 3, 2004 ISBN 951-746-444-4.
  • Klaus Castrén: Jalmari Hahl. Itähämäläinen kosmopoliitti, Jalmari Finnen säätiön vuosikirja 1985 sivut 7–22.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jalmari_Hahl&oldid=22635230”