Tämä on lupaava artikkeli.

J. S. Sirén

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johan Sigfrid Sirén
Henkilötiedot
Syntynyt27. toukokuuta 1889
Ylihärmä
Kuollut5. maaliskuuta 1961 (71 vuotta)
Helsinki
Ammatti arkkitehti
Puoliso Sirkka o.s. Syrjänen (vih. 1917)[1]

Johan Sigfrid Sirén (27. toukokuuta 1889 Ylihärmä – 5. maaliskuuta 1961 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti.[1] Hän työskenteli ensin arkkitehtitoimistossa Borg, Sirén & Åberg ja vuodesta 1925 alkaen itsenäisesti. Sirénin tunnetuin työ on vuonna 1931 valmistunut Helsingin Eduskuntatalo, josta hän teki kokonaistaideteoksen: hän suunnitteli myös keskeiset osat sisustusta ja kalustusta. Hän toimi myös yli 25 vuotta Teknillisen korkeakoulun nykyaikaisen arkkitehtuurin professorina. Sirénin päätyöt edustavat 1920-luvun klassismia.

Arkkitehti Heikki Siren oli J. S. Sirénin poika.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sirén oli ylihärmäläisen maanviljelijän Johan Sirénin ja Susanna Haapojan ainoa poika. Hänen isänsä menetti maatilansa veljensä konkurssissa ja siirtyi mylläriksi Isoonkyröön. Isän kuoltua vuonna 1895[2] Sirén muutti äitinsä kanssa Vaasaan. Sirén kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan suomalaisesta lyseosta vuonna 1907. Arkkitehdiksi hän valmistui vuonna 1913 ja työskenteli useissa tunnetuissa arkkitehtitoimistoissa. Kun Sirénin työnantajat, veljekset Valter ja Ivar Thomé, surmattiin sisällissodassa, hän perusti yhdessä Kaarlo Borgin ja Urho Åbergin kanssa arkkitehtitoimisto Borg, Sirén & Åbergin, joka toimi vuosina 1918–1925. Näinä vuosina hän teki useita opintomatkoja Eurooppaan. Sirén perusti vuonna 1931 oman toimiston.[1][3][4]

Vuosina 1931–1957 Sirén oli Teknillisen korkeakoulun nykyaikaisen arkkitehtuurin professori, 1944–1949 arkkitehtiosaston puheenjohtaja ja 1943 sekä 1955–1958 oppilaitoksen vararehtori. Hän oli myös 1928–1931 Suomen Arkkitehtiliiton, 1931–1949 Suomen Taideteollisuusyhdistyksen, 1940–1961 valtion arkkitehtuurilautakunnan ja 1939–1942 Suomalais-puolalaisen yhdistyksen puheenjohtaja.[1]

Sirén meni vuonna 1917 naimisiin Ensi Taimi Sigrid (Sirkka) Syrjäsen kanssa.[1] Heidän ainoa lapsensa oli Heikki Siren[1] (1918–2013), josta myös tuli merkittävä arkkitehti yhdessä vaimonsa Kaija Sirenin kanssa. Heikki ja Kaija Sirenin poika Jukka Siren on hänkin arkkitehti.[5]

Sirénin piirustuksista suurin osa tuhoutui hänen Kaisaniemenkatu 5:n toimistonsa mukana helmikuun 1944 suurpommituksissa.[1] Hänen kerrosta alempana sijainnut kotinsa kuitenkin säästyi.[6] Sirén on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.[7]

Arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyyli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sirénin päätyöt edustavat 1920-luvun klassismia. 1930-luvun kuluessa hänen tyylinsä muuttui pelkistetyn klassismin kautta uusasialliseksi liiketalotyyliksi ja lopulta lievästi modernistiseen suuntaan. Sirén asennoitui penseästi funktionalismiin, mutta hänen myöhäisimmät työnsä 1940-luvulta alkaen eivät enää eroa siitä kovin suuresti. Hänen tuotannolleen ominaisia ovat kiinteä muoto ja selkeät linjat.[8]

Sirén tuli 1920- ja 1930-luvulla tunnetuksi ”traditionaalisen” arkkitehtuurityylin keskeisimpänä puolustajana.[9] Hän oli sekä taidemaultaan että poliittisilta mielipiteiltään maltillinen konservatiivi.[10] Sirén kasvatti kuitenkin arkkitehtuurin professorina kokonaisen sukupolven Suomen keskeisiä modernistisia arkkitehteja.[11][1]

Eduskuntatalo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Eduskuntatalo
Eduskuntatalo Helsingissä.
J. S. Sirén suunnittelemassaan Eduskuntatalossa.

Voitto Eduskuntatalon suunnittelukilpailussa vuonna 1924 tuli Borg, Sirén & Åbergin yhteisellä kilpailuehdotuksella Oratoribus (”Puhujille”), mutta saatuaan sopimuksen vahvistettua Sirén irtisanoutui arkkitehtitoimistosta ja suunnitteli kansallisen monumentin yksin. Hän kävi Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Berliinissä tutustumassa ulkomaisiin parlamenttitaloihin. Rakennus edustaa myöhäistä 1920-luvun klassismia, mutta sen sisustuksessa käytettiin myös art deco -tyyliä. Eduskuntatalosta tuli Sirénin kokonaistaideteos, johon hän suunnitteli myös huonekaluja ja suuren osan sisustusta aina lampunvarjostimiin ja istuntosalin äänestysuurniin asti, vaikka palkkasikin myös suuren joukon maan eturivin taiteilijoita ja muotoilijoita avukseen. Hän valitsi itse myös kaikki materiaalit, muun muassa punaisen Kalvolan graniitin ulkoseiniin ja eksoottisen eteläamerikkalaisen jakarandan istuntosalin pöytiin. Koska Sirén halusi myös valvoa talon rakentamista, hän ei vuosina 1925–1931 voinut tehdä mitään muita töitä vaan uppoutui pelkästään Eduskuntataloon.[3][12]

Sirén olisi halunnut Eduskuntatalon edustalle monumentaaliaukion suurine rakennuksineen täydentämään rakennusta. Hän suunnitteli aukiota vielä 1950-luvullakin, mutta suunnitelmat eivät toteutuneet.[1][13]

Eduskuntatalon ulkoseinään julkisivupylväikön suojaan kiinnitettiin vuonna 1989 Siréniä esittävä muotokuvamedaljonki, jonka kuvanveistäjä Aimo Tukiainen oli tehnyt vuonna 1959.[14]

Muut työt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sirénin suunnitelma Helsingin Temppeliaukion kirkoksi muistolaatassa.

Eduskuntatalon ohella Sirénin huomattavimpia töitä olivat 1930-luvulla suunnitellut Helsingin yliopiston päärakennuksen laajennusosa, joka mukailee Carl Ludvig Engelin suunnitteleman vanhan osan empiretyyliä, sekä Lassila & Tikanoja Oy:n liikerakennukset Helsinkiin ja Vaasaan.[1][3] Sirén suunnitteli myös Helsingin yliopiston päärakennuksen restauroinnin, joka jouduttiin toteuttamaan kahdesti rakennuksen vaurioiduttua vuoden 1944 suurpommituksissa.[15]

Sirénin uran huipennukseksi olisi saattanut vielä muodostua Temppeliaukion kirkon suunnittelu Helsinkiin. Useiden 1930-luvulla järjestettyjen kilpailujen jälkeen hänen ehdotuksensa valittiin vuonna 1936 toteutettavaksi ja louhintatyöt aloitettiin marraskuussa 1939, mutta talvisota katkaisi ne jo kolmen päivän kuluttua, eikä kirkkoa lopulta rakennettu Sirénin suunnitelmien mukaan. Siitä olisi tullut katedraalimainen ja korkeine pylväsmäisine torneineen uusi maamerkki Helsinkiin, siis täysin päinvastainen kuin Timo ja Tuomo Suomalaisen samalle paikalle 1960-luvulla suunnittelemasta kirkosta lopulta tuli.[16][17]

Sirénin muita suuria toteutumattomia suunnitelmia olivat Helsingin yliopiston uusi kampusalue keskustaan ja Meilahteen (1919) sekä Iisalmen (1921) ja Porin (1942–1943) kaupungintalot.[18]

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa on täydellinen luettelo Sirénin toteutetuista suunnittelutöistä. Sulkeissa suunnitteluvuodet.[19]

Arkkitehtitoimisto K. Borg, J. S. Sirén & U. Åberg

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sirénin suunnittelema Intiön vesitorni Oulussa vuodelta 1925. Torni ei ole enää käytössä.
  • Sanoma-yhtiön talo Ludviginkadulla, Helsinki (1918)
  • Bembölen koulu, Espoo, 1923 (1923)
  • Riihimäen väkirehutehdas, 1918 (1918)
  • Hangon margariinitehdas 1920 (1919)
  • Rytkön koulu, Hyvinkää (1921)
  • Fiskarsin maatilarakennuksia (1922?)
  • Asunto Oy Kolmio, Oulu, (1923)
  • Seinäjoen meijeri, 1923
  • Helsingin virkamiesasuntola (Runeberginkatu 29–31) 1924 (1923, 1924)
  • Ahlströmin tehtaiden navetta, Kauttua (1924)
  • Intiön vesitorni, Oulu, 1927 (1925)

J. S. Sirén

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistomerkkejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j Riitta Nikula: ”Sirén, Johan Sigfrid (1889–1961)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 64–65. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5 Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ Hakala-Zilliacus, s. 271.
  3. ↑ a b c J. S. Sirén Suomen Rakennustaiteen museon sivulla (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 10.7.2011.
  4. ↑ J. S. Sirén: Arkkitehti, s. 8, 16.
  5. ↑ Siren Arkkitehdit Oy Siren.fi. Viitattu 18.7.2011.
  6. ↑ J. S. Sirén: Arkkitehti, s. 16.
  7. ↑ Taiteilijainmäki V21A (pdf) Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 25.4.2015.
  8. ↑ J. S. Sirén: Arkkitehti, s. 46–64.
  9. ↑ J. S. Sirén: Arkkitehti, s. 64.
  10. ↑ Hakala-Zilliacus, s. 272, 275.
  11. ↑ Hakala-Zilliacus, s. 275.
  12. ↑ J. S. Sirén: Arkkitehti, s. 42–44.
  13. ↑ J. S.Sirén: Arkkitehti, s. 54, 56.
  14. ↑ Rautio, Antero: Löytöretki muistomerkeille – Pääkaupunkiseudun julkiset teokset, s. 123. Edita, Helsinki 2006.
  15. ↑ J. S. Sirén: Arkkitehti, s. 56.
  16. ↑ J. S. Sirén: Arkkitehti, s. 60, 97.
  17. ↑ Hackzell, Kaija: Viertotietä itään ja länteen: Helsingin vanhoja kortteleita 3, s. 296–299. Sanoma, Helsinki 1988.
  18. ↑ J. S. Sirén: Arkkitehti, s. 48, 50, 62.
  19. ↑ J. S. Sirén: Arkkitehti, s. 104.
  20. ↑ Hakala-Zilliacus, s. 451.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • J. S. Sirén: Arkkitehti 1889–1961. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo, 1989. ISBN 951-9229-58-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta J. S. Sirén.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=J._S._Sirén&oldid=21425407”