Impivaaran uimahalli
Impivaaran uimahalli (turkulaisittain Imppari) on Turussa Kaerlan kaupunginosassa sijaitseva 1. kesäkuuta 1975 avattu uimahalli, jonka omistaa Turun kaupunki. Valmistuessaan Impivaaran uimahalli oli suurin lajiaan Pohjoismaissa, ja se on edelleen Suomen suurin uimahalli allaspinta-alaltaan.[1] Uimahalli on osa Impivaaran liikuntakeskusta.[2]
Uimahallissa kävi ennen remonttia vuosittain noin 275 000 kävijää. Uimahallin peruskorjaus- ja laajennustyöt aloitettiin joulukuussa 2009, ja uimahalli avattiin jälleen käyttöön 14. helmikuuta 2012.[1][3] Remontin kustannukset ovat noin 23 miljoonaa euroa.[4]
Remontin jälkeen Impivaarassa on yhteensä kahdeksan allasta, joiden yhteispinta-ala on noin 2 250 neliömetriä.[4] 50- ja 25-metriset altaat sekä monitoimi-, opetus-, hyppy-, perhe-, kahluu- ja kylmäallas. Uimahallirakennuksessa on myös liikuntasali ja kolme kuntosalia. Tilat nimetään Seitsemän veljeksen paikkojen ja hahmojen mukaan. Sisäänkäynnin yläpuolella on Ann Sundholmin suunnittelema pilviaiheinen taideteos Taivaan vuohet.[1]
Suomen Uimaliitto valitsi Impivaaran uimahallin syksystä 2012 lähtien koko Suomen maajoukkueen uintikeskukseksi.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Möttönen, Heikki: Impparin altaissa. (Juttusarja: Nostalginen Turku) Aamuset, 28.1.2012, 32. vsk, nro 8, s. 6. Turku: TS-Yhtymä Oy/Turun Tietotarjonta Oy. näköislehti. Viitattu 29.1.2012. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Impivaaran liikuntakeskus Turun kaupunki. Viitattu 21.6.2018.
- ↑ Impivaaran uimahalli vihittiin käyttöön 11.2.2012. Turun kaupunki. Viitattu 24.6.2012.
- ↑ a b Impivaaran halli avataan helmikuussa ts.fi. 13.10.2011. TS-Yhtymä Oy. Viitattu 29.1.2012.[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Impivaaran uimahalli Wikimedia Commonsissa
- Impivaaran uimahallin kotisivut Turun kaupunki.