Ilaria D’Amico
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Ilaria D'Amico (s. 30. elokuuta 1973 Rooma, Italia) on italialainen televisiojuontaja. Hänen tunnetuimmat ohjelmansa ovat liittyneet jalkapalloon.
Opiskellessaan Rooman La Sapienza -yliopistossa D'Amico debytoi televisiossa vuonna 1997 ohjelmassa La giostra dei gol ("Maaliturnajaiset"), joka sai jatkoa kuuden kauden ajan RAIlla. Hänen kiinnostuksensa jalkapalloon johti vuoden 1998 jalkapallon MM-kisojen juontamiseen ja vuoden 2000 EM-kisaspesiaalin toimittamiseen.
Vuonna 2001 hän teki RAI Trelle matkailuaiheisen ohjelman Cominciamo bene estate. Seuraavana vuonna hän isännöi jalkapallon MM-kisaspesiaalia ja esiintyi Vittorio Feltrin ja Sandro Curzin kanssa ohjelmassa W l'Italia. Vuodesta 2003 hän on isännöinyt Sky-kanavan jalkapallo-ohjelmaa SKY Calcio Show, jossa hän raportoi Serie A:n kierrosten otteluista. Televisiouran ohella D'Amico on toiminut myös dubbaajana antaen äänensä muun muassa Eragon-elokuvan lohikäärmeelle, Saphiralle.
Hänen suosionsa perustana pidetään suositun jalkapalloaiheisen tosi-tv-ohjelma Campionin juontamista Italia 1'lle vuonna 2004.
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]D'Amico alkoi seurustella torinolaisen jalkapalloseura Juventuksen entisen maalivahdin Gianluigi Buffonin kanssa vuonna 2014. D'Amicolla on aiemmasta suhteestaan kiinteistökehittäjä ja yrittäjä Rocco Attisaniin poika Pietro. D'Amico sai Buffonin kanssa pojan vuoden 2016 tammikuussa, Leopoldo Mattian. Kesällä 2017 D'Amico ja Buffon menivät kihloihin.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ilaria D'Amico: kuvagalleria (Arkistoitu – Internet Archive)