Helge Herala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helge Herala
Helge Herala ja Marja Korhonen perheineen vuonna 1958.
Helge Herala ja Marja Korhonen perheineen vuonna 1958.
Henkilötiedot
Koko nimi Helge Frans Birger Herala
Syntynyt30. syyskuuta 1922
Hämeenlinna
Kuollut27. helmikuuta 2010 (87 vuotta)
Helsinki
Ammatti koomikko, näyttelijä
Puoliso Marja Korhonen
(vih. 1952; k. 2010)
Lapset Jarkko Herala
Turo Herala
Heidi Herala
Sukulaiset Niina Backman
Näyttelijä
Taiteilijanimet Heguli
Aktiivisena 1946–2004
Merkittävät roolit
Palkinnot

Parhaan miespääosan Jussi
1962 Kultainen vasikka

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Helge Frans Birger ”Heguli” Herala (30. syyskuuta 1922 Hämeenlinna – 27. helmikuuta 2010 Helsinki)[1] oli suomalainen koomikko ja näyttelijä. 1950-luvulta alkaen hän näytteli teattereissa ja kymmenissä elo­kuvissa sekä esiintyi myös televisiossa.[2]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hämeen­linnassa vuonna 1922 syntynyt Helge Herala joutui näyttelijäksi vahingossa.selvennä Teatteri­harrastuksen hän aloitti toisen maailman­sodan jälkeen Turussa. Nuorenmiehen ura­valinta oli järkytys vanhemmille, jotka toivoivat pojastaan insinööriä. Tuleva näyttelijä kasvoi kasarmeilla, sillä hänen isänsä työskenteli puolustus­voimissa ase­mestarina.[3]

Teatterissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sota­vuodet meri­voimissa palvellut Herala aloitti teatteri­uransa Turun Työ­väen Teatterissa vuonna 1946 ja jatkoi vuonna 1947 Turun kaupunginteatterissa. Siellä hän tapasi tulevan vaimonsa, näyttelijä Marja Korhosen, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1952.[4] Avio­liitossa syntyi kolme lasta: Jarkko Herala (1952), Turo Herala (1954) ja Heidi Herala (1960).[5] Turo Heralan tytär on malli ja juontaja Niina Backman.[6]

Heralan ensimmäinen elo­kuva­rooli oli nimi­osa Roland af Hällströmin elo­kuvassa Hallin Janne vuonna 1950. Sitä seurasivat niin ikään af Häll­strömin ohjaamat Tukki­joella (1951) ja Noita palaa elämään (1952). Aarne Tarkaksen ohjaamassa ja käsi­kirjoittamassa sotilas­farssissa Vatsa sisään, rinta ulos! (1959) hän näytteli toisen pää­osan (kapteeni Routa) yhdessä Tommi Rinteen (sota­mies Pöntinen) kanssa. Samana vuonna (1959) valmistui myös jännitys­komedia Ei ruumiita makuuhuoneeseen, jossa Helge Herala ja Tommi Rinne esittivät mies­pää­osat. Elo­kuva­rooleja hänelle kertyi kaikkiaan noin viitisen­kymmentä.[4]

Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin Herala siirtyi yhdessä avio­puolisonsa Marja Korhosen kanssa vuonna 1955 ja näytteli kaksi vuotta myös Intimiteatterissa, jossa hän esiintyi muun muassa Jaakko Hongan roolissa Maria Jotunin näytelmässä Kultainen vasikka. Saman näytelmän elo­kuva­sovitus vuonna 1961 toi Heralalle parhaan mies­pää­osan Jussi-palkinnon seuraavana vuonna.[7]

Myös televisiossa Herala oli mukana alusta alkaen, ensin suorina lähetyksinä esitetyissä draamoissa ja opereteissa, sitten suosituissa viihde­ohjelmissa. Herala esiintyi elo­kuvissa 1960-luvulla muun muassa Matti Kassilan ohjauksessa Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962) majuri Vaden­blickin roolissa ja Edvin Laineen ohjaamissa elo­kuvissa Täällä Pohjan­tähden alla (1968) ja Akseli ja Elina (1972) Vihtori Kiviojana.[4]

Kansallis­teatteriin Herala ja Korhonen siirtyivät vuonna 1963. Vuonna 1973 Herala aloitti Kouvolan Teatterin johtajana. Heralan ja Korhosen esikoispoika Jarkko Herala kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1974. Tuolloin Herala sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa jonkin hajonneen sisällään. Hän vaihtoi uraa, jätti teatterin ja perusti veljensä kanssa Turkuun leipomon, joka oli toiminnassa vuoteen 1991 asti.[2][7][8]

Herala jatkoi silti vielä myös esiintymistä, ja 1980-luvulla hänet muistetaan roolistaan television viihde­sarjassa Valehtelijoiden klubi (1981–1983) sekä esiintymisistään etenkin Spede Pasasen elo­kuvissa. Myös näyttämöllä Herala vieraili vielä Turun kaupungin­teatterissa ja Q-teatterissa.

Loppuelämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herala joutui vanhuus­iällä pyörä­tuoliin. Vuonna 2003 hän sairastui diabetekseen, jonka seurauksena hänen molemmat jalkansa jouduttiin amputoimaan. Vuodesta 2006 hän asui vaimonsa Marja Korhosen kanssa Helsingin Etelä-Haagan Riista­vuoren palvelu­talossa.[2][7] Helge Herala kuoli 87-vuotiaana helmi­kuussa 2010. Herala on haudattu Maunulan uurnalehtoon Helsinkiin.[9]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Helge Heralan filmografia ja esiintymiset

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Heidi Herala muistelee: Rakas isä on poissa Ilta­lehti. 2.3.2010. Alma Media Suomi Oy: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 2.3.2010.
  2. ↑ a b c Aromaa, Jonni: Näyttelijä Helge Herala on kuollut Yle Uutiset. 2.3.2010 (päivitetty 3.6.2012). Yleis­radio Oy. Viitattu 21.3.2021.
  3. ↑ Huovinen, Pentti ym.: ”Herala, Helge”, Kuka kukin on 1978, s. 217. Otava, 1978. ISBN 951-1-04755-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 8.3.2013).
  4. ↑ a b c Helge Herala Elonetissä.
  5. ↑ Huovinen, Pentti ym.: ”Korhonen, Marja”, Kuka kukin on 1978, s. 420. Otava, 1978. ISBN 951-1-04755-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 8.3.2013).
  6. ↑ Stor­gård, Päivi: Heidi ja Niina Herala: ”Vahva suku on voima­vara.” Me Naiset. 29.10.2009. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 6.11.2009. Viitattu 7.9.2021.
  7. ↑ a b c Meri, Lauri: Herrasmies ja veijari teki pitkän uran näyttelijänä. Helsingin Sanomat, 3.3.2010, s. C 5. Sanoma Media Finland Oy. Artikkelin maksullinen verkko­versio.. Viitattu 18.3.2023.
  8. ↑ Tähdet kertovat, komisario Palmu Waltari valko­kankaalla. Lasi­palatsi. Viitattu 8.6.2010.
  9. ↑ Pekka Vauhkonen: Helge Heralan viimeinen leposija VLS - Viimeiset leposijat. 9.5.2011. Viitattu 4.6.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Helge_Herala&oldid=22710123”