Giorgi II

Giorgi II (georg. გიორგი II, n. 1054–1112) oli Georgian kuningas Bagrationi-dynastiasta vuosina 1072–1089. Hän oli kuningas Bagrat IV:n ja hänen vaimonsa Borenan poika. Giorgi II ei kyennyt vastustamaan seldžukkien jatkuvia hyökkäyksiä ja nujertui valtionsa sisäisten ongelmien alle. Hän joutui luopumaan kruunusta energisen poikansa Davit IV:n hyväksi. Hän säilyi kuitenkin kuningaskuntansa nimellisenä yhteishallitsijana kuolemaansa saakka vuonna 1112. Hänellä oli myös korkeat bysanttilaiset arvonimet kuropalates (noin vuodesta 1060) ja caesaros (noin vuodesta 1081).

Hallituskauden alku

Giorgi II:n lyöttämä kolikko.

Kun Giorgi oli lapsi, hänen isänsä Bagrat kävi sisällissotaa kapinallista georgialaista feodaaliherraa Liparit IV:tä vastaan. Liparit onnistui ajamaan Bagratin väliaikaisesti maanpakoon Bysantin valtakuntaan, kruunaamaan Giorgin kuninkaaksi Ruisin katedraalissa vuonna 1054 ja julistamaan itsensä sijaishallitsijaksi. Vuonna 1059 Bagrat IV kuitenkin sai kruununsa takaisin ja teki Giorgista perijänsä, minkä jälkeen Bysantin keisari antoi Giorgille kuropalates-arvonimen. Vuonna 1070 prinssi Giorgi johti yhdistynyttä georgialais–alanialaista armeijaa, aiheutti ratkaisevan tappion Arranin šaddadidi-emiirille Fadl II:lle ja ryösti hänen omaisuutensa Gəncəssä.

Seldžukkihyökkäykset

Giorgi nousi Georgian kuninkaaksi isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1072. Hän sai Bysantin keisarilta arvonimet nobilissimos ja myöhemmin sebastos. Vuotta myöhemmin häntä kohtasi suuri aateliskapina, jota johtivat Niania Kvabulis-dze, Ivane Liparitis-dze ja svanien Vardan. Vaikka kuningas olikin voitokas, hänen täytyi ostaa kapinallisilta heidän uskollisuutensa myöntämällä heille ylimääräisiä läänityksiä.

Pian Georgiaan hyökkäsivät jälleen seldžukit, joista muodostui merkittävä uhka Giorgin hallinnolle. Sen jälkeen kun seldžukkien sulttaani Alp Arslan oli tuhonnut Kartlin aluetta vuonna 1073, Giorgi karkotti menestyksekkäästi vuonna 1074 toisen hyökkäyksen. Sitä johti turkkilaiskenraali, jonka sulttaani oli jättänyt vastaamaan Kaukasian alueesta. Kuningas varmisti myös Bysantin kuvernööriltä Gregori Pakourianokselta Tao-Klardžetin (Iberian theman) palauttamisen Bysantilta Georgialle. Raja-alue oli ollut valtakuntien välisen kiistan kohteena 1000-luvun alussa. Kuvernööri aloitti alueen evakuoimisen pian sen jälkeen, kun seldžukit olivat voittaneet Bysantin Manzikertin taistelussa vuonna 1071. Giorgille annettiin nyt bysanttilainen arvonimi caesaros ja Karsin linnoitus, ja hänet asetettiin komentamaan keisarikunnan itäisiä raja-alueita. Tämä ei kuitenkaan auttanut seldžukkien torjumisessa. Vuonna 1076 seldžukkisulttaani Malik Šah I tunkeutui Georgiaan ja raunioitti useita asutuskeskuksia. Vuosista 1079–1080 eteenpäin massiivinen turkkilaisaalto, joka tunnetaan Georgian historiassa nimellä didi turkoba eli suuret turkkilaishyökkäykset, pakotti Giorgi II:n alistumaan Malik Šahin vaatimuksiin. Rauha säilyi vuosittaisen pakkoveron avulla. Giorgi onnistui jopa saamaan seldžukkien sotilaallisen tuen kampanjalleen, jonka tarkoituksena oli tuoda itägeorgialainen Kakhetin kuningaskunta yhdistyneen Georgian alaisuuteen.

Giorgi kuitenkin väsyi kakhetilaisen Vežinin linnoituksen pitkittyneeseen piiritykseen ja hylkäsi suunnitelmansa lumen saapuessa. Hän suuntasi Adžametin metsiin helpottaakseen pettymystään metsästämällä. Seldžukki-apujoukot luopuivat myös piirityksestä ja ryöstivät hedelmällistä Iorin laaksoa Kakhetissa. Kakhetin kuningas Aghsartan I meni sulttaanin luokse antautuakseen ja kääntyi merkiksi uskollisuudestaan islamiin. Siten hän sai seldžukkien suojeluksen Georgian kruunua vastaan.

Syrjäyttäminen

Giorgi II:n valta hiipui ja hän teki epäpäteviä poliittisia päätöksiä. Ne veivät yhdessä seldžukkien aiheuttaman uhan kanssa Georgian kuningaskunnan syvään kriisiin. Se saavutti aallonpohjan, kun Georgiaan iski katastrofaalinen maanjäristys vuonna 1089. Samana vuonna Giorgi luovutti kruununsa 16-vuotiaalle pojalleen Davitille. Vallanvaihdos on jäänyt mysteeriseksi tapahtumaksi, ja se mainitaan georgialaisissa kronikoissa vain ohimennen. Giorgin kerrotaan ainoastaan kruunanneen poikansa kuninkaaksi omin käsin, minkä jälkeen hän katoaa kronikasta. Luultavasti hänen aatelisensa pakottivat hänet astumaan valtaistuimelta vallankaappauksessa, jonka suunnitteli vaikutusvaltainen ministeri ja piispa Giorgi Tšqondideli. Giorgi II mainitaan vuodelle 1203 päivätyissä rukouksissa "kuninkaiden kuninkaana ja koko Idän ja Lännen caesarina", mikä vihjaa hänen olleen yhä elossa ja että hänen poikansa olisi antanut hänelle joitakin arvonimiä, vaikka hänellä ei ollutkaan enää valtaa.