Geografia (Ptolemaios)
| Geografia | |
|---|---|
| Γεωγραφικὴ ὑφήγησις | |
 Nimiösivu Geografian vuonna 1535 painetusta latinankielisestä laitoksesta. |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Klaudios Ptolemaios |
| Kieli | muinaiskreikka |
| Genre | maantieteellinen tutkielma ja kartasto |
| Julkaistu | 100-luku |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Geografia (m.kreik. Γεωγραφικὴ ὑφήγησις, Geōgrafikē hyfēgēsis, ”Opastus maantieteeseen”; lat. Geographia) on Klaudios Ptolemaioksen laatima maantieteellinen opas, kartasto ja katsaus kartografiaan. Siinä on koottu yhteen 2. vuosisadan roomalainen maantieteen tietämys. Ptolemaios kirjoitti teoksen kreikaksi Aleksandriassa noin vuonna 150. Se on uudistettu versio Marinos Tyroslaisen laatimasta kadonneesta kartastosta, jota on täydennetty roomalaisista ja persialaisista lähteistä. Teoksen arabian- ja latinankieliset käännökset vaikuttivat suuresti keskiajan islamilaisen maailman ja renessanssin Euroopan käsityksiin maantieteestä ja kartanpiirtämisestä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marinos Tyroslaisen alkuperäinen kartasto, joka toimi Geografian pohjana, on kadonnut. Pappos Aleksandrialainen kirjoitti 4. vuosisadalla kommentaarin Ptolemaioksen Geografiasta ja käytti sitä oman, myöhemmin kadonneen, maantieteellisen teoksensa pohjana. Myöhemmät kirjoittajat ja matemaatikot näyttävät keskittyneen kommentoimaan Ptolemaioksen tekstiä, sen sijaan että olisivat korjanneet tai päivittäneet sitä. Bysanttilaiset oppineet jatkoivat tätä maantieteellistä perinnettä läpi keskiajan.[1]
Ptolemaios ja Marinos käyttivät luultavasti kauas matkaavien merimiesten ja kauppiaiden kuvauksia laatiessaan karttojaan ja sijaintiluettelojaan. Tähän viittaa monien itäisten alueiden, kuten Bengalinlahden kuvauksen tarkkuus.
Islamilaiset kartanpiirtäjät käyttivät Almagestia ja Geografiaa lähdeteoksinaan jo 800-luvulla. Tuolloin al-Khwarizmi laati maailmankartastonsa (كتاب صورة الأرض, Kitāb Ṣūrat al-Arḍ eli Kirja Maan kuvaamiseksi) jonka pohjana hän nähtävästi käytti osia Ptolemaioksen teoksesta. Al-Khwarizimi korjasi Ptolemaioksen virheellisen arvion välimatkasta nollameridiaanilta Välimeren itäpäähän (63° kun oikea etäisyys on noin 50°), kuvasi Atlantin ja Intian valtameren rannattomina valtamerinä, ja lisäsi joitain kohteita, jotka Ptolemaiokselta puuttuivat.[2] Hänen kartastonsa toimi pohjana suurelle osalle keskiaikaisista islamilaisista kartastoista.
Geografia nähtävästi käännettiin arabiankielisistä käsikirjoituksista latinaksi Sisilian kuningas Roger II:n hovissa 1100-luvulla, mutta yhtään kopiota käännöksestä ei ole säilynyt.
Varhaisimmat säilyneet kreikankieliset käsikirjoitukset ovat 1200-luvulta, jolloin bysanttilainen teologi Maksimos Planudes löysi teoksen uudelleen ja koosti sen vanhempien käsikirjoitusten osista. 1400-luvun alussa kreikankieliset versiot saavuttivat Firenzen, missä italialainen oppinut Jacopo d’Angelo laati latinankielisen käännöksen vuonna 1406 tai 1407.[3] Jacopo d’Angelon käännöksessä ei luultavasti ollut mukana karttalehtiä. Vuonna 1477 Bolognassa painettu versio, johon sisältyivät kartat, oli myös ensimmäinen painettu kirja, jossa oli kaiverruskuvitus. Uusia painoksia seurasi useita; jotkut käyttivät perinteisiä karttoja, kun taas toiset päivittivät niitä. Ulmissa 1482 painettu versio oli ensimmäinen Geografian laitos, joka painettiin Alppien pohjoispuolella. Vuonna 1482 julkaistiin myös Francesco Berlinghierin laatima Geografian ensimmäinen italiankielinen laitos.
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teos jakautuu kolmeen osaan, jotka on jaettu kahdeksaan kirjaan.
- Kirja I on katsaus kartanpiirtämiseen, ja siinä kuvaillaan menetelmiä, joita Ptolemaios käytti kootessaan ja järjestäessään teoksensa tiedot.
- Kirjat II–VI ja kirjan VII alkuosa muodostavat opaskirjan, jossa luetellaan pituus- ja leveysasteet antiikin roomalaisten tunteman maailman (Oikumene) paikoille. Ptolemaios käytti nollameridiaanina läntisintä hänen aikanaan tunnettua paikkaa eli ”Onnellisten saaria”; se kulkee suunnilleen El Hierron kautta Kanariansaarilla.[4] Loppuosa kirjasta VII esittää teoksessa käytetyt kolme karttaprojektiota,[5] joiden tarkkuus ja monimutkaisuus vaihtelee.
- Kirja VIII on itse kartasto, jossa on joukko alueellisia karttoja. Varhaisimmissa säilyneissä kreikankielisissä käsikirjoituksissa oli jopa 64 karttaa, mutta läntisessä Euroopassa käyttöön vakiintui 26 karttaa[6]: 10 Euroopasta, 4 Afrikasta ja 12 Aasiasta. Nämä kattavat Ptolemaioksen tunteman maailman Kanariansaarista (tai mahdollisesti Kap Verden saarista lännessä Sinus Magnukseen eli Siaminlahteen, joka oli itäisin paikka, minne 2. vuosisadan roomalaisilla oli kauppayhteys. Niinkin aikaisin kuin 1420-luvulla näihin lisättiin karttoja, jotka kuvasivat Ptolemaiokselle tuntemattomia alueita kuten Skandinaviaa ja Marco Polon kuvaamia Kiinaa ja Japania (Cathay ja Zipangu).
Virhe pituusasteissa ja Maan koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teoksessa on kaksi toisiinsa liittyvää systemaattista virhettä:
- Tarkasteltaessa tunnettujen kaupunkien ja muiden maantieteellisen kohteiden sijainteja voidaan havaita niiden pituusasteissa systemaattinen 1,428-kertainen virhe. Tämä selittää Ptolemaioksen maailmankartan vääristymiä. Näistä selkein koskee Italiaa, joka on venynyt itä-länsi-suunnassa huomattavasti.
- Ptolemaios hyväksyi aiempien maantieteilijöiden näkemyksen, että asuttu maanpiiri kattoi 180 pituusastetta (oikeasti noin 130°). Hän ei kuitenkaan hyväksynyt Eratostheneen arviota Maan ympärysmitalle, eli 252 000 stadionia, vaan käytti pienempää 180 000 stadionin arvoa; näiden kahden arvon suhde on 1,4.
Tämä viittaa siihen, että Ptolemaios ”korjasi” teoksessaan mainittujen paikkojen pituusasteet sopimaan hänen käyttämäänsä Maapallon ympärysmittaa vastaaviksi.
Nordenskiöldin kokoelma
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomalaissyntyinen tutkimusmatkailija Adolf Erik Nordenskiöld kokosi 1800-luvun lopussa huomattavan, 24 000 karttaa käsittävän kokoelman, johon kuuluvat keskeiset 1400-luvulta alkaen tehdyt kartat sekä lähes täydellinen sarja Ptolemaioksen Geografian laitoksia karttoineen. Niitä on 53 kappaletta ja ne edustavat 49:ää laitosta.[6] Nordenskiöldin kuoltua 1901 kuolinpesä myi hänen kirjastonsa ja karttakokoelmansa Helsingin Keisarilliselle Aleksanterin yliopistolle, joka oli ainoana ostajana lupautunut pitämään kokonaisuuden yhtenäisenä. Kokoelma on Suomen kansalliskirjaston hallussa,[7] ja se on liitetty v. 1997 Unescon Maailman muisti -ohjelmaan.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Codex Athous Vatopedinus 655: Add MS 19391, f 19v-20 (British Library, London)
- ↑ Richard Covington: The Third Dimension. Saudi Aramco World, May/June 2007, s. 17-21. Saudi Aramco. (englanniksi)
- ↑ Jacobus Angelus: Geographia Bodleian Library, Oxfordin yliopisto. Viitattu 24.9.2020. (latinaksi)
- ↑ de Grijs, Richard: Time and Time Again: Determination of longitude at sea in the 17th Century, s. 6. IOP Publishing, 2017. ISBN 978-0-7503-1194-6 (englanniksi)
- ↑ Snyder, John: Flattening the Earth, s. 6. Chicago: University of Chicago Press, 1997. ISBN 9780226767475 (englanniksi)
- ↑ a b Anna-Maija Pietilä-Ventelä: Atlasten aatelia – Klaudios Ptolemaioksen Geographiat Scripta selecta, kirjoituksia Kansalliskirjaston kokoelmista. 8.4.2015. Viitattu 24.9.2020. (suomeksi)
- ↑ A. E. Nordenskiöldin karttakokoelma Doria.fi: Kansalliskirjasto. Viitattu 24.9.2020. (suomeksi)
- ↑ Finland Pariisi: Unesco. Viitattu 15.10.2015. (englanniksi)