Game of Thrones (3. tuotantokausi)
Game of Thrones (3. tuotantokausi) | |
---|---|
Alkuperämaa | Yhdysvallat |
Esittäminen | |
Verkko |
HBO C More HBO Nordic Yle TV2/Yle HD |
Ensimmäinen esitys | 31. maaliskuuta 2013 |
Viimeinen esitys | 9. kesäkuuta 2013 |
Esitysten määrä | 10 |
DVD- ja Blu-ray-julkaisu | |
Yhdysvallat | 18. helmikuuta 2014 |
Eurooppa | 17. helmikuuta 2014 |
Kaudet | |
← Edellinen
2. tuotantokausi Seuraava → 4. tuotantokausi | |
Luettelo televisiosarjan Game of Thrones jaksoista |
Yhdysvaltalaisen televisiosarjan Game of Thronesin kolmas tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa HBO-kanavalla 31. maaliskuuta 2013 ja päättyi 9. kesäkuuta 2013. Suomessa Yle TV2 esitti kauden 5. joulukuuta 2013 ja 6. helmikuuta 2014 välisenä aikana. Samalla kausi oli katsottavissa HBO Nordic -palvelussa ja C More Series -kanavalla. Kausi perustuu George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -fantasiakirjasarjan kolmanteen kirjaan Miekkamyrsky (2000). Se kattaa noin puolet kirjan juonesta, kun taas sarjan neljäs tuotantokausi kattaa toisen puoliskon. Kauden tuotanto alkoi heinäkuussa 2012 kuvauksilla Pohjois-Irlannissa. Muita kuvausmaita olivat Marokko, Islanti ja Kroatia. Se koostuu edellisten kausien tavoin kymmenestä jaksosta.
Kolmannella tuotantokaudella Starkin perhe on hajalla eri puolella Westerosia. Pohjoisen itsenäisyyttä vaativa Robb Stark tarvitsee lordi Walder Freyn apua sodassa kuningas Joffrey Baratheonia vastaan. Arya Stark yrittää päästä takaisin äitinsä luo Jokimaille karattuaan Harrenhalista ystäviensä Gendryn ja Kuuman Piiraan kanssa. Sansa Stark on yhä Cersei Lannisterin käsissä Kuninkaansatamassa, vaikkei olekaan enää kihloissa kuningas Joffreyn kanssa. Hän saa lohtua kuninkaan uudesta morsiamesta Margaery Tyrellista, joka ystävystyy hänen kanssaan. Tyrion Lannister joutuu tottumaan vallan puutteeseen, kun hänen isänsä lordi Tywin on palannut kuninkaan Kouraksi. Jaime Lannister matkaa kahlittuna saattajansa Brienne Tarthilaisen mukana kohti pääkaupunkia. Stannis Baratheon joutuu vetäytymään hetkeksi sodasta Mustavirran taistelun tappion jälkeen. Jon Nietos toimii kaksoisagenttina Muurin pohjoispuolella villien leirissä. Daenerys Targaryen alkaa vapauttamaan Vapaakaupunkien orjia lohikäärmeidensä avulla.
Warner Home Video julkaisi kolmannen tuotantokauden DVD- ja Blu-ray-levynä nimellä Game of Thrones: The Complete Third Season Euroopassa 17. helmikuuta 2014 ja päivää myöhemmin 18. helmikuuta Yhdysvalloissa.
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Game of Thronesin kolmas tuotantokausi perustuu Miekkamyrskyn ensimmäiseen puoliskoon. Kirja on niin laaja, että sarjan pyörittäjät David Benioff ja D. B. Weiss jakoivat sen kahteen kauteen.[1] He ovat myös sanoneet, että televisiosarja on adaptio koko kirjasarjasta eikä yksittäisistä kirjoista, joten he ovat voineet siirtää kohtauksia mielensä mukaan. Sarjan toisen kauden lopussa on jo kohtauksia kolmannen kirjan alkuluvuista. Itse kirjasarjan luoja George R. R. Martin käsikirjoitti kauden seitsemännen jakson ”Karhu ja kaunokainen” (engl. The Bear and the Maiden Fair). Muita palaavia käsikirjoittajia olivat Benioffin ja Weissin lisäksi Bryan Cogman ja Vanessa Taylor.[2] Kolmannen kauden ohjaajiksi palasivat Daniel Minahan, David Nutter sekä Alik Sakharov. Uusia ohjaajia sarjassa olivat Alex Graves, Michelle MacLaren sekä sarjan pyörittäjät David Benioff ja D. B. Weiss.[2]
Kuvaukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Game of Thronesin kolmas tuotantokausi kuvattiin yhteensä neljässä eri maassa: Pohjois-Irlannissa, Marokossa, Islannissa ja Kroatiassa. Jaksoja kuvasi yhteensä kolme eri kuvausryhmää jotka olivat nimeltään Dragon, Wolf ja Raven. Kuvaukset alkoivat 9. heinäkuuta 2012 Pohjois-Irlannissa.[3] Sarjaa kuvattiin Belfastissa muun muassa Tollymoren metsässä, Quoilen joella ja Shane's Castlessa.[4] Vuolasvirralle sijoittuvat kohtaukset kuvattiin elokuussa Gosfordin linnassa.[5] Kohtaus, jossa esiintyy elävä karhu, kuvattiin Los Angelesissa. Kuvaukset Dubrovnikissa, Kroatiassa alkoivat 25. syyskuuta ja päättyivät 7. lokakuuta.[6] Siellä kuvattiin Kuninkaansatamaan sijoittuvat kohtaukset. Seuraavana päivänä 8. lokakuuta alkoivat kuvaukset Marokossa.[7] Marokossa kuvattiin Daenerys Targaryenin tarinaan liittyvät kohtaukset. Kuvaukset siellä päättyivät 6. marraskuuta 2012.[8] Islannissa kuvaukset alkoivat 9. marraskuuta.[7] Siellä kuvattiin Muurille ja sen pohjoispuolelle sijoittuvat kohtaukset. Islannin kuvausten loputtua 24. marraskuuta 2012, kolmannen tuotantokauden kuvaukset valmistuivat.[9] Kuvaukset kestivät yhteensä 139 vuorokautta.[9]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Game of Thronesin kolmannella kaudella päärooleja on 28, mikä on todella suuri määrä muihin televisiosarjoihin verraten. Peter Dinklage jatkaa Tyrion Lannisterina, joka on menettänyt valtaansa valtakunnan pääkaupungissa Kuninkaansatamassa. Lena Headey näyttelee hänen siskoaan ja hallitsevaa kuningatarta Cerseitä. Nikolaj Coster-Waldau näyttelee Cersein kaksoisveljeä Jaimea. Emilia Clarke esittää Daenerys Targaryeniä, joka seilaa Orjakauppiaanlahdella kolmen lohikäärmeensä ja Jorah Mormotin (Iain Glen) kanssa. Kit Harington esittää villien leiriin joutunutta Jon Nietosta. Richard Madden näyttelee pohjoisen kuningasta Robb Starkia ja Michelle Fairley hänen äitiään Catelyniä. Aidan Gillen esittää lordi Petyr Baelishiä, joka juonii pääkaupungissa vapauttaakseen Sansa Starkin (Sophie Turner) poikakuningas Joffreyn (Jack Gleeson) kynsistä. Charles Dance näyttelee kuninkaan isoisää Tywin Lannisteria. Liam Cunningham näyttelee kuningas Stannisin (Stephen Dillane) neuvonantajaa Davos Merenvertoa. Carice van Houten esittää Stannisin kumppania Melisandrea. Natalie Dormer näyttelee Joffreyn uutta kihlattua Margaery Tyrelliä. John Bradley näyttelee Yövartion miestä Samwell Tarlya ja James Cosmo Yövartion ylikomentaja Jeor Mormontia. Isaac Hempstead-Wright esittää Bran Starkia ja Maisie Williams hänen siskoaan Aryaa. Sibel Kekilli esittää Tyrionin rakastajaa Shaeta ja Conleth Hill eunukki-Varysta. Alfie Allen näyttelee Starkit pettänyttä Theon Greyjoyta ja Rory McCann Joffreyn entistä henkivartijaa Sandor Cleganea. Jerome Flynn esittää Bronnia. Kolmannella kaudella päärooleihin nostettiin Oona Chaplinin esittämä Talisa Maegyr, Joe Dempsien esittämä Gendry ja Rose Leslien näyttelemä Ygritte.
Uudet näyttelijävalinnat ilmoitettiin vuoden 2012 San Diego Comic-Conissa heinäkuun puolivälissä. Diana Rigg esittää Olenna Tyrellia, Margaeryn ja Lorasin isoäitiä. Thomas Sangster ja Ellie Kendrick näyttelevät Jojen ja Meera Reediä, nuoria sisaruksia jotka Bran tapaa, Tobias Menzies esittää Catelynin veljeä Edmure Tullya ja Clive Russell Brynden Tullya, Catelynin setää. Tara Fitzgerald näyttelee Stannis Baratheonin vaimoa Selyse Florentia ja Kerry Ingram heidän tytärtään Shireenia. Richard Dormer esittää kapinallisjoukon johtajaa Beric Dondarrionia. Hänen kanssaan matkaavat Thoros (Paul Kaye) sekä Anguy (Philip McGinley). Mackenzie Crook näyttelee villiä Orellia ja Kristofer Hivju toista villiä, Tormundia. Nathalie Emmanuel näyttelee Missandeita ja Anton Lesser entistä mestaria, Qyburnia.[10] Iwan Rheon valittiin näyttelijäkaartiin 27. heinäkuuta 2012.[11] Elokuussa 2012 valittiin Ciarán Hinds esittämään villien kuningasta Mance Rayderia.[12]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Katsojatilastot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kolmas tuotantokausi oli sarjan siihen mennessä katsotuin 4,96 miljoonan katsojan keskiarvolla. Kauden ensimmäinen jakso ”Kaikkien on tehtävä velvollisuutensa” (engl. Valar Dohaeris) teki heti sarjan uuden katsojaennätyksen Yhdysvalloissa 4,37 miljoonalla katsojalla.[13] Kauden katsotuin jakso oli sen kuudes nimeltään ”Muurille kiipeäminen” (engl. The Climb).
Jakso 1 | Jakso 2 | Jakso 3 | Jakso 4 | Jakso 5 | Jakso 6 | Jakso 7 | Jakso 8 | Jakso 9 | Jakso 10 | |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi 1 | 2,22 | 2,20 | 2,44 | 2,45 | 2,58 | 2,44 | 2,40 | 2,72 | 2,66 | 3,04 |
Kausi 2 | 3,86 | 3,76 | 3,77 | 3,65 | 3,90 | 3,88 | 3,69 | 3,86 | 3,38 | 4,20 |
Kausi 3 | 4,37 | 4,27 | 4,72 | 4,87 | 5,35 | 5,50 | 4,84 | 5,13 | 5,22 | 5,39 |
Kausi 4 | 6,64 | 6,31 | 6,59 | 6,95 | 7,16 | 6,40 | 7,20 | 7,17 | 6,95 | 7,10 |
Kausi 5 | 8,00 | 6,81 | 6,71 | 6,82 | 6,56 | 6,24 | 5,40 | 7,01 | 7,14 | 8,11 |
Kausi 6 | 7,94 | 7,29 | 7,28 | 7,82 | 7,89 | 6,71 | 7,80 | 7,60 | 7,66 | 8,89 |
Kausi 7 | 10,11 | 9,27 | 9,25 | 10,17 | 10,72 | 10,24 | 12,10 | — | — | — |
Kausi 8 | 11,76 | 10,29 | 12,02 | 11,80 | 12,48 | 13,61 | — | — | — | — |
Jaksot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikkien on tehtävä velvollisuutensa (Valar Dohaeris)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Partioimassa olleet Yövartion miehet lähtevät takaisin Muuria kohti varoittamaan muita Muukalaisista. Jon tuodaan villien leiriin, missä häntä halveksitaan, koska hän on Yövartion mies. Jon viedään villien johtajan Mance Rayderin eteen. Davos on ajautunut kalliolle Mustavirran taistelun jälkeen. Hän näkee horisontissa laivan, joka lähettää veneen hakemaan häntä. Kun Davosilta kysytään ketä hän palvelee, hän vastaa kuningas Stannisia. Hänet viedään Salladhor Saanin laivaan, missä Davos vannoo tappavansa Melisandren. Davos viedään Stannisin ja Melisandren eteen. Stannis heittää Davosin tyrmään tämän uhkaillessa Melisandrea. Kuninkaansatamassa Cersei vierailee Tyrionin luona kysyäkseen miksi tämä haluaa jutella heidän isänsä kanssa. Tyrion vaatii isältään perintöään: Casterlynkalliota. Tywin kieltäytyy jyrkästi ja loukkaa Tyrionia. Hän sanoo hirttävänsä seuraavan huoran, jonka löytää Tyrionin sängystä. Daenerys seilaa Astaporiin hankkiakseen armeijan. Orjakauppias Kraznys puhuu valyriaa, joten Missandei toimii tulkkina Daenerykselle ja Jorahille. Hän esittelee Tahrattomat, jotka eivät tunne kipua, pelkoa ja jotka ovat erittäin uskollisia. Daenerys sanoo harkitsevansa armeijan ostoa. Kävellessään satamaan, Daenerys yritetään surmata, mutta viittaan pukeutunut muukalainen pelastaa hänet. Muukalainen osoittautuu Barristan Selmyksi, Robert Baratheonin entiseksi kuninkaankaartilaiseksi. Hän pyytää saada palvella Daenerystä.
|
Huonoja uutisia (Dark Wings, Dark Words)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sansa lounastaa Margaeryn ja Olenna Tyrellin kanssa, jotka kyselevät Joffreysta. Sansa pelkää puhuvansa pahaa Joffreysta, mutta lopulta kertoo hänen olevan hirviö. Jon tapaa Orellin, joka osaa katsella eläinten silmin. Orell kertoo nähneensä kuolleita Yövartion miehiä Ensimmäisen miehen nyrkillä. Bran tapaa Jojen ja Meera Reedin, jotka kertovat etsineensä häntä kauan. Robb saa kaksi kirjettä: toisen Talvivaarasta ja toisen Vuolasvirralta. Kirjeissä kerrotaan Talvivaaran tuhoutuneen ja Robbin isoisän Hoster Tullyn kuolleen. Robb lähtee joukkoineen Vuolasvirralle hautajaisiin. Arya, Gendry ja Kuuma Piiras törmäävät Lainsuojattomiin, joihin kuuluvat muun muassa Thoros ja jousimies Anguy. He vievät kolmikon majataloon ja aikovat päästää heidät vapaiksi kunnes joukon kiinniottama Sandor Clegane paljastaa Aryan olevan Stark. Brienne saattaa Jaimea sillan yli. Jaime pääsee vapaaksi ja kaksikko miekkailee. Heidät keskeyttää Roose Boltonin lipunkantaja Locke, joka ottaa heidät joukkoineen vangiksi.
|
Rangaistujen kuja (Walk of Punishment)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tywin Lannister pitää kokouksen, missä hän ilmoittaa aikovansa naittaa Petyr Baelishin Lysa Arrynille riistääkseen Robb Starkilta lisää liittolaisia sodassa. Hän antaa Tyrionille Baelishin edellisen työn rahamestarina. Arya ja Gendry jättävät Kuuman Piiraan majataloon ja lähtevät Lainsuojattomien mukaan. Robb saapuu joukkoineen Hoster Tullyn hautajaisiin Vuolasvirralle. Muukalaisten hyökkäyksestä selvinneet Yövartion miehet palaavat Crasterin mökille, missä Neilikka synnyttää pojan. Vastoin Jorahin ja Barristanin neuvoja Daenerys lupaa ostaa kaikki kahdeksantuhatta Tahratonta antamalla yhden lohikäärmeistään. Jaime pelastaa Briennen raiskaukselta, mutta Locke katkaisee hänen oikean kätensä.
|
Hänen aikansa on kulunut loppuun (And Now His Watch is Ended)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Locken miehet pilkkaavat kätensä menettänyttä Jaimea. Brienne motivoi häntä, kun Jaime on aikeissa luovuttaa. Sandor Clegane joutuu kaksintaisteluun Lainsuojattomien johtajan Beric Dondarrionin kanssa. Theon tulee petetyksi, kun hänet pelastanut poika vie hänet takaisin kidutettavaksi. Jotkin Yövartion miehet ovat tyytymättömiä Crasterin vieraanvaraisuuteen ja aiheuttavat konfliktin, missä Craster ja ylikomentaja Mormont saavat surmansa. Sam pakenee Neilikan ja tämän vastasyntyneen pojan kanssa. Bran ja kumppanit jatkavat kolmisilmäisen variksen etsimistä. Daenerys tapaa Kraznysin kanssa, mutta pettää hänet komentamalla Tahrattomat tappamaan entiset isäntänsä ja lohikäärmeensä Kraznysin.
|
Tulen suutelema (Kissed by Fire)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stannisin tytär Shireen menee tyrmiin tapaamaan Davosia ja opettaa tätä lukemaan. Jaime ja Brienne tuodaan Roose Boltonin huomaan ja Jaime paljastaa Briennelle mitä todella tapahtui päivänä jona hänestä tuli Kuninkaansurmaaja. Robb päättää mestata lordi Karstarkin, kun tämä tappaa kaksi aseetonta Lannisterin poikaa. Karstarkit marssivat kotiin ja Robbin pitää liittoutua Walder Freyn kanssa. Jonilla on vaikeuksia saada villien luottamusta, mutta Ygritte on toista mieltä ja viettelee Jonin. Daenerysin Tahrattomat valitsevat johtajakseen Harmaan Madon. Tywin päättää järjestää avioliiton Tyrionin ja Sansan välillä, kun hän kuulee Tyrellien suunnitelmasta naittaa Sansa Lorasille. Myös Cersei joutuu naimisiin Lorasin kanssa.
|
Muurille kiipeäminen (The Climb)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyrion kertoo Sansalle heidän tulevista häistään. Baelish paljastaa Varysille saaneensa tietää Rosin olevan Varysin tietolähde. Hän antaa Rosin Joffreylle tapettavaksi. Melisandre saapuu lainsuojattomien leiriin ja ostaa Gendryn Aryan vastustaessa. Robb yrittää lepyyttää Walder Freyn miehiä ja suostuu enonsa Edmuren naittamiseen yhdelle Freyn tyttäristä. Roose on haluton päästämään Brienneä lähtemään Harrenhalista, mutta antaa Jaimen mennä. Tuntematon poika jatkaa Theonin kiduttamista. Muurin takana Sam ja Neilikka jatkavat pakenemistaan, kun taas Jon ja Ygritte kiipeävät Muurin päälle.
|
Karhu ja kaunokainen (The Bear and the Maiden Fair)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talisa paljastaa Robbille olevansa raskaana. Arya pakenee lainsuojattomilta, mutta jää Hurtan vangiksi. Melisandre kertoo Gendryn olevan Robert Baratheonin poika. Shae sanoo Tyrionille ettei aio jatkaa heidän suhdettaan, kun Sansa ja Tyrion vihitään. Roose jättää Harrenhalin ja lähtee Starkia kohti. Jaime lähtee kohti Kuninkaansatamaa ilman Brienneä, mutta kun kuulee ettei häntä päästetty lähtemään, hän palaa Harrenhaliin. Jaime löytää Briennen taistelemassa karhun kanssa ja pelastaa hänet. He lähtevät yhdessä Kuninkaansatamaa kohti.
|
Toiset pojat (Second Sons)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyrion ja Sansa vihitään. Vihkiseremoniassa Tyrion juottaa itsensä humalaan ja uhkailee Joffreyta. Myöhemmin hän sanoo Sansalle, ettei aio harrastaa seksiä hänen kanssaan ellei Sansa sitä halua. Hurtta vie Aryaa Robbin luo saadakseen palkkion. Stannis vapauttaa Davosin tyrmästä. Melisandre harjoittaa verimagiaa Gendryn verellä. Daario Nahariksen johtama palkkasoturijoukko Toiset pojat vannoo Daenerykselle uskollisuutta. Muukalainen hyökkää Samin ja Neilikan kimppuun, mutta Sam tappaa sen lohikäärmelasitikarilla.
|
Castameren sateet (The Rains of Castamere)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ukkosmyrskyn aikana Bran rauhoittelee Hodoria ja tunkeutuu hänen mieleensä. Jon ei suostu tappamaan syytöntä vanhaa miestä, joten Tormund käskee villien tappamaan hänet. Lähellä oleva Bran pelastaa Jonin hirviösutensa avulla. Jon tappaa Orellin ja jättää Ygritten taakseen ja pakenee. Osha ja Rickon jättävät Branin joukon, kun Jojen vaatii Muurin ylittämistä. Daenerys saa Yunkain kaupungin haltuunsa. Robb ja hänen joukkonsa saapuvat Walder Freyn luokse. Edmure vihitään Roslin Freylle, mutta vihkiseremonian jälkeen Walder Freyn joukot yllättäen tappavat Catelynin, Talisan ja suurimman osan Robbin joukoista. Roose Bolton pettää Robbin ja tappaa tämän tikarilla. Arya saapuu paikalle samaan aikaan, mutta Hurtta lyö hänet tajuttomaksi ja vie hänet turvaan.
|
Äiti (Mhysa)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Freyn suku saa Vuolasvirran haltuunsa ja Roose Boltonista tehdään Pohjoisen suojelija. Kun neljä Freyn miestä juttelee häiden verilöylystä nuotiolla, Arya tappaa heidät Hurtan avulla. Theonin kiduttajaksi paljastetaan Roosen äpäräpoika Ramsay Nietos. Theonin sisko Yara Greyjoy lähtee pelastamaan veljeään. Jaime ja Brienne saapuvat Kuninkaansatamaan. Ygritte saavuttaa Jonin ja ampuu häntä nuolilla. Jon kuitenkin pakenee ja pääsee Mustalinnaan. Lohikäärmekivellä Davos päästää Gendryn pakenemaan. Yunkaissa orjat ottavat Daeneryksen vastaan ja kutsuvat häntä äidikseen.
|
DVD- ja Blu-ray -julkaisu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Game of Thrones: The Complete Third Season | |||||
Yksityiskohtia | Erikoismateriaalit | ||||
|
| ||||
Julkaisupäivämäärät | |||||
Suomi | Yhdysvallat | ||||
17. helmikuuta 2014 | 18. helmikuuta 2014 |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hibberd, James: 'Game of Thrones' renewed for third season Entertainment Weekly. 10.4.2012. Arkistoitu 3.12.2012. Viitattu 2.8.2012. (englanniksi)
- ↑ a b HBO press release westeros.org. 27.6.2012. Viitattu 2.8.2012. (englanniksi)
- ↑ Filming on season three begins today 9.7.2012. WinterIsComing.net. Arkistoitu 16.10.2012. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Day 23: Filming continues in NI, peep these new pics from the set 31.7.2012. WinterIsComing.net. Arkistoitu 11.4.2014. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Day 26: Gosford Castle as Riverrun 3.8.2012. WinterIsComing.net. Arkistoitu 5.12.2013. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Day 79: Season three filming in Croatia begins 25.9.2012. WinterIsComing.net. Arkistoitu 9.10.2012. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Day 92: Filming in Morocco begins 8.10.2012. WinterIsComing.net. Arkistoitu 12.10.2012. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Day 122: Moroccan filming wraps 7.11.2012. WinterIsComing.net. Arkistoitu 9.11.2012. Viitattu 17.11.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Day 139: Season three wraps 24.11.2012. WinterIsComing.net. Arkistoitu 28.11.2012. Viitattu 24.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Season three casting announced! 13.7.2012. WinterIsComing.net. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 2.8.2012. (englanniksi)
- ↑ Confirmed: Iwan Rheon cast in Game of Thrones 27.7.2012. WinterIsComing.net. Arkistoitu 2.4.2013. Viitattu 7.8.2012. (englanniksi)
- ↑ Hibberd, James: 'Game of Thrones' casts 'Rome' actor as Mance Rayder Entertainment Weekly. 17.8.2012. Arkistoitu 17.8.2012. Viitattu 17.8.2012. (englanniksi)
- ↑ Sunday Cable Ratings 2.4.2013. Tvbythenumbers.com. Arkistoitu 1.9.2016. Viitattu 3.4.2013. (englanniksi)