Frank Calvert
Frank Calvert (1828–1908[1]) oli englantilainen konsulaattiviranomainen itäisen Välimeren alueella ja harrastelija-arkeologi[2]. Hän oli avaintekijä Heinrich Schliemannin löytäessä antiikin kaupungin Troijan.
Charles Maclaren oli tunnistanut Hissarlikin mahdolliseksi Homeroksen kuvailemaksi Troijan kaupungiksi vuonna 1822.[3] Vuonna 1847 Calvertin veli oli ostanut 2000 eekkerin eli 8 neliökilometrin alueen Aksa Koysta, joka käsitti osan Hissarlikin vuorta.[4] Vuonna 1852 Calvert oli auttamassa veljiään Frederickiä ja Jamesia heidän konsulaattityössään. Calvert jatkoi veljiensä työtä vuonna 1855, kun Frederick oli määrättynä Krimin sotaan. Calvert toimi Britannian konsulina 1855–1858. Frank seurasi veljeään Jamesia Yhdysvaltain konsulaattiagenttina vuonna 1874.
Jäätyään pois konsulin toimistaan Calvert alkoi huolellisesti suorittaa arkeologisia kaivauksia perheensä omistamalla maa-alueella. Calvert omisti itäisen puolen Hissarlikin vuoresta ja antiikin kaupungin paikan. Hän julkaisi löytönsä 1864.[2] Hän oli vakuuttunut, että oli löytänyt antiikin Troijan[5]. Krimin sodan jälkeen hän välitti näkemyksiään Heinrich Schliemannille. 1873–1890 kaivauksien aikana Schliemann löysi taide-esineitä Hissarlikin vuorelta ja vakuuttui Troijan löydöstä.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Frank Calvert British Museum. Viitattu 18.9.2018. (englanti)
- ↑ a b Nick McCarty: Troy: The Myth and Reality Behind the Epic Legend. The Rosen Publishing Group, Inc, 15.1.2008. ISBN 9781404213654 Teoksen verkkoversio (viitattu 19.9.2018). (englanti)
- ↑ Hisarlık – Britannica Online Encyclopedia at www.britannica.com
- ↑ The Ben Smyth / Kinglake Archive crimeantexts.russianwar.co.uk. 24.3.2014. Arkistoitu 24.3.2014. Viitattu 20.9.2018.
- ↑ Laura Amy Schlitz: The Hero Schliemann: The Dreamer Who Dug for Troy, s. 32-35. Candlewick Press, 26.2.2013. ISBN 9780763665678 Teoksen verkkoversio (viitattu 19.9.2018). (englanti)
- ↑ Susan Heuck Allen: "Finding the Walls of Troy": Frank Calvert, Excavator. American Journal of Archaeology, 1995, nro 3, s. 379–407. doi:10.2307/506941 Artikkelin verkkoversio.