Espanjan kansanrintama

Espanjan kansanrintaman lippu

Espanjan kansanrintama (esp. Frente Popular) oli Espanjan toisessa tasavallassa vuosina 1936–1939 toiminut kansanrintamahallitus ja poliittinen koalitio. Sen muodostui useista eri vasemmistoryhmistä, joihin kuului tasavaltalaisia sosialisteja ja kommunisteja sekä myöhemmin myös anarkisteja. Kansanrintama muodostettiin tammikuussa 1936 oikeistopuolueiden kansallisrintaman vastavoimaksi. Sen päämääränä oli myös jatkaa vuosina 1931–1933 toimineen vasemmistohallituksen aloittamia sosiaalisia uudistuksia, vaatia poliittisten vankien vapauttamista sekä perua poliittisista syistä tehdyt työläisten irtisanomiset. Kansanrintama oli myös yksi Espanjan sisällissodan osapuolista, sen kannattajien muodostaessa tasavaltalaisarmeijan ydinosan.^lähde?

Parlamenttivaalit 1936

Helmikuun 1936 parlamenttivaaleissa kansanrintama keräsi 47 % äänistä ja kukisti niukasti 46,5 % saaneen oikeistokoalition. Vaalien jälkeen Madridissa järjestettiin voitonparaati, johon osallistui yli 250 000 kansanrintaman tukijaa. Uuteen hallitukseen osallistuivat kaikki kansanrintamassa mukana olleet puolueet lukuun ottamatta Francisco Largo Caballeron johtamaa sosialistista työväenpuoluetta. Ensimmäiseksi pääministeriksi nimitettiin tasavaltalaisvasemmistoa edustanut Manuel Azaña, joka valittiin toukokuussa myös presidentiksi. Hänen tilalleen pääministeriksi nousi aluksi Augusto Barcia Trelles ja muutamaa päivää myöhemmin Santiago Casares Quiroga, jotka molemmat olivat Azañan tavoin tasavaltalaisen vasemmistopuolueen edustajia.^lähde?

Kevään 1936 väkivaltaisuudet

Kevään ja kesän aikana Espanja ajautui poliittisen väkivallan kierteeseen. Radikaalien vasemmistoryhmien ja äärioikeistolaisten falangistien yhteenotoissa sai surmansa heinäkuuhun mennessä lähes 300 ihmistä. Pahin tilanne syntyi Granadassa, jossa äärioikeiston väkivalta sai maaliskuussa aikaan yleislakon ja laajoja mellakoita. Hallitus vastasi tilanteeseen tekemällä uudelleenjärjestelyjä maan armeijassa. Oikeistolaisia upseereita siirrettiin vähäpätöisimpiin tehtäviin ja heidät korvattiin tasavaltalaismielisillä. Esimerkiksi maan diktaattoriksi myöhemmin noussut kenraali Franco siirrettiin Kanarian saarille ja kenraali Emilio Mola puolestaan alennettiin Espanjan Afrikan armeijan komentajasta prikaatinpäälliköksi pohjoiseen Pamplonan maakuntaan.^lähde?

Sisällissodan aika

Heinäkuussa 1936 oikeistolaiset upseerit yrittivät epäonnistunutta sotilasvallankaappausta, joka kuitenkin johti maan sisällissotaan. Kolme päivää sodan syttymisen jälkeen 19. heinäkuuta pääministeriksi nimitettiin Unión Republicana -puoluetta edustanut Diego Martínez Barrio, jonka korvasi vielä samana päivänä José Giral Pereira. Syyskuussa pääministerinä aloitti sosialistisen työväenpuolueen Francisco Largo Caballero. Lokakuussa hänen hallitukseensa liittyi myös anarkosyndikalistinen CNT-ammattiliitto. Anarkistit saivat kaksi ministerinvirkaa, heistä sosiaali- ja terveysministeriksi nimitetty Federica Montseny oli Espanjan ensimmäinen ja myös yksi Euroopan ensimmäisistä naisministereistä.^lähde?

Kansanrintaman ongelmaksi muodostui sen poliittinen epäyhtenäisyys, kun pääasiallinen yhdistävä tekijä oli kenraali Francon johtamien fasistien vastainen taistelu. Keväällä 1937 kansanrintamahallitus ajautui sisäiseen valtataisteluun, joka huipentui Barcelonan toukokuuna tunnettuihin väkivaltaisuuksiin. Kuuden päivän mittaisiin katutaisteluihin osallistuivat lähinnä hallituksen Guardia de Asalto -poliisivoimat ja Espanjan kommunistinen puolue PCE, joilla oli vastassaan anarkistit sekä stalinistista PCE:tä vastustanut trotskilainen POUM-puolue. Aselepoon päättyneiden taistelujen jälkeen pääministeriksi tuli kommunisteille myötämielinen Juan Negrín, joka merkitsi samalla Stalinin johtaman Neuvostoliiton vaikutusvallan lisääntymistä kansanrintamassa. Neuvostoliitto kuului sisällissodassa kansanrintaman ja tasavaltalaisten tukijoihin. Kommunistinen puolue aloitti myös anarkisteihin ja erityisesti POUM:n jäseniin kohdistuvat vainot, jotka huipentuivat puolueen kieltämiseen kesäkuussa 1937 sekä puheenjohtaja Andrés Ninin surmaamiseen.^lähde?

Keväällä 1939 tasavaltalaisten armeijan sisällä muodostui kenraali Segismundo Casadon johtama juntta, jonka tarkoituksena oli saada sota loppumaan solmimalla rauha Francon fasistien kanssa. Ranskaan paenneen presidentti Azañan tilalle nimitettiin Diego Martínez Barrio, joka toimi Espanjan toisen tasavallan viimeisenä presidenttinä ainoastaan kolmen päivän ajan. Casadon juntta syjäytti Azañan tavoin Ranskan paenneen pääministeri Negrínin maaliskuun 6. päivänä ja sota päättyi lopulta 1. huhtikuuta 1939 tasavaltalaisten ehdottomaan antautumiseen. Samalla tuli päätökseen myös Espanjan kansanrintaman aika ja maa siirtyi 36 vuotta kestäneeseen sotilasdiktatuuriin.^lähde?

Jäsenet

Jäsenpuolueet

• Espanjan sosialistinen työväenpuolue
• Espanjan kommunistinen puolue
• Työväen marxilainen yhtenäisyyspuolue, trotskilainen kommunistipuolue
• Tasavaltalainen vasemmisto
• Unión Republicana, tasavaltalaispuolue

Tukijat

• Katalonian tasavaltalainen vasemmisto
• Partido Galeguista, Galician itsenäisyyspuolue
• Unión General de Trabajadores, sosialistinen ammattiliitto
• Confederación Nacional del Trabajo, anarkosyndikalistinen ammattiliitto
• Federación Anarquista Ibérica, anarkistijärjestö

Lähteet

• Talbot, Ann: "The Spanish Civil War and the Popular Front, Part One" World Socialist Web Site
• Talbot, Ann: "The Spanish Civil War and the Popular Front, Part Two" World Socialist Web Site