Ei auta itku markkinoilla
Ei auta itku markkinoilla | |
---|---|
Haapalan Helka (Rakel Tarpila) ja Koljon Eero (Helge Ranin). |
|
Ohjaaja | Uuno Eskola |
Käsikirjoittaja | Uuno Eskola |
Tuottaja |
Oscar Lindelöf Eero Leväluoma Kalle Kaarna Uuno Eskola |
Säveltäjä | Emil Kauppi |
Kuvaaja | Oscar Lindelöf |
Leikkaaja | Kalle Kaarna |
Pääosat |
Uuno Eskola Helge Ranin Saara Ranin Rakel Tarpila Kalle Kaarna |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Aquila-Suomi, Eskola |
Ensi-ilta | 24. lokakuuta 1927 |
Kesto | 74 minuuttia |
Alkuperäiskieli | suomi |
Budjetti | ei tiedossa |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Ei auta itku markkinoilla on suomalainen elokuva vuodelta 1927. Se oli kansankomedia, jonka oli käsikirjoittanut ja ohjannut Uuno Eskola. Hän näytteli itse myös pääosaa Helge Raninin, Kalle Kaarnan, Saara Raninin ja Rakel Tarpilan kanssa. Elokuvassa tekee ensiesiintymisensä myös tuleva näyttelijä Matti Ranin alle vuoden ikäisenä. Elokuvan tuotti Aquila-Filmi.[1]
Kuvaukset aloitettiin 23. kesäkuuta 1927, ja kuvauksia tehtiin myös heinäkuussa pääosin Ikaalisten Heittolan ja Riitialan kylien alueella. Elokuvan valmistui lokakuussa 1927 ja tarkastuspäiväksi mainitaan 18. lokakuuta 1927. Elokuvan pituus oli 74 minuuttia, ja elokuvan levityksestä huolehti Adams Filmi Oy. Ensi-ilta oli sekä Helsingissä (Bio-Bio ja Edison) että Tampereella (Maxim) 24. lokakuuta 1927.
Viimeiset esityskopiot elokuvasta tuhoutuivat Adams Filmin tulipalossa Helsingissä vuonna 1959. Suomen elokuva-arkistossa Helsingissä on arkistoituna elokuvan käsikirjoitus ja kuvamateriaalia. Arkistossa on myös 10,9 metrin mittainen poisto. Siitä on tehty pelaste, jonka kesto videolle siirrettynä on 24 sekuntia. Suomen elokuva-arkistossa ei ole tietoa siitä, että elokuvaa olisi viety ulkomaille.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uuno Eskola | … | Haapalan Hannu |
Helge Ranin | … | Koljon Eero |
Rakel Tarpila | … | Haapalan Helka, Eeron morsian |
Saara Ranin | … | Haapalan ottotytär |
Martti Elomaa | … | Haapalan isäntä |
Lyyli Eriksson | … | Haapalan emäntä |
Kalle Kaarna | … | Hossian Simo |
Eero Leväluoma | … | Mäkkylän Mikko |
Walter Heikkinen | … | Haasojan isäntä |
Aune Eskola | … | Haasojan Kaarina |
Kalle Kanto | … | Koljon isäntä |
Jussi Räisänen | … | Lyhytkasvuinen renki |
Kalle Kirjavainen | … | kylän suupaltti |
Helvi Eriksson | … | Pitkä tyttö |
Matti Järvinen | … | Soittajia |
Paavo Talonen | … | Soittajia |
Matti Tenkooli | … | Soittajia |
Oiva Leino | … | Soittajia |
Ensio Mäkinen | … | Väkeä juhannuskokolla |
Helvi Mäkinen | … | Väkeä juhannuskokolla |
Fanni Raiskio | … | Väkeä juhannuskokolla |
Urho Alanen | … | Häävieraita |
Aune Kianen | … | Häävieraita |
Hilta Rantanen | … | Häävieraita |
Hilja Stenberg | … | Häävieraita |
Elma Talonen | … | Häävieraita |
Mimmi Viljakka | … | Häävieraita |
Rauha Viljakka | … | Häävieraita |
Eeva Mäkelä | … | Kahvinkaataja/rukiinleikkaaja |
Aati Rehnfors | … | Tappelijoita sillalla |
Eino Virtanen | … | Tappelijoita sillalla |
poliisi Mattila | … | Poliisi |
Onni Ruuth | … | Markkinamies |
Uuno Elomaa | … | |
Matti Ranin | … | Seitsemän kuukauden ikäinen poika |
Muut tekijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Uuno Eskola - käsikirjoitus, lavastus, tuottaja
- Oscar Lindelöf - kuvaus, tuottaja
- Eero Leväluoma - apulaisohjaaja, tuottaja, lavastus
- Kalle Kaarna - lavastus, leikkaus, tuottaja, vignetit
- Emil Kauppi - musiikki
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ei auta itku markkinoilla, Elokuva, 01.01.1927, näytenumero 2, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.
- Juhlalliset kaksoishäät Ikaalisten Heittolassa. "Ei auta itku markkinoilla" - eikä liioin filmiä kuvattaessa. Mutta Aquila-Filmin esikoisteosta valmistellaankin uutterasti ja väsymättä, Aamulehti, 20.07.1927, nro 191, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ei auta itku markkinoilla Elonet. Viitattu 20.7.2022.