E. H. Carr

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Edward Hallett Carr (28. kesäkuuta 1892 Lontoo – 3. marraskuuta 1982 Cambridge)[1] oli brittiläinen historioitsija, toimittaja ja kansainvälisten suhteiden teoreetikko. Hän vastusti empirististä lähestymistapaa historiografiassa. Carr oli perehtynyt erityisesti Neuvostoliittoon, mutta kehitti kirjoituksissaan myös uudenlaista kansainvälisen politiikan teoriaa.

Carr opiskeli antiikintutkimusta Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa, josta valmistui vuonna 1916 parhain arvosanoin. Samana vuonna hän aloitti uransa diplomaattina, mutta jätti ulkoministeriön vuonna 1936 ryhtyäkseen akateemikoksi. Vuosina 1941–1946 hän työskenteli The Times -lehden toimittajana.[1] Hän oli neljäs Woodrow Wilson -professuurin haltija Aberystwythin yliopistossa Walesissa.[2]

Tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiantutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carr tunnetaan parhaiten Neuvosto-Venäjän ja Neuvostoliiton historiaa vuosina 1917–1929 käsittelevästä 14-osaisesta teoksestaan A History of Soviet Russia (1950–1978).[2]

Carr korosti edistysuskon merkitystä länsimaisessa historiankirjoituksessa. Hänen mukaansa "yhteiskunta, joka ei usko enää tulevaisuudessa kykenevänsä menemään eteenpäin, lakkaa pian tuntemasta kiinnostusta niitäkään edistysaskelia kohtaan, joita se on tehnyt menneisyydessä."[3]

The Twenty Years' Crisis

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carrin teos The Twenty Years' Crisis, 1919–1939 (1939) on nähty laajalti ensimmäisenä vakavana yrityksenä luoda moderni realismin teoria, ja se samalla ennakoi realismin läpimurtoa 1940-luvulla.[2][4]

Carr kritisoi kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa tuolloin vallinnutta idealismia, jota hän nimitti utopianismiksi. Carrin mukaan tämä utopianismi edustaa kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa kaikkien tieteenalojen läpikäymää primitiivistä vaihetta, jossa päämäärä on nostettu analyysiä tärkeämmäksi. Utopianismissa ajatellaan, että demokraattisesti valitut päämiehet päätyisivät vääjäämättä järkevimpään vaihtoehtoon eli sellaiseen kansainväliseen järjestykseen, jossa kaikkien valtioiden kansainvälispoliittiset edut olisi sovitettu sopusointuisesti, jos kansojen enemmistö vain saisi tarvittavat tiedot. Utopianismin juuret ulottuivat Carrin mukaan keskiajan jälkeiseen pyrkimykseen yhdistää rationaalinen päättely etiikkaan ja moraaliin, ja se nousi voimakkaasti esiin ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä pyrkimyksissä välttää vastaava tapahtuma, missä utopianismi kuitenkin epäonnistui.[5]

Utopianismin vastakohtana Carr piti realismia, joka perustuu toiveajattelun sijaan historiallisen kehityksen tuntemiseen. Realismi on suhteellista, sillä moraalisia ja eettisiä periaatteita ei pidetä ehdottomina vaan historiallisen kehityksen ja tilanteen muotoilemina, sekä käytännöllistä, sillä valtioiden ei ajatella ajavan koko ihmiskunnan etua vaan kunkin valtion omaa kansallista etua. Carr ei kuitenkaan pyrkinyt korvaamaan utopianismia täysin realismilla, vaan hänen mukaansa niitä molempia tarvitaan tasapainottamaan toisiaan. Vasta kun ymmärretään realismin hengessä todellisuuden syyn ja seurauksena logiikka, utopianismin tavoittelemat muutokset tulevat mahdollisiksi. Realismin painottama voima ja utopianismin painottama moraali ovat kansainvälisen politiikan yhdenvertaisia ainesosia, jotka molemmat tulee huomioida.[6]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dostoevsky (1821–1881): a New Biography (1931)
  • The Romantic Exiles: a Nineteenth Century Portrait Gallery (1933)
  • Karl Marx: a Study in Fanaticism (1934)
  • Michael Bakunin (1937)
  • The Twenty Years' Crisis, 1919–1939: an Introduction to the Study of International Relations (1939/1946)
  • Conditions of Peace (1942)
  • Nationalism and After (1945)
  • A History of Soviet Russia, 14 osaa (1950–1978)
  • The New Society (1951)
  • What is History? (1961/1986)
  • 1917: Before and After (1968)
  • The Russian Revolution: From Lenin to Stalin 1917–1929 (1979)
  • From Napoleon to Stalin and Other Essays (1980)
  • The Twilight of the Comintern, 1930–1935 (1982)

Suomennettuja teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mitä historia on?. George Macaulay Trevelyanille omistettu luentosarja Cambridgen yliopistossa tammi-maaliskuussa 1961. (What is history?, 1961.) Suomentanut Sirkka Ahonen. Jokamiehen korkeakoulu 14. Helsinki: Otava, 1963.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Forsberg, Tuomas; Pursiainen, Christen: Ulkopolitiikkaa norsunluutornista. Tampere: Cham Puma House, 2015.
  • Hakovirta, Harto: Maailmanpolitiikka: Teoria ja todellisuus. Helsinki: Kustannus 54, 2012.
  • Pulkkinen, Jarmo; Väyrynen, Kari (toim.): Historianfilosofia: Klassiset ajattelijat antiikista nykyisyyteen. Tampere: Vastapaino, 2015.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b E.H. Carr Britannica.com. Viitattu 25.2.2022. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Forsberg, Pursiainen 2015, s. 51
  3. ↑ Pulkkinen, Väyrynen 2015, s. 158, 161
  4. ↑ Hakovirta 2012, s. 25
  5. ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 52–53
  6. ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 53–55
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=E._H._Carr&oldid=21869016”