Danielle Brooks

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Danielle Brooks
Danielle Brooks vuonna 2014.
Danielle Brooks vuonna 2014.
Henkilötiedot
Syntynyt17. syyskuuta 1989 (ikä 35)
Augusta, Georgia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 2011–
Merkittävät roolit Orange Is the New Black
Häivähdys purppuraa
Aiheesta muualla
IMDb

Danielle Brooks (s. 17. syyskuuta 1989 Augusta, Georgia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä, jonka läpimurtorooli oli Tasha ”Taystee” Jefferson televisiosarjassa Orange Is the New Black. Sen jälkeen hän on tehnyt uraa sekä teatterissa, elokuvissa että televisiossa. Hän oli 2016 ehdolla Tony-palkintoon näytelmästä Häivähdys purppuraa, jonka albumista hän oli voittamassa Grammyä. Brooks teki 2023 musikaalista samannimisen elokuvasovituksen, josta hän on ollut Oscar-, Bafta-, Golden Globe- ja SAG-palkintoehdokkaana.

Danielle Brooks syntyi 1989 Georgian Augustassa ja kasvoi Etelä-Carolinan Simpsonvillessä.[1][2] Brooks kasvoi kirkkoympäristössä, sillä hänen äitinsä oli pastori ja isänsä diakoni. Hän oli ensimmäisen kerran myös lavalla kirkon joulukuvaelmassa.[3]

Orange Is the New Black

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooks kävi esittävien taiteen high schoolia ja pääsi 17-vuotiaana opiskelemaan Julliardiin, mistä hän valmistui vuonna 2011.[3][4] Valmistumisen jälkeen hän sai kaksi teatteriroolia, toinen oli Shakespeare Theatre Companyssä ja toinen harlemilaisesta teatterista. Brooks jätti kuitenkin kummatkin näytelmät saatuaan 2013 roolin Netflixin televisiosarjasta Orange Is the New Black.[4]

Orange Is the New Black oli suosittu sarja, ja sitä esitettiin seitsemän kauden ajan. Viimeinen jakso ilmestyi heinäkuussa 2019. Se oli myös Brooksin läpimurto. Hänen piti olla alkujaan mukana vain kahdessa jaksossa, mutta hän sai vakituisen paikan toisella tuotantokaudella ja hänen hahmonsa oli sarjassa loppuun asti.[5][4] Brooks teki muita töitäkin samaan aikaan ja esiintyi muun muassa televisiosarjan Girls jaksossa ja sarjan Master of None kolmessa jaksossa.[4]

Broadwaylle ja elokuviin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooks teki 2015 ensiesiintymisensä Broadwayllä romaanin Häivähdys purppuraa musikaaliversiossa. Sitä esitettiin vuoteen 2017.[6][4] Brooks oli 2016 roolista ehdolla Tony- ja Drama Desk -palkintoon. Hän voitti Theatre World -palkinnon.[7] Lisäksi näytelmän näyttelijät voittivat yhdessä Grammy-palkinnon parhaasta musiikkiteatterialbumista.[8]

Brooks näytteli 2021 televisioelokuvassa Robin Roberts Presents: Mahalia gospel-laulaja Mahalia Jacksonia.[9] Siitä hän sai Emmy-ehdokkuuden tuottajana, sillä itse elokuva oli ehdolla parhaana televisioelokuvana.[10] Brooks sai vuonna 2020 roolin sarjakuvaan perustuvasta televisiosarjasta Peacemaker.[11] Hän oli lokakuusta 2022 tammikuulle 2023 Broadway-näytelmässä The Piano Lesson.[7] Hän sai näytelmästä valtavasti kehuja, mutta hän jäi silti ilman Tony-palkintoehdokkuutta.[12]

Brooks palasi 2023 Häivähdys purppuraa -musikaalisovituksen maailmaan, kun sen Broadway-näytelmästä tehtiin samanniminen elokuvaversio. Brooks sai musikaalin roolisuorituksestaan valtaisia kehuja ja useita palkintoehdokkuuksia. Hän oli ehdolla muun muassa Oscariin, Baftaan, Golden Globeen ja SAG-palkintoon.[13]

  1. Yahdon Israel: Say Her Name: Why Danielle Brooks is More Than the Characters She Plays Brooklyn Magazine. 4.12.2017. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  2. Danielle Brooks Golden Globes, LLC. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  3. a b Eva Wiseman: ‘Hell no to my fears’: actor Danielle Brooks on making her mark The Guardian. 14.1.2024. Guardian News & Media Limited. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  4. a b c d e Yassmeen Abdulhamid Angarola: Spotlight on Netflix Star Danielle Brooks 28.6.2017. The Juilliard School. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  5. Jackie Strause: ‘Orange Is the New Black’ Star Danielle Brooks Opens Up About the Legacy the Netflix Favorite Leaves Behind The Hollywood Reporter. 5.8.2019. The Hollywood Reporter, LLC. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  6. Danielle Brooks Biography All American Speakers Bureau. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  7. a b Danielle Brooks: Awards Internet Broadway Database. The Broadway League. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  8. Ruthie Fierberg: The Color Purple Cast Album Wins the Grammy Playbill. 12.2.2017. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  9. Ryan Fleming: ‘Mahalia’ Star Danielle Brooks On Bringing The Life And Struggles Of Mahalia Jackson To Light: “She Was Our Royalty; She Was The Queen Of Gospel” Deadline. 19.6.2021. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  10. Danielle Brooks Television Academy. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  11. Anthony D'Alessandro: ‘Orange Is The New Black’ Star Danielle Brooks Joins HBO Max ‘Suicide Squad’ Spinoff Series ‘Peacemaker’ Deadline. 11.11.2020. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  12. Clayton Davis: ‘The Color Purple’ Star Danielle Brooks on Finally Feeling Worthy of Praise After Emmy and Tony Disappointments Variety. 14.12.2023. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  13. John Hazelton: 'The Color Purple' breakout Danielle Brooks on paying homage to Oprah Winfrey and finding her "happy place as an actor” ScreenDaily. 1.2.2024. Media Business Insight Limited Viitattu = 20.2.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]