Clostridium difficile

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Clostridium difficile
C. difficile -rykelmiä veressä agar-alustalla
C. difficile -rykelmiä veressä agar-alustalla
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Bakteerit Bacteria
Kunta: Bakteerit Eubacteria
Pääjakso: Firmicutes
Luokka: Clostridia
Lahko: Clostridiales
Heimo: Clostridiaceae
Suku: Clostridium
Laji: difficile
Kaksiosainen nimi

Clostridium difficile
(Hall & O’Toole, 1935) Prévot, 1938

Katso myös

  Clostridium difficile Wikispeciesissä
  Clostridium difficile Commonsissa

Clostridioides difficile[1] (syn. Clostridium difficile[2]) (CDF) on grampositiivinen, sauvanmuotoinen, itiöitä muodostava, anaerobinen bakteeri. Se voi aiheuttaa muun muassa uusiutuvaa ohut- ja paksusuolen tulehdusta, jos suoliston normaalifloora tuhoutuu antibioottikuurin yhteydessä. Oireena voi olla vaikeahoitoinen, huonokuntoisilla kuolemaan johtava veriripuli. Kuolleisuus on 10–12 prosenttia. [3] Suomessa ilmoitettiin 4125 C. difficile -infektiota vuonna 2022.[4] C. difficile on sukua botulismia aiheuttavalle Clostridium botulinum -bakteerille.

Bakteeri leviää erityisesti sairaaloissa. Se leviää kosketustartuntana, joten muun muassa tiukennettu käsihygienia voi jarruttaa epidemian leviämistä. Käsihuuhteet eivät tehoa siihen, vaan kädet on pestävä saippualla ja vedellä.[5] Jälkiseurauksena taudista voi olla suoliston vaurioituminen ja reuma.[3] Taudin vakavin muoto on pseudomembranoottinen enterokoliitti, jossa suolistossa on katteisia, tulehtuneita alueita. Vaikeammissa tapauksissa hoitona käytetään lähinnä suun kautta metronidatsolia[5] ja toissijaisesti vankomysiinia, muita hoitovaihtoehtoja ovat uusi (2011) erittäin kallis antibiootti fidaksomisiini (fidaksomysiini), ulosteensiirto[3] tai henkeä uhkaavassa tilassa jopa paksusuolen poisto leikkauksella.[5] Ruokavalion trehaloosi-sokerit voivat lisätä C. difficilen aiheuttaman suolistotulehduksen vakavuutta.[6]

Virulenssitekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C. difficile -bakteerilla on useita virulenssitekijöitä, kuten itiöiden muodostaminen, toksiinien tuottaminen ja muita kolonisaatioon ja adherenssiin liittyviä tekijöitä.

C. difficile tuottaa itiöitä stressiolosuhteissa, jotka ovat bakteerin lepotilassa oleva muoto. Itiöt ovat tartuttamiskykyisiä hiukkasia, ja ne ovat kriittisiä sekä C. difficile-välitteisen infektion että tartunnan leviämisen kannalta. Itiöitä esiintyy kaikkialla ympäristössä ja ne erittyvät sekä ihmisten että eläinten ulosteisiin. Itiöitä on vaikea tuhota, sillä ne kestävät lämpöä, säteilyä ja monia kemiallisia ja alkoholipohjaisia desinfiointiaineita, joita käytetään esimerkiksi sairaaloiden että yhteisöjen tilojen puhdistuksessa. Itiöt voivat säilyä pinnoilla pitkiäkin aikoja, ja lisäävät tautitaakkaa.[7] C. difficilen itiöitymisen mekanismit ovat pitkälti tuntemattomia. Uusien tutkimuksien mukaan voidaan todeta, että itiöitymisen aloitusta säätelee Spo0A-proteiini, joka myös säätelee toksiinien ja biofilmien muodostusta.[8]

C. difficile -bakteerin tärkeimpänä virulenssitekijänä pidetään useiden toksiinien tuottamista. Kaksi suurta glykosyloivaa eksotoksiinia, enterotoksiini A (TcdA) ja sytotoksiini B (TcdB), ovat näistä parhaiden karakterisoidut, ja aiheuttavat tyypilliset kliiniset oireet sitoutumalla suolen epiteelisolujen C. difficile -toksiini reseptoreihin.[7][9] Kliiniset kannat, jotka eivät tuota vähintään toista näistä toksiineista, ovat lähinnä avirulentteja eläinmalleissa.[10] TcdA:n ja TcdB:n aminohappotason samankaltaisuus on noin 66%, mikä viittaa siihen, että toksiinit ovat saattaneet syntyä geenien monistumisen kautta.[11] Toksiinit jakavat useita yhteisiä konservoituneita domeeneja, mukaan lukien N-terminaalissa sijaitsevan katalyyttisen glukosyylitransferaasidomeenin, ja kysteiiniproteaasiomeenin, jota tarvitaan katalyyttisen domeenin siirtämiseen myrkytetyn solun sytosoliin. TcdA:n ja TcdB:n N-terminaaliset alueet inaktivoivat sytosoliin vapautumisen jälkeen useita pienten GTPaasien Rho-perheeseen kuuluvia soluproteiineja, kuten RhoA, B, C, G, Rac1-3 ja Cdc42. TcdA ja TcdB ovat monoglukosyylitransferaaseja, jotka inaktivoivat GTPaasit siirtämällä glukoosin kovalenttisen osan näihin proteiineihin, mikä lukitsee GTPaasit inaktiiviseen konformaatioon. Tämä vaikuttaa useisiin tärkeisiin solun myöhempiin reitteihin, kuten solutukirangan ja solujen tiukkojen liitoksien häiriöihin, josta voi seurata solun apoptoosi.[7]

Osa C. difficile -kannoista tuottaa myös binääritoksiinia, C. difficile transferaasia (CDT), jonka tarkka rooli taudin patogeneesissä on vielä määrittelemättä. Tutkimuksissa on kuitenkin huomattu, että sillä on mahdollisesti rooli C. difficilen kiinnittymisessä ja kolonisaatiossa isäntään. Sitä esiintyy yleisesti vakavaan CDI:hen liittyvissä C. difficile -kannoissa, kuten B1/NAP1/027- ja ribotyyppi 078-isolaateissa, sekä muissa ribotyyppivarianteissa, joiden on todettu aiheuttavan tautia sairaalahoitoon otetuilla potilailla erityisesti viime vuosikymmenen aikana.[7] Entistä vaikeampaa tautimuotoa aiheuttava ribotyyppi 027 tuottaa aiempiin ribotyyppeihin verrattuna moninkertaisen määrän toksiineja ja on vastustuskykyinen kinoliryhmän mikrobilääkkeille.[5]

Adherenssiin ja kolonisaatioon liittyviä virulenssitekijöitä ovat esimerkiksi pintakerroksen (S-kerros) ja soluseinän (CWP) proteiinit, fibronektiinia sitovat proteiinit, siimat (flagella), fimbriae ja lämpösokkiproteiini (GroEL).[7]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ PA Lawson et al: Reclassification of Clostridium difficile as Clostridioides difficile (Hall and O’Toole 1935) Prévot 1938. Anaerobe, 2016, 40. vsk, s. 95–99. doi:10.1016/j.anaerobe.2016.06.008 ISSN 1075-9964 Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ A Oren, M Rupnik: Clostridium difficile and Clostridioides difficile: Two validly published and correct names. Anaerobe, 2018, 52. vsk, s. 125–126. doi:10.1016/j.anaerobe.2018.07.005 ISSN 1075-9964 Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ a b c Riitta Väisänen: Vaikea bakteeritauti leviää sairaaloissa Yle Uutiset. 25.6.2009. Viitattu 25.6.2009.
  4. ↑ Clostridioides difficilen esiintyvyys Suomessa - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 7.12.2023. Viitattu 1.3.2024.
  5. ↑ a b c d Clostridium botulinum Web Archive 4.6.2010 (THL). Arkistoitu 6.4.2010. Viitattu 15.10.2015.
  6. ↑ Dietary sugar linked to increasing bacterial epidemics medicalxpress.com. Viitattu 3.1.2018.
  7. ↑ a b c d e Awad, M. M., Johanesen, P. A., Carter, G. P., Rose, E., Lyras, D: Clostridium difficile virulence factors: Insights into an anaerobic spore-forming pathogen. Gut microbes 5, 2014. doi:https://doi.org/10.4161/19490976.2014.969632
  8. ↑ Manuela Fuchs, Vanessa Lamm‐Schmidt, Tina Lenče, Johannes Sulzer, Arne Bublitz, Janet Wackenreuter, Milan Gerovac, Till Strowig, Franziska Faber: A network of small RNAs regulates sporulation initiation in Clostridioides difficile. The EMBO Journal, 15.6.2023, 42. vsk, nro 12. PubMed:37140366 doi:10.15252/embj.2022112858 ISSN 0261-4189 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  9. ↑ Schäffler H., Breitrück A.: Clostridium difficile – From Colonization to Infection. Front. Microbiol., 2018. doi:https://doi.org/10.3389/fmicb.2018.00646
  10. ↑ Geric B, Carman RJ, Rupnik M, Genheimer CW, Sambol SP, Lyerly DM, Gerding DN, Johnson S: Binary toxin-producing, large clostridial toxin-negative Clostridium difficile strains are enterotoxic but do not cause disease in hamsters. J. Infect. Dis., 2006. doi:10.1086/501368
  11. ↑ von Eichel-Streiber C, Laufenberg-Feldmann S, Sartingen S, Schulze J, Sauerborn M.: Comparative sequence analysis of the Clostridium difficile toxins A and B. Mol Gen Genet, 1992. PubMed:1603068 doi:http://dx.doi.org/10.1007/BF00587587

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Clostridium_difficile&oldid=22231218”