Charley Chase
Charley Chase | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Charles Parrot |
Syntynyt | 20. lokakuuta 1893 Baltimore, Maryland, yhdysvallat |
Kuollut | 20. kesäkuuta 1940 (46 vuotta) Hollywood, Kalifornia |
Ammatti | näyttelijä |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Charley Chase (synt. Charles Parrot, 20. lokakuuta 1893 Baltimore, Maryland – 20. kesäkuuta 1940 Hollywood, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja.
Chase aloitti esiintymisen vaudevillessa ja siirtyi elokuviin vuonna 1913. Aluksi hän näytteli Al Christien tuottamissa komedioissa, mutta siirtyi niistä pian Mack Sennettin Keystone Picturesille. Keystonella ollessaan Chase myös ohjasi elokuvia, ja 1921 hän siirtyi ohjaajaksi Hal Roachin palvelukseen. Vuonna 1923 hän aloitti taas näyttelemisen ja otti tuolloin nimekseen näyttelijänä sukunimen Chase, jotta pystyisi pitäämään näyttelemisen erossa roolistaan ohjaajana, jota hän teki Parrottina. Näyttelijänä Chasesta tuli mykkäelokuvien aikakaudella eräs Roachin suosituimmista tähdistä, ja hän myös onnistui siirtymään menestyksekkäästi äänielokuviin. Hänen tunnetuimpiin elokuviinsa kuuluu vuonna 1933 valmistunut Päivänpaisteisia pässinpäitä, jonka pääosia näyttelivät Ohukainen ja Paksukainen.
Chasen sopimus Roachin kanssa päättyi 1936, ja hän siirtyi Columbia Picturesin palvelukseen. Näyttelemisen ohessa Chase myös ohjasi muun muassa The Three Stoogesien lyhytelokuvia. Chase kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1940.[1] Hän on saanut tähden Hollywood Walk of Famelle.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Garza, Janiss: Charley Chase allmovie. Viitattu 11.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Hollywood Walk of Fame: Guide to and locations of the stars on Hollywood Boulevard hollywoodusa.co.uk. Viitattu 11.10.2010. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charley Chase Wikimedia Commonsissa