Canterburyn tarinoita
| Canterburyn tarinoita | |
|---|---|
| The Canterbury Tales | |
 Canterburyn tarinoita, puukaiverrus, 1484. |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Geoffrey Chaucer |
| Kieli | keskienglanti |
| Julkaistu | 1300-luku |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Toivo Lyy |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1962 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Canterburyn tarinoita on kokoelma Geoffrey Chaucerin 1300-luvulla kirjoittamia runomuotoisia tarinoita. Kertomuksia yhdistää kehyskertomus pyhiinvaeltajista matkalla Southwarkista Canterburyyn englantilaisen pyhimyksen Thomas Becketin haudalle. Teos on kirjoitettu keskienglanniksi. Toivo Lyyn suomennos on julkaistu vuonna 1962. Suomennos sisältää 14 tarinaa 24:stä.
Teosta kirjoittaessaan Chaucer sai vaikutteita italialaiselta renessanssirunoilijalta Boccacciolta ja tämän teoksesta Decamerone. Chaucerin teos on kuitenkin Carl Grimbergin mukaan elävämpi ja dramaattisempi. Boccaccion teoksen henkilöt sanelevat kertomuksensa, mutta samalla kun Chaucerin teoksen hahmot kertovat tarinoitaan, he elävät omaa elämäänsä. Kirjailija tekee heistä jokaisesta selväpiirteisen persoonan ja jokaisen kertomus sopii tämän persoonallisuuteen.[1]
Kokoelma on keskeneräinen.[2] Jostain syystä Chaucer ei kirjoittanut loppuun kuvaustaan retkestä Thomas Becketin haudalle eikä myöskään juhlasta, joka piti lopuksi järjestää Asetakin ravintolassa.[1]
Tarinat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teos alkaa, kun runoilija eräänä päivänä pistäytyy Lontoossa Asetakki-nimisessä ravintolassa. Sinne on saapunut myös joukko ihmisiä, jotka ovat runoilijan tavoin lähdössä pyhiinvaellusmatkalle Canterburyyn. Tunnelma on mitä mainioin, ja isäntä tarjoilee asiakkailleen useita pikareita. Kirjava joukko viihtyy hyvin keskenään.[3]
Paikalla ovat rouva Engelentine, lihava munkki, kerjäläismunkki, hämäriin liiketoimiin sekaantunut kauppias, nukkavieru Oxfordin oppinut, rikas juristi, kutoja, puuseppä, lääkäri, mylläri ja Bathin rouva. Kun hilpeä seurue on syönyt ja juonut, kapakoitsija ehdottaa, että lähdettäisiin seuraavana päivänä Canteburyyn pyhiinvaellusmatkalle. Jotta matkasta tulisi mukava, jokaisen pitäisi kertoa kaksi juttua menomatkalla ja kaksi juttua paluumatkalla. Parhaan tarinan kertojalle pidettäisiin lopuksi Asetakissa juhlat.[4]
Matkaan lähdetään varhain aamulla, ja ritari kertoo ensimmäisen tarinan. Hän kertoo romanttisen tarinan, jota koko seurue kiittelee. Seuraavaksi jutun aikoo kertoa lihava munkki, mutta hyvässä humalassa oleva mylläri vaatii saada kertoa tarinansa. Koska häntä ei saada odottamaan vuoroaan, hän kertoo tarinan puusepästä, jonka vaimo pettää miestään pappiskokelaan kanssa. Pyhiinvaellusseurue nauraa makeasti jutun mehukkaille yksityiskohdille.[5]
Tarina seuraa toistaan, ja ne vvuorottelevat hilpeästä vakavaan. Esimerkkinä keskiajan ihmisen asenteesta juutalaisiin tarjoaa Engletine-rouvan tarina kristityssä Aasian kaupungissa eläneestä hurskaasta pojasta, jonka juutalaiset murhaavat.[6]
Bathin rouva puolestaan kertoo avioliitosta, sen raskaudesta ja vaivasta. Hänen tarinassaan muuan ritari tekee aistillsen hairahduksen ja saa siitä rangaistuksensa. Lopuksi hän vaatii, että naisen tulee olla perheen pää. Tarinoita kerrottaessa seurueen matka kuluu joutuisasti ja keväinen sää näyttää parhaat puolensa.[1]
Chaucerin teos antaa kuvan elämästä keskiajalla, ja ihmisten elämä vaikuttaa mukavalta. Se ei ole sitä, millaiseksi monet käsittävät keskiajan, eli noitavainojen ja jatkuvien sotien ja kulkutautien leimaamaa aikaa. Chaucer osoittaa tarinoillaan, että ihmisellä oli tuolloinkin heikkoutensa aivan kuten nykyäänkin, mutta hän ei tuomitse henkilöitään. Hänen mielestään elämä ja maailma ovat pääasiassa hyviä ja miellyttäviä asioita.[7]
Suomennokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Runoilija Toivo Lyyn suomennoksen on julkaissut WSOY vuonna 1962. Suomennos ei sisällä kaikkia alkukielisiä kertomuksia. Lyyn suomennoksen kuvitus on William Morrisin kuvituksesta Kelmscott Pressin vuonna 1896 julkaisemasta loistopainoksesta.
Eeva-Liisa Manner on tehnyt proosamuotoisen suomennoksen Eleanor Farjeonin mukaelman perusteella. Esipuheen mukaan käännös on suunnattu ennen kaikkea nuorille lukijoille. Kriitikko Suvi Aholan mukaan ”proosaversiota lukee kuin ihanaa satua, ja siinä Chaucerin taiteellinen idea tulee selvemmin esiin”[8].
Televisioversio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Britannian yleisradioyhtiö BBC teki vuonna 2003 Canterburyn tarinoista televisioversion. Tapahtumat siirrettiin nykyaikaan.lähde?
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 10, Renessanssi. Helsinki: WSOY, 1981. ISBN 951-0-09738-1.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 127.
- ↑ Geoffrey Chaucer. The Literature Network. (englanniksi)
- ↑ Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 122.
- ↑ Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 122–126.
- ↑ Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 126.
- ↑ Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 126–127.
- ↑ Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 127–128
- ↑ Ahola, Suvi: Pyhiinvaellusrepuista löytyy rupisiakin riimejä (tilaajille) Helsingin Sanomat. 13.12.2009. Viitattu 6.3.2024.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chaucer, Geoffrey: Canterburyn tarinoita. (The Canterbury Tales, 1300-luku) Suomentanut Toivo Lyy. Helsinki: WSOY, 1975 (2. painos, 1. painos 1962). ISBN 951-0-06795-4
- Chaucer, Geoffrey: Canterburyn kertomuksia. ((The Canterbury Tales, 1300-luku.) Alkutekstin proosamuotoon sovittanut Eleanor Farjeon) Suomentanut Eeva-Liisa Manner. Helsinki: Otava, 1966.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Canterburyn tarinoita Wikimedia Commonsissa
- Canterburyn tarinoita Gutenberg-projektissa. (englanniksi)
- Canterburyn tarinoita nykyenglanniksi.
- Mäkijärvi, Esa: Aikamatka keskiajalle. Kiiltomato.net 8.6.2011.
- Vanhala, Jani: Aikamatka vanhaan, iloiseen Englantiin. Maailmankirjat.