Bahai-uskon historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Keskeiset henkilöt
malline:

Bahai-uskon historia käsittää pääsääntöisesti ajanjakson bahai-uskon perustamisesta vuodesta 1863 lähtien. Kuitenkin Bahain historia juontaa juurensa jo aikaisemmin 1800-luvun alusta. Silloin islaminuskon šiialaisen haaran sisällä kasvoi šaikhilainen uskonnollinen liike, josta kehittyi myöhemmin baabilaisuus ja lopulta bahai-usko.

Šaikhilaisuus syntyy šiialaisuudesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Šaikhilaisuus

1700-luvun luvun šiialaisessa maailmassa uskonnollinen valta kuului kokonaan oppineistolle. 12-šiialaisuuden mukaan valta kuuluu kokonaan kahdellatoista imaamilla, mutta tämä oli kätkeytynyt vuodesta 941 alkaen. Oppineiston valta pysyisi niin kauan kunnes kahdestoista imaami ilmestyisi takaisin maailmanlopun aikana.[1] Šaikhilaisuuden perustaja oli bahrainilainen Ahmad al-Ahsa’i (1753–1826). Hän oli pohjimmiltaan itseoppinnut vaikka hän käytti liikkeen uskomuksen mukaan yhteyttään henkimaailmassa olevaan salattuun opettajaan.[1] Hänen johtamansa uskonnollinen liike kyseenalaisti oppineiston uskonnollisen vallan ja lisäsi šiialaisuuden oppirakennelman yhden peruspilarin lisää.[1] Tämän neljännen peruspilarin mukaan ihmisen ja Jumalan välissä on henkilöitynyt taso, joka saa sanomansa suoraan kätketyltä imaamilta, Mahdilta.[2] al-Ahsa’i katsoi itse olevansa kyseinen kätketyn imaamin sanoman välittäjä.[2] Šaikhilaisuuteen liittyy myös tuhatvuotisen valtakunnan odottaminen, mutta varsinaisesti ei puhuta kätketyn imaamin paluusta.[3] Al-Ahsa’ita syytettiin harhaoppineisuudesta, mutta vain pieni osa šiialaisista johtohahmoista tuomitsi hänen ajatuksensa.[4] Ahmad al-Ahsa’i kuoltua liikkeen uudeksi johtajaksi nousi Sayyid Kazim Rishti,[4] jonka kuoleman jälkeen liikkeellä ei ollut selvää johtohahmoa. Šaikhilaisuuden voimahahmot siirtyivät kannattamaan uutta profeettaa Babia.[3]

Baabilaisuus ottaa etäisyyttä valtauskontoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Baabilaisuus
Bahain aikajana
1844 Bab nousee šaikhilaisuuden johtoon.
1850 Bab teloitetaan Persian Tabrizissa
1853 Baha’ullah karkotetaan Osmanien valtakunnan Bagdadiin.
1863 Baha’ullah siirretän ensin Istanbulin ja sieltä Edirneen.
Ridvanin puutarhan ilmestys, josta kerrotaan julkisesti vuonna 1866.
1868 Baha’ullah siirretään Akkoon.
1892 Baha’ullah kuolee Akkossa.
Testamentin perusteella Abdulbaha’ nousee johtoon.
1908 Abdulbaha’ vapautetaan vankilasta.
1921 Abdulbaha’ kuolee Haifassa.
Shoghi Effendi nimitetään Uskon suojelijaksi.
1957 Shoghi Effendi kuolee Englannissa.
1963 Yleismaailmallinen oikeusneuvosto valitaan.

Šaikhilaisuuden johtajana Bab seurasi aluksi edeltäjiään ja väitti olevansa neljäs pilari. Samalla hän ilmoitti olevansa kätkeytyneen imaamin portti (Bab).[5] Hän esitti väitteitään aluksi yksityisesti, mutta alkoi kohottaa omaa uskonnollista asemaansa asteittain. Väitteet johtivat liikkeen jakautumiseen Babin seuraajiin ja maltillisiin šaikhilaisiin.[6] Liike aloitti lähetystyön, joka levitti sanomaan kätkeytyneen imaamin odotuksesta.[7] Baabilaisuuden kasvava kannatus alkoi hermostuttaa maallista valtaa ja niinpä siirrettiin Persian luoteiskolkkaan sisäiseen maanpakoon vuonna 1847. Vuonna 1848 Bab ilmoitti julkisesti vankilasta käsin olevansa itse kätkeytynyt imaami, mikä oli šiialaiselle oppineistolle kapinan merkki.[8] Syyskuussa 1848 šaahin kuolema johti maan poliittiseen sekasortoon ja osa baabilaisista marssi joukkoineen Māzandarāniin. Sieltä käsin he taistelivat puolen vuoden ajan hallituksen joukkoja vastaan ja lopulta heidät tapettiin verilöylyssä. Tämän jälkeen liike hiipui ja siirtyi maan alle. Kapina voimistui uudestaan alkuvuodesta 1850 mikä sai hallituksen turvautumaan äärikeinoihin. Bab teloitettiin 9. heinäkuuta 1850, minkä jälkeen kapinointi väheni.[9]

Babin kuoleman jälkeinen pirstaleinen liike oli menettänyt suuren joukon kannattajiaan hallituksen vainoissa. Babin seuraajaksi nousi testamentin perusteella Subh-i azal. Hän eli eristyneenä eikä johtanut liikettä aktiivisesti. Elokuussa 1852 eräät baabilaiset tekivät murhayrityksen šaahia vastaan.[10] Liike piiloutui maan alle ja seuraavana vuonna sen johtohenkilöt karkotettiin Osmanien valtakuntaan kuuluvaan Bagdadiin. Vuonna 1856 Subh-i azalin vanhempi veli Baha’ullah nousu käytännössä baabilaisten johtajaksi.[11]

Baha’ullah perustaa uskonnon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Baha’ullah

Baha’ullah organisoi hajanaiseen liikkeen ja aloitti aktiivisen lähetystyön. Hän oli kirjallisesti tuottelias ja nosti baabilaisuuden uudelle tasolle. Baha’ullahin johtama baabilaisuus kasvoi nopeasti vuoden 1860 jälkeen. Persian vallanpitäjät huolestuivat tilanteesta ja painostivat Osmanien valtakuntaa siirtämään liikkeen kannattajat kauemmaksi. Baha’ullahin kannattajat siirrettiin ensin Istanbuliin elokuussa 1863 ja tämän jälkeen Edirneen saman vuoden joulukuussa.[12] Viimeistään vuonna 1866 Baha’ullah ilmoitti julkisesti, että hän oli Babin mainitsema "Se, jonka Jumala tuo esiin".[12]

Baha’ullahin ilmoituksen jälkeen liike hajosi kolmeen osaan: enemmistön Baha’ullahin kannattajiin, vähemmistön Subh-i azalin kannattajiin (azalit) sekä neutraaleihin (bayanit). Viimeksi mainittu hajosi pian. Bahait ja azalit joutuivat pysymään viranomaisten vuoksi Edirnessä vuoteen 1868 asti. Tällöin valtaosa bahaista siirrettiin Akkoon, kun vastaavasti azalit siirrettiin Kyprokselle.[13] Akkonissa Baha’ullah joutui aluksi suhteellisen tiukkaan vankeuteen vuosina 1868–1870. Tämän jälkeen hänet siirrettiin kotiarestiin, mistä hän saattoi johtaa liikettä. Vähitelleen Baha’ullah vetäytyi syrjään käytännön johtamisesta ja antoi tilaa pojalleen Abdulbaha’lle.[13] Baha’ullah kuoli Akkossa vuonna 1892.[14]

Abdulbaha’ laajentaa uskonnon länsimaihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Abdulbaha’

Abdulbaha’ alkutaival liikkeen johdossa oli hankala, koska suurin osa perheenjäsenistä liittoutui häntä vastaan Mirza Muhammad Alin johdolla. Nuorturkkilaisten vallankumouksen seurauksena kaikki poliittiset vangit vapautuivat vuonna 1908. Vapautunut Abdulbaha’ siirtyi Haifaan, matkusti laajalti vuosina 1910–1913 ja palasi Haifaan uuden uskonnon maailmankeskukseen. Samaan aikaan Mirza Muhammad Alin joukkojen kannatus kuihtui. Abdulbaha’n vahva karisma ja haluttomuus sitoutua selkeästi määrättyyn oppiin, pitivät liikkeen yhtenäisenä sen leviämisen aikana.[14] Baha’ullahin ja Abdulbaha’n kirjoitukset levisivät 1890-luvulta lähtien. Varhaiskauden bahailaisuus oli opillisesti baabilaisuuden jatkaja, mutta leviäminen Lähi-idän ulkopuolelle – varsinkin Amerikkaan – muutti bahai-uskoa.[15] Se sai vaikutteita kristinuskosta ja länsimaisesta humanitaarisuudesta.

Abdulbaha’n uskonnolista auktoriteettia lisättiin opilla, jonka mukaan hän oli "Liiton Keskus". Näin Abdulbaha’ yhtenäisti liikkeen itsensä taakse eikä jättänyt tilaa muille johtohahmoille. Luultavasti tämä sai osan hänen kannattajistaan liittymään kilpailevan Mirza Muhammad Alin joukkoihin.[16] Abdulbaha’ neutraali asenne uskonnollisissa opeissa loi menestystä Amerikassa ja esti puhtaasti kristittyjä näkemästä liian aikaisin bahai-uskon šiialaiset juuret.[17] Juuri Amerikassa bahailaisuus saavutti lopullisesti universaalin luonteen.[18]

Bahailaisuus sai 1870- ja 1880-luvulla kannatusta myös muidenkin kuin baabilaisten keskuudessa. Liike ei vetänyt puoleensa šiialaista oppineistoa, mutta sen sijaan liike levisi erityisesti kauppiaiden ja sivistyneistön keskuudessa. Bahai-uskon nopeimman kasvun aikana vuodesta 1890 vuoteen 1920 se keräsi käännynnäisiä länsimaista sekä sorrettujen Persian juutalaisten ja zarathustralaisten keskuudesta.[16] Laajeneminen pysähtyi 1920-luvulla kun Persian yhteiskunta muuttui maalliseksi ja bahai-uskon perinteinen kohderyhmä ei kaivannut enää uutta uskontoa.[19]

Shoghi Effendi tulkitsee ja asettaa uskonopit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Shoghi Effendi

Shoghi Effendi oli Abdulbaha’n vanhin elossaoleva miespuolinen jälkeläinen. Abdulbaha’ kuoli vuonna 1921 ja testamenttasi johtajuuden nuorelle Shoghille. Hän järjesti bahai-uskon hierarkikseksi organisaatioksi, teokraattiseksi. Samalla Shoghi uskonopit määritteli uskonopit tarkemmin kirjalliseen muotoon.[20] Shoghi ei ollut karismaattinen johtaja eikä bahai-usko enää ollut yhden henkilön varassa vaan muuttui yhteisölliseksi. Hän nosti englannin kielen uskonnon pääkieleksi ja vielä nykyäänkin bahait käyttävät Shoghin englanninnoksia Babin, Baha’ullah ja Abdulbaha’n teoksista.[20] Bahai-usko irrottautui lopullisesti šiialaisista juuristaan vaikka Lähi-idässä liike on säilyttänyt enemmän islamilaista ulkokuortaan kuin länsimaissa. Nykyinen bahai-usko perustuu Babin, Baha’ullahin ja Abdulbaha’n kanonisille teoksille, joiden tulkitsijina ja selittäjä toimi Shoghi.[21]

Hän kuoli vuonna 1957 jättämättä ohjeita liikkeen jatkosta.[21] Hänen kaudellaan karismaattinen liike muuttui rationaaliseksi ja messiaanisuuden sijaan moraali nousi keskeisimmäksi sanomaksi.[22] Shoghi korosti kommunikoivansa maallisesti, kun vastaavasti hänen edeltäjänsä Abdulbaha’n oli vielä katsottu kommunikoivan myös henkisesti. Shoghin ansiosta nykyisin tavallinen bahai-uskovainen saa johdatuksena yhteisöltä ja kanonisoiduista teoksista, kun vastaavasti bahai-uskon alkuaikojen esoteerisuus ja spiritismi on hylätty.[23]

Johtajuus muuttuu yhteisölliseksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Hämeen-Anttila 1999, s. 171
  2. ↑ a b Hämeen-Anttila 1999, s. 172
  3. ↑ a b Hämeen-Anttila 1999, s. 174
  4. ↑ a b Hämeen-Anttila 1999, s. 173
  5. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 176
  6. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 177
  7. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 178
  8. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 180
  9. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 182
  10. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 183
  11. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 189
  12. ↑ a b Hämeen-Anttila 1999, s. 190
  13. ↑ a b Hämeen-Anttila 1999, s. 191
  14. ↑ a b Hämeen-Anttila 1999, s. 192
  15. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 193
  16. ↑ a b Hämeen-Anttila 1999, s. 194
  17. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 200
  18. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 201
  19. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 195
  20. ↑ a b Hämeen-Anttila 1999, s. 202
  21. ↑ a b Hämeen-Anttila 1999, s. 203
  22. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 205
  23. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. 204
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bahai-uskon_historia&oldid=22262416”