Badaberin kapina
| Badaberin kapina | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
|
|||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
|
ylivoimainen kapinoitsijoihin nähden | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
suurin osa sai surmansa |
| ||||||
|
¹venäläisten lähteiden mukaan | |||||||
Badaberin kapina oli neuvostoliittolaisten ja afganistanilaisten sotavankien kapina Badaberissa Pakistanissa 26.–27. huhtikuuta 1985. Sotavankeja oli kuljetettu Pakistanin puolelle Afganistan sodan aikana, ja tapahtuma-aikana Badaberissa linnoituksessa toimineessa vankilassa oli noin 12 neuvostoliittolaista ja 40 afganistanilaista vankia. Vangit kapinoivat ja ryöstivät linnoituksen asevaraston. Alkoi taistelu, johon osallistui afganistanilaisten taistelijoiden lisäksi Pakistanin joukkoja panssarivaunuineen ja helikoptereineen. Taistelu päättyi seuraavana päivänä linnoituksen ammusvaraston räjähdykseen.
Kaikki neuvostoliittolaiset saivat surmansa, mutta joitakin afganistanilaisia vankeja pääsi pakenemaan. Tapahtuma-aikana asiasta ei juuri kerrottu, ja epäselväksi on jäänyt esimerkiksi neuvostovankien henkilöllisyys. Heistä seitsemän tunnetaan myöhempien selvitysten perusteella suhteellisen varmasti.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Badaber sijaitsee Pakistanissa hieman Peshawarin kaupungin eteläpuolella. Siellä oli vanha Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohta, jota oli käytetty vuosina 1958–1970. Esimerkiksi Gary Powersin alasammuttu U-2-lento lähti juuri Badaberista.[1] Afganistanin sodan aikana Badaberiin oli perustettu pakolaisleiri Pakistaniin tuleville afgaaneille, ja se muuttui myös Neuvostoliittoa vastaan taistelevien muhjahideen-joukkojen keskukseksi.[2]
Badaberissa sijaitsi vanha linnoitus, jota oli alettu käyttää sodan aikana aseiden ja ammusten varastointiin. Paikalla sijainnutta koulutusleiriä käytti Burhan al-Din Rabbanin johtama Afganistanissa neuvostojoukkoja vastaan taistellut Afganistanin Islamilainen Yhdistys (Džamat-e Islami-je Afghanistan). Vaikka leiri sijaitsi Pakistanin alueella, Rabbani on kertonut saaneensa joukkoineen hoitaa sen asioita täysin itsenäisesti.[1] Afganistanilaisia taistelijoita kouluttivat pakistanilaiset ja egyptiläiset neuvonantajat. He saivat tukea myös Yhdysvaltojen CIA:lta, jonka operaatio Cyclone tähtäsi Afganistanissa Neuvostoliittoa vastustaneiden joukkojen aseistamiseen ja taloudelliseen tukeen.[2]
Badaberin linnoitukseen alettiin 1983 tuoda neuvostoliittolaisia ja afganistanilaisia vankeja. Vankeja käytettiin esimerkiksi töihin linnoituksen ammusvarastolla ja läheisillä louhoksilla. Heitä pidettiin linnoituksen maanalaisissa tiloissa, joita kutsuttiin nimellä zindand. Vuonna 1985 neuvostoliittolaisia vankeja oli noin 12. Heitä oli jäänyt etenkin Ahmad Šah Masudin joukkojen vangeiksi Pandžširin laaksossa. Heidän lisäkseen vankeina oli noin 40 afganistanilaista hallituksen sotilasta ja poliisia.[1] Vankien olot olivat alkeelliset.[2] He olivat kuitenkin työskennelleet moitteettomasti, ja heille oli annettu musliminimet islamiin kääntymistä varten.[1]
Kapina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarinan mukaan 26. huhtikuuta noin kello kuusi illalla suuri osa linnoituksen vartijoista oli rukoilemassa linnoitukseen kuuluneella harjoituskentällä. Vankeja vartioimaan oli jätetty vain kaksi vartijaa. Eräs erityisen vahvana tunnettu vanki, ukrainalainen Viktor Dyh’ovtšenko (Yunos), päihitti vartijat, jotka otettiin vuorostaan vangeiksi. Vartijoita vartioimaan jätettiin yksi afganistanilainen vanki ja Mohamed Islam -niminen neuvostoliittolainen vanki. Linnoituksen muut vangit murtautuivat asevarastoon. Tavoitteena oli alun perin murtautua ulos linnasta, mutta ilmeisesti vartijoita vartioimaan jätetty Mohamed Islam oli tällä välin varoittanut afganistanilaisia taistelijoita.[1]
Linnoitus oli nyt aseistautuneiden vankien hallussa. Heillä oli käytössään myös raskasta aseistusta. Linnoituksen torneihin vietiin konekiväärejä ja sen katolle kranaatinheittimiä. Linnoitus piiritettiin, ja alueelle tuotiin uusia afganistanilaisia taistelijoita ja myös Pakistanin asevoimien joukkoja panssarivaunuineen ja tykkeineen. Ensimmäiset yritykset vallata linnoitus kuitenkin epäonnistuivat. Rabbani oli saapunut linnoitukselle saman päivän iltana ja tarjosi vangeille mahdollisuutta antautua lupaamalla, että antautujien henki säästettäisiin. Vangit eivät suostuneet antautumaan vaan vaativat saada tavata Neuvostoliiton tai Afganistanin Pakistanin-lähettiläitä sekä Punaiselta Ristin tai Punaisen Puolikuun edustajia. Vangit tehostivat vaatimuksiaan uhkaamalla räjäyttää linnoituksen ammusvaraston.[1]
Rabbani ei suostunut vankien vaatimuksiin. Tähän vangit vastasivat ampumalla linnoituksesta raketin, joka oli vähällä surmata Rabbanin ja haavoitti hänen henkivartijoitaan. Aamulla 27. huhtikuuta Rabbani määräsi joukot hyökkäämään linnoitukseen. Hyökkääjiä tukivat panssarivaunut, tykit, raketinheittimet ja helikopterit. Taistelun ollessa käynnissä linnoituksen ammusvarasto räjähti surmaten linnoituksen puolustajat. Linnoitus itsessään tuhoutui lähes täysin, ja taistelu päättyi.[1]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tuhot ja uhrit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ammusvaraston räjähdyksen syystä ei ole täyttä varmuutta. Eri lähteiden mukaan se joko räjähti hyökkääjien osumasta tai linnoituksen kapinoitsijoiden räjäyttivät sen itse. Neuvostoliittolaisista kapinoitsijoista selvisi vain kolme, jotka hekin olivat vaikeasti haavoittuneina. He saivat myöhemmin surmansa hyökkääjien kranaateista. Sen sijaan muutamat afganistanilaiset vangit pääsivät pakenemaan takaisin kotimaahansa. Vankien näkemys tapahtumista tunnetaan vain paenneiden afganistanilaisten vankien tarinoiden perusteella. Koska räjähdys tuhosi vankilan kirjanpidon, kuolleista vangeista ei ole täysin luotettavaa luetteloa. Luettelot olisivat joka tapauksessa käyttäneet vain musliminimiä.[1]
Venäläisten lähteiden mukaan hyökkääviä afgaaneja kuoli 120 ja Pakistanin sotilaita noin 90. Lähteissä mainitaan myös kuusi kuollutta yhdysvaltalaista neuvonantajaa. Sittemmin liikkuneen huhun mukaan Neuvostoliiton asevoimat olivat valmistelleet vankien vapauttamista erikoisjoukkojen iskulla, ennen kuin räjähdys päätti koko tilanteen. Taistelun jälkeen kovan linjan vetäjänä tunnettu afganistanilaisten joukkojen komentaja Golboddin Hekmatjar kielsi joukkojaan ottamasta vastaisuudessa venäläisiä vankeja.[1]
Uutisointi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Badaberin kapinasta ei heti tapahtuma-aikaan juuri puhuttu sen enempää Pakistanissa kuin Neuvostoliitossakaan. Neuvostoliiton virallisen kannan mukaan neuvostojoukot eivät enää olleet Afganistanissa tapahtumissa mukana. Vangit Pakistanissa eivät sopineet viralliseen tarinaan. Pakistanilaiset halusivat puolestaan ylläpitää julkikuvaa, jonka mukaan he eivät aktiivisesti auta Afganistanin taistelijoita. Pakistanin viranomaiset sulkivat linnoitusta ympäröivän alueen toimittajilta ja kaikilta ulkomaalaisilta. Peshawarissa ilmestyvä lehti Safir kertoi tapahtumista yhdessä numerossaan, jonka Pakistanin viranomaiset tuhosivat.[1]
Yhdysvaltalaisten satelliittien on sanottu kuvanneen räjähtäneen linnoituksen 28. huhtikuuta, ja Voice of America tiedotti räjähdyksessä 4. toukokuuta kuolleen 12 neuvostoliittolaista ja 12 afganistanilaista vankia. 40. armeijan tiedustelu oli myös kuunnellut pakistanilaisten helikoptereiden viestiliikennettä tukikohtansa kanssa. Kansainvälinen Punainen Risti vahvisti 9. toukokuuta linnoituksella tapahtuneen kapinan Neuvostoliiton lähetystölle Islamabadissa. Uutistoimisto Novosti kertoi tapahtumista 27. toukokuuta.[1]
Tapahtumien selvittäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tapahtumia alettiin selvittää paremmin vasta Afganistanin sodan jälkeen. Rabbani johti joulukuussa 1991 Neuvostoliittoon matkannutta lähetystöä, joka yritti saada Neuvostoliittoa katkaisemaan tukensa Afganistanissa edelleen toimineelle kommunistihallinnolle. Afganistanilaiset itse eivät olleet kovin avuliaita, mutta heidän mukanaan Moskovaan oli saapunut myös Pakistanin varaulkoministeri, joka luovutti neuvostoliittolaisille viiden oletettavasti Badaberissa kuolleen sotilaan nimet. Tuolloin Venäjän lähettiläänä Islamabadissa ja myöhemmin Kabulissa ollut Zamir Kabulov kävi vuonna 1992 Badaberissa. Sittemmin asiaa piti yllä Ruslan Auševin johtama sotaveteraanien komitea. Vuosia jatkuneiden selvityksien ansiosta seitsemän neuvostoliittolaisen Badaberissa kuolleen sotilaan nimet tiedetään suhteellisen varmasti. Myöhemmin on esitetty myös muita nimiä, mutta ne perustuvat huomattavasti hatarammalle pohjalle.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l Rodric Braithwaite: Afgantsy : the Russians in Afghanistan, 1979–89, s. 265-269. Oxford University Press, 2011. ISBN 978-0-19-983265-1 (englanniksi)
- ↑ a b c Alexander Mikaberidze: Behind barbed wire : an encyclopedia of concentration and prisoner-of-war camps, s. 23. ABC- CLIO, 2019. ISBN 978-1-4408-5762-1 (englanniksi)