Aron Winter
Aron Mohamed Winter (s. 1. maaliskuuta 1967[1] Paramaribo, Suriname) on alankomaalainen maajoukkuejalkapalloilija, jonka pelipaikka oli keskikentällä[1]. Vaikka hän syntyi Surinamessa, hän edusti Alankomaita, jonka siirtomaa Suriname aikaisemmin oli.
Seurajoukkueura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Winter aloitti uransa SV Lelystadin joukkueessa, josta hän siirtyi jo 19-vuotiaana maineikkaaseen Ajax Amsterdamiin. Hän debytoi Ajaxissa 6. huhtikuuta 1987 pelatussa ottelussa FC Utrechtia vastaan. Ajax voitti ottelun 3-0. Winter pelasi seurassa monta menestyksekästä kautta voittaen Hollannin Cupin 1987 ja 1988, Eredivisien 1990 (Alankomaiden mestaruus), Cup-voittajien Cupin 1987 ja UEFA Cupin vuonna 1992, kunnes siirtyi Italiaan, SS Lazion riveihin.
Laziossa hän pelasi keskikentällä puolustavassa roolissa korvaten englantilaisen Paul Gascoignen. Hän kuului Serie A:n parhaisiin pelaajiin yhdessä maanmiehiensä Ruud Gullitin, Marco van Bastenin ja Frank Rijkaardin kanssa. Vaikka henkilökohtaiset esitykset olivat mainioita, ei Winter voittanut Laziossa ainoatakaan titteliä. Vuonna 1996 hän siirtyikin Internazionaleen, ja voitti toisen kerran UEFA Cupin vuonna 1998. Interissä hän pelasi monien aikansa suurten pelaajien, kuten Roberto Baggion, Giuseppe Bergomin ja Gianluca Pagliucan kanssa. Vähitellen Winterin tähti alkoi kuitenkin himmetä, ja vuonna 1999 hän palasi takaisin Ajaxiin, jossa hän lopetti uransa 2001 käytyään ensin lainalla Sparta Rotterdamissa.
Maajoukkueura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alankomaiden maajoukkueessa Winter pelasi ensimmäisen kerran 25. maaliskuuta 1987 Kreikkaa vastaan 1-1 -tasapeliin päättyneessä ottelussa. Hän oli tärkeässä roolissa monissa arvokisoissa, MM-kisoissa 1994 ja 1998 sekä EM-kisoissa 1996 ja 2000. Yhteensä hän pelasi maajoukkueessa 84 ottelua ja teki kuusi maalia,[2] joista tärkeimmän MM-kisojen 1994 puolivälierissä Brasiliaa vastaan[3].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Armstrong, Keith, ym.: Jalkapallon EM-kisat 2000, s. 124. Intereuropean Publications Ltd Oy, 2000. ISBN 951-97920-3-1
- ↑ Netherlands – Record International Players 5.7.2018. rsssf. Viitattu 28.7.2018. (englanniksi)
- ↑ Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi, s. 397, 411. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-049-0
1 van Breukelen | 2 van Tiggelen | 3 Troost | 4 R. Koeman | 5 Winter | 6 van Aerle | 7 Vanenburg | 8 Mühren | 9 Bosman | 10 Gullit | 11 van ’t Schip | 12 van Basten | 13 E. Koeman | 14 Kieft | 15 Koevermans | 16 Hiele | 17 Rijkaard | 18 Suvrijn | 19 Krüzen | 20 Wouters | Valmentaja Michels
1 van Breukelen | 2 van Aerle | 3 Rijkaard | 4 R. Koeman | 5 van Tiggelen | 6 Wouters | 7 E. Koeman | 8 Vanenburg | 9 van Basten | 10 Gullit | 11 Witschge | 12 Kieft | 13 Rutjes | 14 van ’t Schip | 15 Roy | 16 Hiele | 17 Gillhaus | 18 Fräser | 19 van Loen | 20 Winter | 21 Blind | 22 Menzo | Valmentaja Beenhakker
1 de Goeij | 2 F. de Boer | 3 Rijkaard | 4 Koeman | 5 Witschge | 6 Wouters | 7 Overmars | 8 Jonk | 9 R. de Boer | 10 Bergkamp | 11 Roy | 12 Bosman | 13 van der Sar | 14 van Gobbel | 15 Blind | 16 Numan | 17 Taument | 18 Valckx | 19 van Vossen | 20 Winter | 21 de Wolf | 22 Snelders | Valmentaja Advocaat
1 van der Sar | 2 Reiziger | 3 Stam | 4 F. de Boer | 5 Numan | 6 Jonk | 7 R. de Boer | 8 Bergkamp | 9 Kluivert | 10 Seedorf | 11 Cocu | 12 Zenden | 13 Ooijer | 14 Overmars | 15 Bogarde | 16 Davids | 17 van Hooijdonk | 18 de Goeij | 19 van Bronckhorst | 20 Winter | 21 Hasselbaink | 22 Hesp | Valmentaja Hiddink