Ariègenajokoira
| Ariègenajokoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Ranska |
| Määrä | Suomessa ei yhtään rekisteröityä[1] |
| Rodun syntyaika | 1900-luku |
| Alkuperäinen käyttö | jäniksen, fasaanin, villisian ja metsäkauriin metsästys |
| Nykyinen käyttö | pienriistan metsästys, seurakoira |
| Muita nimityksiä | ariégeois, Ariege Hound, sabueso del Ariege, ariege’i hagijas |
| FCI-luokitus |
ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat alaryhmä 1.2 Keskikokoiset ajavat koirat #20 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 25–30 kg |
| Säkäkorkeus |
uros 52–58 cm; narttu 50–56 cm |
| Väritys | valko-musta tan-merkein |
Ariègenajokoira (ransk. ariégeois) on ranskalainen koirarotu. Vaikka se on rotuna suhteellisen uusi, on se ulkonäöltään ja toiminnaltaan ikivanhan pienigascognenajokoiran kaltainen. Vuonna 2018 se oli Ranskassa 14. suosituin paikallinen rotu[2] - listauksessa se on 15. suosituin, mutta tämä johtuu ainoastaan siitä, että virallinen listaus laskee myös madagaskarilaisen coton de tuléarin ranskalaiseksi roduksi.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ariègenajokoira on keskikokoinen, kevytrakenteinen ja tyylikäs. Kallo on hieman kaareva ja otsapenger vähäinen. Silmät ovat ruskeat. Korvat ovat riippuvat, ohuet ja kiertyneet. Kuono on kallon kanssa samanpituinen ja joko suora tai hieman kyömy, kirsu suuri ja musta. Purenta on aina leikkaava. Kaula on pitkä, kevyt, hieman kaareutunut ja melko ohut. Rintakehä on pitkä ja keskileveä. Häntä on ohutkärkinen ja sapelinmuotoinen. Karvapeite on lyhyt ja tiheä. Pääväri on valkoinen, jossa on mustia läiskiä ja joskus myös mustaa pilkutusta. Silmien yläpuolella ja poskissa on tan-merkit. Urosten säkäkorkeus vaihtelee 52–58 cm ja narttujen 50–56 cm välillä.[3]
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tämä tasainen, iloinen, rakastettava, helposti koulutettava, lasten kanssa hyvin toimeentuleva ja muihin koiriin ystävällisesti suhtautuva metsästyskoira on onnistuneesti vaihtanut roolia ajuekoirasta kodin lemmikiksi. Se on kuitenkin ensisijaisesti metsästyskoira, ja käyttää tilaisuuden tullen hienoa hajuaistiaan ja soinnikasta, kaunista haukkuaan jänisten ja muun pienriistan ajamiseen. Sen pääasiallinen riista on jänis, mutta se soveltuu myös villisian ja metsäkauriin metsästykseen sekä fasaanien ylösajamiseen. Se voi työskennellä sekä yksittäin että ajueessa.[3]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rodun syntypaikka on Lounais-Ranskan Ariège[3], joten se on tottunut elämään lämpimässä ilmastossa. Se on paikallisen jäniskoiran[3] - joidenkin lähteiden mukaan chien d’artoisinlähde?, vaikkei se maantieteellisesti vaikutakaan kovin todennäköiseltä - ja joko isogascognenajokoiran[3][4] ja/tai gascogne-saintongenajokoiran[3][4] risteyttämisen tulos. Ariègenajokoira on hyväksytty Ranskassa vuonna 1912 ja FCI:ssä vuonna 1954, ja sitä tavataan harvoin Ranskan ulkopuolella.lähde?
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 4.9.2016)
- ↑ LOF 2018: Quid des races françaises? Société Centrale Canine. Haettu 4.2.2019.
- ↑ a b c d e f Ariegenajokoira: Rotumääritelmä. Suomen Kennelliitto. Haettu 2.2.2019.
- ↑ a b Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 73. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.