Aithiopis
Aithiopis | |
---|---|
Αἰθιοπίς | |
Alkuperäisteos | |
Kirjailija | Arktinos? |
Kieli | muinaiskreikka (eeppinen) |
Genre | eeppinen runous |
Julkaistu | n. 700-luku eaa. |
Sarja: Eeppinen kyklos | |
Edeltävä | Ilias |
Seuraava | Pieni Ilias |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
Aithiopis (m.kreik. Αἰθιοπίς, lat. Aethiopis; ”Runo aithiopialaisesta”)[1] oli antiikin kreikkalainen eeppinen runoelma, joka kertoi Troijan sodan tapahtumista Iliaan ja Pienen Iliaan välisenä aikana, mukaan lukien Akhilleuksen kuolema. Se luetaan kuuluvaksi niin kutsuttuun eeppiseen kyklokseen ja tarkemmin Troijan kyklokseen. Eepos ei ole säilynyt nykyaikaan, mutta siitä tunnetaan katkelmia.[2][3][4][5]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aithiopis-eepos kirjoitettiin jonkin verran myöhemmin kuin Homeroksen nimiin laitetut eepokset. Se ajoitetaan joskus noin vuoteen 776 eaa.[6] tai 700-luvun eaa. puoliväliin,[7] ja joskus vasta vuoden 700 eaa. jälkeiselle ajalle.[8] Sen kirjoittajana pidettiin myöhemmän antiikin aikana Arktinos Miletoslaista.[3][9] Vaikka Aithiopis oli myöhäisempi kuin Ilias, se sisältää aineistoa, jonka uskotaan palautuvan Iliasta varhaisempaan hypoteettiseen eepokseen, joska käytetään tutkimuksessa nimitystä Memnonis, joka kertoi Akhilleuksen kuolemasta ja hautajaisista.[10][11] Sama runoelma on vaikuttanut mahdollisesti myös Iliaaseen.[12] Vaikka Aithiopis-eepos onkin kadonnut, sillä on ollut merkittävä vaikutus myöhempään runouteen käsittelemiensä myyttien osalta.
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aithiopis koostui viidestä kirjasta.[3] Sen tapahtumat seurasivat ajallisesti Iliaan tapahtumia ja edelsivät niin kutsutun Pienen Iliaan tapahtumia. Eepos kertoi Troijan liittolaisten Penthesileian ja Memnonin saapumisesta sotaan sekä heidän kuolemastaan Akhilleuksen käden kautta kostoksi Antilokhoksen kuolemasta. Eepos kertoi myös Akhilleuksen omasta kuolemasta ja hautaamisesta.[3] Se sisälsi myös kertomukset Akhilleuksen aseiden myöntämisestä Odysseukselle Aiaan sijaasta sekä viimeksimainitun itsemurhasta, jotka tunnetaan myös Pienestä Iliaasta.[13][14] Eepoksen nimi viittaa Aithiopiaan, jonka kuningas Memnon oli.
Kerronnallisesti eepos käsitti muutaman viikon ajanjakson, josta vain muutama päivä on varsinaista toimintaa, samaan tapaan kuin Iliaassa.[3] Eepoksen läpi kulkeneena teemana on saattanut olla Akhilleuksen nousu kaikkien aikojen täydellisimmäksi soturiksi ja kuolema lopulta kaikkein suurimman voiton hetkellä. Myöhempi toimittaja on kuitenkin lisännyt eepoksen loppuun kömpelöhkön siirtymän kohti Pienen Iliaan alkua.[15]
Eepoksesta on säilynyt kolme katkelmaa myöhemmissä antiikin aikaisissa teoksissa. Ensimmäinen ja pisin niistä on peräisin Prokloksen teoksesta Khrestomatheia. Muut kaksi ovat Homeroksen ja Pindaroksen skoliasteilta.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Aethiopis Brill's New Pauly. Brill. Viitattu 12.4.2021.
- ↑ Lendering, Jona: Aethiopis Livius.org. Viitattu 12.4.2021.
- ↑ a b c d e Sammons, Benjamin: Device and Composition in the Greek Epic Cycle, s. 2–3. Oxford University Press, 2017. ISBN 9780190614843 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Saïd, Suzanne & Trédé, Monique: A Short History of Greek Literature, s. 13-14. (Käännös Trista Selous et al.) London & New York: Routledge, 1999. ISBN 0-415-12272-4
- ↑ Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Eeppinen kyklos”, Antiikin käsikirja, s. 142. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
- ↑ Sophocles: Plays: Aiax, s. xiii. (R. C. Jebb commentaries; general ed. P. E. Easterling. BCP classic commentaries on Latin and Greek texts) Bloomsbury Academic, 2004. ISBN 9781853996450
- ↑ Horan, Michael: Jesus and the Trojan War: Myth and Meaning for Today, s. 105. Imprint Academic, 2007. ISBN 9781845400811
- ↑ Rosenberg, Donna: World Mythology: An Anthology of Great Myths and Epics: An Anthology of the Great Myths and Epics, s. 658. (3. painos) McGraw-Hill Education, 2001. ISBN 9780844259666
- ↑ a b Epic Cycle Fragments Theoi Greek Mythology. Viitattu 12.4.2021.
- ↑ Andersen, Øivind & Haug, Dag T. T. (toim.): Relative Chronology in Early Greek Epic Poetry, s. 192. Cambridge University Press, 2012. ISBN 9780521194976 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Montanari, Franco & Rengakos, Antonios & Tsagalis, Christos C.: Homeric Contexts: Neoanalysis and the Interpretation of Oral Poetry, s. 550. (Trends in Classics - Supplementary Volumes, nide 12) Walter de Gruyter, 2012. ISBN 9783110272017 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Dekel, Edan: Virgil's Homeric Lens, s. 124. (Routledge Monographs in Classical Studies) Routledge, 2012. ISBN 9781136653803
- ↑ Burgess, Jonathan S.: The Tradition of the Trojan War in Homer and the Epic Cycle, s. 191. JHU Press, 2003. ISBN 9780801874819 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Henderson, W. J. & Basson, A. F. & Dominik, William J.: Literature, Art, History: Studies on Classical Antiquity and Tradition in Honour of W. J. Henderson, s. 186. Peter Lang, 2003. ISBN 9783631368374
- ↑ Lendering, Jona: Epic Cycle Livius.org. Viitattu 12.4.2021.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Katkelmien käännöksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aethiopis. Teoksessa Greek Epic Fragments, s. 108–117. (From the Seventh to the Fifth Centuries BC. Edited and translated by Martin L. West. Loeb Classical Library 497) Cambridge, MA: Harvard University Press, 2003. ISBN 978-0-674-99605-2 Teoksen verkkoversio. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
- Aethiopis. Teoksessa Hesiod, Homeric Hymns, Epic Cycle, Homerica. (Translated by Hugh G. Evelyn-White. Loeb Classical Library 57) London: William Heinemann, 1914.
Muuta kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Davies, Malcolm: The Aethiopis: Neo-neoanalysis Reanalyzed. (Hellenic studies, nide 71) Center for Hellenic Studies, 2016. ISBN 9780674088313
- West, M. L.: The Epic Cycle: A Commentary on the Lost Troy Epics. Oxford University Press, 2013. ISBN 9780199662258
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aithiopis Wikimedia Commonsissa
Troijan kyklos |
Kypria · Ilias · Aithiopis · Pieni Ilias · Troijan tuho · Nostoi (”Paluut”) · Odysseia · Telegoneia |
---|---|
Theban kyklos |
Oidipodeia · Thebais · Epigonoi · Alkmaionis |
Korintin kyklos | |
Muita |
Argonautika · Batrakhomyomakhia · Dionysiaka · Fokais · Jumalten synty · Kerkopes · Margites · Oikhalian valtaus · Posthomerica · Työt ja päivät |