Şamaxın piirikunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Şamaxın piiri Azerbaidžanin kartalla.

Şamaxın piirikunta (azer. Şamaxı rayonu, ven. Шемахинский район, Šemahinskinski raion) on paikallishallintoalue Azerbaidžanissa. Vuonna 1930 perustetun piirin pinta-ala on 1611 neliökilometriä. Asukkaita on 92 500 henkeä (vuonna 2010).[1]

Şamaxın piiri sijaitsee Azerbaidžanin keskiosassa. Se rajoittuu pohjoisessa Quban, idässä Xızın ja Qobustanin, etelässä Hacıqabulin sekä lännessä Ağsun ja İsmayıllın piireihin. Pinta-alasta suuri osa on Kaukasuksen itäisimpään osaan kuuluvaa vuoristoa.

Piirin keskus on Şamaxın kaupunki, josta on 135 kilometriä maan pääkaupunkiin Bakuun. Muita merkittävämpiä paikkakuntia ovat Şəhriyarin, Mədrəsən ja Sabirin taajamat. Kuntia on yhteensä 50 ja kyliä 58. Kaupunkiväestön osuus on 47,3 % (vuonna 2010).[1]

Seudulla oli aikaisemmin huomattavat venäläis- ja armenialaisvähemmistöt (17,8 ja 15,3 % vuonna 1959).[2] Vuoden 1999 väestönlaskennan mukaan 97,8 % asukkaista on azereja ja 1,2 % turkkilaisia.[3]

Piirin kautta kulkee Bakusta Georgian rajalle johtava M1-valtatie. Pääelinkeino on karjanhoitoon erikoistunut maatalous. Lisäksi viljellään viljaa ja viinirypäleitä sekä tuotetaan hunajaa.

Nähtävyyksiin kuuluvat Pirqulun luonnonpuisto, 600-luvulla rakennettu Şamaxın suuri moskeija, Gülüstanin ja Buğurtin linnoitukset sekä lukuisat muut historialliset kohteet.

Paikallislehtenä ilmestyy Şirvan.

  1. a b Azərbaycan Respublikası Dövlət Statistika Komitəsi: Azərbaycanın regionları azstat.org. Viitattu 12.2.2011. (azeriksi)
  2. Etno-Kavkaz: Naselenije Azerbaidžana ethno-kavkaz.narod.ru. Viitattu 30.6.2011. (venäjäksi)
  3. Ethnic composition of Azerbaijan 1999 pop-stat.mashke.org. Viitattu 12.2.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]