Troijan sota
Troijan sota oli antiikin Kreikassa myyttinen sota useiden kreikkalaisten heimojen ja Troijan kaupungin välillä. Sodasta kerrotaan monissa lähteissä. Tärkeimpiä ovat runoilija Homeroksen runoelmat Ilias, joka kertoo varsinaisesta sodasta, ja Odysseia, joka kertoo kuningas Odysseuksen harharetkistä sodan jälkeen. Lisäksi sodan tapahtumat ovat aiheena monissa muissa eeppisen kykloksen nimellä tunnetun tarupiirin runoelmissa.
Troijan sota sijoittuu Kreikan pronssikaudelle mykeneläisen kauden lopulle. Kreikkalaiset pitivät sotaa todellisena historiallisena tapahtumana, ja esimerkiksi Eratostheneen esittämien laskelmien mukaan se olisi päättynyt vuonna 1184 eaa. Sitä vastoin varsinkin 1800-luvun alkupuolella useimmat tutkijat pitivät sitä pelkkänä taruna. Heinrich Schliemannin suorittamat kaivaukset kuitenkin osoittivat, että Troija on todella ollut olemassa juuri siellä, minne perimätieto on sen sijoittanutkin, ja eräiden tutkimusten mukaan se on joutunut vihollisten hyökkäyksen kohteeksi, vieläpä varsin lähellä Eratostheneen olettamaa ajankohtaa. Epäselväksi kuitenkin on jäänyt, missä määrin Troijan sotaa koskevat tarut perustuvat todellisiin tapahtumiin.[1]
Sodan alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Ilias
Sota sai tarun mukaan alkunsa siitä, että Ateenassa vietettiin Thessalian kuninkaan Peleuksen ja merenjumalatar Thetiin häitä. Hääpari oli jättänyt kutsumatta juhliin eripuraisuuden jumalattaren Eriksen, ja tästä suuttunut jumalatar heitti hääsaliin oman häälahjansa: kultaisen omenan, johon oli kirjoitettu ”Kauneimmalle”.[1] Troijan prinssi Paris joutui ratkaisemaan, kuka olisi tämä kaunein, jolle omena on tarkoitettu (niin kutsuttu Pariksen tuomio). Ylijumala Zeuksen puoliso Hera, tiedon ja sotimisen jumalatar Athene ja rakkauden jumalatar Afrodite olivat kukin sitä mieltä, että omena kuului juuri hänelle. Jokainen jumalatar lupasi Parikselle jotain, jos Paris antaisi omenan hänelle. Hera lupasi Parikselle koko maailman valtakunnaksi omenaa vastaan, Athene lupasi Parikselle mainetta ja Afrodite lupasi, että Parikseen rakastuisi kaunein nainen päällä maan. Paris valitsi Afroditen kauneimmaksi jumalattareksi, ja antoi hänelle omenan. Athene ja Hera päättivät kostaa hänelle.
Maailman kauneimpana naisena pidettiin Helenaa, Spartan kuninkaan Menelaoksen puolisoa. Niinpä Paris matkusti Spartaan, jossa hän ja Helena rakastuivat toisiinsa. Paris ryösti Helenan itselleen ja palasi Troijaan. Tästä suuttuneena Menelaos kokosi sotajoukon ja lähti sotimaan Troijaa vastaan, jotta saisi vaimonsa takaisin. Sotajoukon kokoonpano on lueteltu Iliaan niin kutsutussa laivaluettelossa. Homeroksen mukaan siihen kuului 1 186 laivaa, ehkä jopa 142 000 miestä.[2]
Troija ja kreikkalaiset heimot sotivat vuosia ilman loppua. Lukuisat kirjan sankareista, muun muassa Aias, Akhilleus ja Troijan prinssi Hektor menehtyvät taisteluissa. Ilias päättyy Hektorin hautajaisiin, tiedot loppusodasta perustuvat muihin lähteisiin, lähinnä Vergiliukseen.
Sodan päätös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Aeneis
Hektorin kuoleman jälkeen Troija ei kaatunut heti, mutta uusien liittolaisten avulla taistelu jatkui. Yksi näistä liittolaisista oli Memnon, Aithiopian kuningas. Toinen oli Penthesileia, amatsonien kuningatar, joka saapui taistoon naissotureidensa kanssa. Penthesileia tappoi monia rohkeimpia sotureita, mutta lopulta Akhilleus tappoi vuorostaan hänet. Kuitenkin, kun sankari kumartui kaatuneen vihollisensa puoleen ja ihaili tämän kauneutta, nuoruutta ja urheutta, hän katui katkerasti voittoaan.[3]
Akhilleus oli sattumalta nähnyt Polyksenen, kuningas Priamoksen tyttären, aselevon yhteydessä, jolloin troijalaiset saivat haudata Hektorin. Tämä valloitti hänet viehätysvoimallaan, ja saadakseen hänet puolisokseen suostui käyttämään vaikutusvaltaansa kreikkalaisten parissa rauhan myöntämiseksi Troijalle. Kun Apollonin temppelissä neuvoteltiin avioliitosta, Paris ampui häneen myrkkynuolen, joka Apollonin ohjaamana haavoitti Akhilleusta kantapäähän, ainoaan haavoittuvaiseen osaan hänessä. Hänen äitinsä Thetis oli kastanut hänet lapsen Styks-joessa, mikä teki hänen kaikista osistaan haavoittumattomia paitsi kantapäästä, josta häntä oli roikotettu.[3]
Aias ja Odysseus pelastivat petollisesti surmatun Akhilleuksen ruumiin. Thetis käski kreikkalaisia lahjoittamaan poikansa haarniskansa sankarille, joka kaikista selviytyneistä ansaitsi sen parhaiten. Aias ja Odysseus olivat ainoat ehdokkaat, valittu joukko muita päälliköitä nimitettiin myöntämään palkinto. Se myönnettiin Odysseukselle, joka osasi asettaa viisauden rohkeuden edelle. Tällöin Aias tappoi itsensä häpeässään. Paikalle, jossa hänen verensä upposi maahan, kasvoi kukka, nimeltään hyasintti, jonka lehdissä oli Aiaan nimen kaksi ensimmäistä kirjainta, ”Ai”, siis kreikan sana ”voi”.[3]
Nyt havaittiin, että Troijaa ei voitu valloittaa muuten kuin Herakleen jousen avulla. Tähän tarvittiin Filoktetestä, joka oli viimeksi ollut Herakleen kanssa ja sytyttänyt hänen hautausrovionsa, ja saanut kyseisen jousen itselleen. Filoktetes oli alun perin liittynyt kreikkalaiseen retkikuntaan Troijaa vastaan, mutta oli haavoittunut jalkaansa myrkytetystä nuolesta. Hänen haavansa haju oli osoittautunut niin karmeaksi, että hänen toverinsa olivat jättäneet hänet Lemnoksen saarelle. Diomedes lähetettiin nyt houkuttelemaan häntä palaamaan joukkoon ja tämä onnistuikin. Makhaon paransi Filokteteen haavan.[3]
Troijassa oli kuuluisa Athenen patsas nimeltä Palladion. Sen sanottiin pudonneen taivaasta, ja uskottiin, että kaupunkia ei voitu valloittaa niin kauan kuin tämä patsas oli siellä. Odysseus ja Diomedes menivät Troijaan valepuvussa ja onnistuivat kaappaamaan Palladionin, jonka he veivät kreikkalaisten leiriin.[3]
Troija kuitenkin kesti edelleen ja kreikkalaiset alkoivat olla epätoivoisia. Odysseuksen neuvojen perusteella he päättivät turvautua juoneen. He teeskentelivät tekevänsä valmisteluja piirityksestä luopumiseksi ja osa aluksista vedettiin pois. Ne kuitenkin piiloutuivat läheisen saaren taakse. Kreikkalaiset rakensivat sitten valtavan puisen hevosen, jonka he tarjosivat Athenelle sovitusuhriksi. Todellisuudessa tämä Troijan puuhevonen oli täynnä piiloutuneita, aseistautuneita miehiä. Loput kreikkalaiset asettuivat sitten laivoihin ja purjehtivat pois, ikään kuin viimeistä lähtöä varten. Troijalaiset näkivät leirin tyhjänä ja laivaston poistuneen ja päättelivät vihollisen luopuneen piirityksestä. Portit avattiin ja koko väestö riemuitsi kauan kielletystä vapaudesta kulkea vapaasti kaupunkia ympäröivillä mailla ja rannoilla. Suuri hevonen oli kaikkien uteliaisuuden pääkohde. He ihmettelivät, mitä tarkoitusta varten se voisi olla. Jotkut halusivat viedä sen kaupunkiin voitonmerkkinä, toiset pelkäsivät sitä.[3]
Heidän epäröiessään Poseidonin pappi Laokoon huudahti: ”Mitä hulluutta, kansalaiset, tämä on? Ettekö ole oppineet tarpeeksi kreikkalaisten petoksista ollaksenne varuillaan? Omalta osaltani pelkään kreikkalaisia, vaikka he tarjoaisivat lahjoja.” Niin sanoen hän heitti keihäänsä hevosen kylkeen. Se osui ja kuulu ontto ääni joka kaikui kuin huokaus. Silloin ihmiset olisivat voineet noudattaa hänen neuvoaan ja tuhota kohtalokkaan hevosen sisältöineen, mutta juuri sillä hetkellä ilmestyi joukko ihmisiä, jotka toivat mukanaan vangittua kreikkalaista. Kauhistunut mies tuotiin päälliköiden eteen, jotka rauhoittivat häntä ja lupasivat, että hänen henkensä tulisi säästää sillä ehdolla, että hän antaa rehelliset vastaukset hänelle esitettyihin kysymyksiin. Mies ilmoitti heille olevansa kreikkalainen, nimeltään Sinon, ja kertoi että Odysseuksen pahuuden vuoksi hänen maanmiehensä olivat jättäneet hänet lähtiessään. Mitä tulee puuhevoseen, hän kertoi heille, että se oli sovitusuhri Athenelle ja tehtiin niin valtavaksi ettei sitä voisi kuljettaa kaupungin sisällä, sillä profeetta Kalkhas oli kertonut heille, että jos troijalaiset ottaisivat sen haltuunsa, he varmasti voittaisivat kreikkalaiset.[3]
Tämä puhe käänsi ihmisten tuntemukset ja he alkoivat miettiä, kuinka he voisivat parhaiten kaapata tuon jättiläishevosen ja toteuttaa siihen liittyvät suotuisat ennustukset. Silloin nähtiin vielä enne, joka ei jättänyt epäilyksen varaa. Ilmestyi kaksi valtavaa käärmettä etenemässä meren yli. Ne tulivat maihin, ja väkijoukko pakeni kaikkiin suuntiin. Käärmeet etenivät suoraan paikkaan, jossa Laokoon seisoi kahden poikansa kanssa. Ne hyökkäsivät ensin lasten kimppuun hönkien heidän kasvoilleen myrkyllisiä henkäyksiä. Isä, joka yrittää pelastaa heidät, oli pian käärmeiden kietomana. Hän kamppaili repiäkseen ne irti, mutta ne päihittävät kaikki hänen ponnistelunsa ja kuristavat hänet sekä lapset siihen paikkaan. Tätä tapahtumaa pidettiin selvänä osoituksena jumalien tyytymättömyydestä Laokoonin epäkunnioittavaan puuhevosen kohteluun, jota he eivät enää epäröineet pitää pyhänä esineenä ja valmistautuivat tuomaan kaupunkiin asianmukaisilla juhlallisuuksilla. Niin tehtiin lauluilla ja voitonhuihdoilla, ja päivä päättyi suureen juhlaan. Yöllä hevosen ruumiiseen suljetut aseistetut miehet, jotka petturi Sinon päästi ulos, avasivat kaupungin portit ystävilleen, jotka olivat palanneet maihin yön varjossa. Sotilaat kävivät yhdessä troijalaisten kimppuun ja juhlimisesta väsyneet Troijan asukkaat oli helppo voittaa. Vain muutama troijalainen onnistui pelastautumaan, heidän joukossaan Aineias, joka myöhemmin matkusti Hesperiaan eli Italiaan. Menelaos palasi seuraavaksi Helenansa kanssa Spartaan ja Troijan sota oli loppu.[3]
Odysseus matkustaa kotiin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Odysseia
Odysseian aihe on Odysseuksen venähtänyt paluumatka Troijan sodasta, jossa hän oli viettänyt 10 vuotta. Tästä teosta Odysseus kehui vain itseään, vaikka meren jumala Poseidon oli auttanut häntä. Siksi Odysseus sai Poseidonin vihat ylleen.
Osallistujia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uhrit ja surmaajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Troijan kyklos eli Troijan tarupiiri
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Sherman, Josepha (toim.): Storytelling: An Encyclopedia of Mythology and Folklore, s. 465. M. E. Sharpe, 2008.
- ↑ Freely, John: A Travel Guide to Homer: On the Trail of Odysseus through Turkey and the Mediterranean, s. 13–18. I. B. Tauris, 2014. ISBN 0857734946 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e f g h Bulfinch, Thomas: Bulfinch's Mythology. Lee & Shepard, 1867. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.10.2023). (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Troijan sota Wikimedia Commonsissa
- Ilias ja Odysseia Project Gutenbergissä. (englanniksi) (ranskaksi)
- Vergiliuksen Aeneis Project Gutenbergissä. (englanniksi)