The Who

The Who
The Who vuonna 1975. Vasemmalta oikealle: Roger Daltrey (laulu), John Entwistle (bassokitara), Keith Moon (rummut) ja Pete Townshend (kitara).
Tiedot
Toiminnassa	1964–1983, 1985, 1988–1989, 1996–
Tyylilaji	rock, hard rock, voimapop, taiderock
Kotipaikka	Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Pete Townshend, kitara Roger Daltrey, laulu
Entiset jäsenet	John Entwistle, bassokitara (k. 2002) Keith Moon, rummut (k. 1978) Kenney Jones, rummut Doug Sandom, rummut (k. 2019)
Levy-yhtiö	Decca Records Brunswick Records Track Records MCA Records Warner Bros. Records Polydor Records Republic Records Geffen Records Track Records
Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

Pete Townshend ja Roger Daltrey

The Who on brittiläinen, Lontoossa vuonna 1964 perustettu rockyhtye. Yhtyeen musiikillinen keulahahmo on kitaristi Pete Townshend. The Whon antama esikuva vaikutti merkittävästi sekä hard rockin, progressiivisen rockin että brittiläisen punkrockin syntyyn.

Jäsenet

Pete Townshendin ohella yhtyeen pysyviä jäseniä ovat olleet laulaja Roger Daltrey ja basisti John Entwistle. Neljännen alkuperäisjäsenen, rumpali Keith Moonin, kuoltua vuonna 1978 rumpuja ovat soittaneet Kenney Jones, Simon Phillips ja Zak Starkey. Kesäkuussa 2002 kuolleen Entwistlen korvaajana on ollut basisti Pino Palladino. 2000-luvulla kakkoskitaristiksi on vakiintunut Simon Townshend, Pete Townshendin nuorempi veli. Lisäksi yhtyeen kiertuekokoonpanon vakiojäseniin 1970-luvun lopulta lähtien kuului myös kosketinsoittaja John Bundrick. Hän ei tosin ole ollut mukana viime vuosina ajauduttuaan Townshendin mukaan riitoihin Roger Daltreyn kanssa.

Vuoden 2017 konserteissa bassoa on soittanut Jon Button, Pino Palladinon ollessa kiertueella John Mayerin mukana.

Historia

Yhtyeen perustaminen (1960-luvun alku)

Pete Townshend, John Entwistle ja Roger Daltrey olivat alun alkaen saman koulun oppilaita. Heidän ensimmäinen yhteinen kokoonpanonsa oli The Detours. Yhtyeen nimeksi vaihtui myöhemmin The High Numbers. Tämä yhtye muuttui klassiseksi The Who -kokoonpanoksi, kun rumpaliksi vaihdettiin Keith Moon. Moonin maaninen ja omaperäinen soittotyyli avasi hänelle välittömästi paikan yhtyeessä ja teki hänestä pian yhden aikakautensa arvostetuimmista rock-rumpaleista.

Mod-kausi (1964–1967)

The Who nousi maineeseen 1960-luvun puolivälissä erityisesti brittiläisen mod-nuorison suosikkina. Mod-imagoon kuului kiinteästi kyseisen kulttuurin muotia myötäillyt vaatetus, kuten Union Jack -kuvioidut puvuntakit. Sini-puna-valkoisesta maalitaulusta (target) tuli The Whon symbolikuvio.

Yhtyeen musiikki oli oman aikansa mittapuulla poikkeuksellisen kovaäänistä ja aggressiivista. Tämä johtui muun muassa siitä, että Pete Townshend ja John Entwistle kilpavarustelivat soittimiaan vahvistimilla. Kuvataidekoulua käynyt Townshend halusi kehittää myös rock-konsertin visuaalista puolta. The Whon sanotaan olleen ensimmäinen ilotulite- ja savutehosteita keikoillaan käyttänyt rock-yhtye. Yhtyeen kuuluisa lavaperformanssi huipentui usein soitinten ja äänenvahvistinten (erityisesti Townshendin kitaran ja Moonin rumpusetin) rituaalinomaiseen särkemiseen. Entwistle sitä vastoin pysytteli erossa lavaelämöinnistä ja varjeli bassokitaraansa rikkoutumiselta – hänen on sanottu pitäneen tällä tavalla yhtyeen soittoa koossa. Soitinten tahallisen hajottamisen on kerrottu saaneen alkusysäyksen keikalta, jolla lavan katto oli ollut epätavallisen matala: Townshendilta oli katkennut kitarasta kaula sen osuessa kattoon ja yleisö oli jäänyt siihen käsitykseen, että vahinko kuului esitykseen.

Musiikkinsa ohella yhtye herätti huomiota myös sanoituksillaan, jotka käsittelivät erilaisia nuorisoelämän kipupisteitä poikkeuksellisen suorasukaisesti. Yhtyeen tunnetuin kappale ”My Generation” (1965) peilasi mod-nuorten amfetamiininhuuruisia ja aikuisvastaisia tuntemuksia. ”I Can’t Explain” (1965), ”Substitute” (1965) ja ”I’m a Boy” (1966) kertoivat murrosiän identiteettikriiseistä, ”Pictures of Lily” (1967) taas ensikohtaamisesta pornografian kanssa. Kaikki mainitut kappaleet olivat Pete Townshendin tekemiä. Myös John Entwistle sävelsi pari mainetta saanutta kappaletta, joista tunnetuin lienee ”Boris the Spider” (1966).

Suosio kasvaa (1965–1969)

The Whon ensimmäiset LP-levyt olivat My Generation (julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä The Who sings My Generation, 1965) ja A Quick One (1966). Näitä seurasi The Who Sell Out (1967), jolta löytyy yhtyeen parhaisiin kappaleisiin luettu ”I Can See for Miles”. Yhtye alkoi siirtyä kovanaamaisesta mod-kuosista pitkätukkaiseen hippi-imagoon.

The Who oli tehnyt uransa alussa lukuisia kiertueita kotimaassaan muun muassa The Beatlesin kanssa. Tällä tavoin se sai tuntumaa fanilauman keskellä liikkumisesta. Pian alkoivat myös Euroopan ja maailmankiertueet – The Who kävi useamman kerran myös Pohjoismaissa ja saavutti ennen pitkää suuren suosion myös Yhdysvalloissa, jossa se alkoi tehdä pitkiä kiertueita. Tunnetuimpia yhtyeen suosiota kasvattaneita konsertteja Yhdysvalloissa olivat esiintymiset Monterey Pop -festivaalilla (1967) ja Woodstockissa (1969). Yhtye nähtiin useasti myös esiintymässä brittiläisissä ja yhdysvaltalaisissa tv-ohjelmissa.

Suurmenestys (1969–1975)

Vuonna 1969 The Who julkaisi ”rock-oopperan” Tommy. 1960-lukulaista mystiikkaa henkivä, rock-tähteyttä kritisoiva Tommy oli symbolinen kuvaus lapsuuden traumoista sekä messiaanisen nuorisoidolin noususta ja tuhosta. ”Pinball Wizard” -hittikappaleen siivittämänä Tommy-albumista tuli suurmenestys ja The Whosta yksi aikansa suosituimmista rock-yhtyeistä. Vuonna 1970 julkaistu konserttitaltiointi Live at Leeds sinetöi The Whon maineen yhtenä sukupolvensa kovimmista live-esiintyjistä.

Vuonna 1971 ilmestyi The Whon ehkä kehutuin levy, hard rockin klassikoksi muodostunut Who’s Next. Monet albumin kappaleista, kuten ”Won’t Get Fooled Again”, henkivät hippiliikkeen lakastumisen tuottamaa pettymystä. Who’s Next oli ensimmäisiä rock-levyjä, jolla syntetisaattorit olivat keskeisessä osassa.

Yhtyeen toinen rockooppera, Quadrophenia, ilmestyi vuonna 1973. Tällä kertaa kyseessä oli kuvaus skitsofreniaa sairastavan Jimmy-nuorukaisen odysseiasta Lontoossa mod-liikkeen kuumana kesänä 1965. The Whon seuraavat levyt olivat Odds & Sods (1974), joka oli koostettu aiemmasta julkaisematta jääneestä materiaalista sekä The Who by Numbers (1975). Jälkimmäinen sisälsi runsaan annoksen keski-ikää lähestyvän, alkoholisoituneen ja rock-tähteyteen turhautuneen Pete Townshendin itseruoskintaa. Townshendin itsesyytöksistä ja epäröinneistä huolimatta The Who oli kuitenkin vakiinnuttanut asemansa The Rolling Stonesin ja Led Zeppelinin rinnalla 1970-luvun suosituimpien brittiläisten rock-yhtyeiden joukossa.

Alamäkeä ja vastoinkäymisiä (1975–1983)

Menestyksestä huolimatta 1970-luku ei ollut The Wholle helppo vuosikymmen. Roger Daltreyta lukuun ottamatta kaikilla yhtyeen jäsenillä oli enemmän tai vähemmän vakavia päihdeongelmia. Kiivaat keskinäiset riidat veivät yhtyeen useita kertoja hajoamisen partaalle: erityisesti Daltreyn ja Townshendin välit olivat usein katkeamispisteessä. Yhtyeen jäsenet julkaisivat The Whon tuotannon lomassa sooloalbumeita, mutta loppujen lopuksi kukaan heistä ei tahtonut tai uskaltanut erota menestysyhtyeestä heittäytyäkseen epävarmalle soolouralle.

Vuonna 1975 ilmestynyttä The Who by Numbers -albumia ja siihen liittynyttä kiertuetta seurasi yhtyeen toiminnassa tauko, joka oli 1970-luvun mittapuulla poikkeuksellisen pitkä. Vuonna 1978 ilmestyi lopulta The Whon seuraava albumi Who Are You. Keith Moon kuoli levyn ilmestymisen aikoihin hänelle alkoholiongelman hoitamiseen määrätyn klometiatsoli-lääkkeen yliannostukseen 32 vuoden iässä. Seuraavana vuonna, 1979, valmistui yhtyeen uran vaiheita valottava, Jeff Steinin ohjaama dokumenttielokuva The Kids Are Alright.

The Who jatkoi toimintaansa uutena rumpalinaan Kenney Jones, joka oli aiemmin vaikuttanut yhtyeissä Small Faces ja The Faces. Joulukuussa 1979 Yhdysvaltain Cincinnatissa järjestetyn konsertin yhteydessä tapahtui yksi rock-historian pahimmista onnettomuuksista, kun 11 nuorta tallautui kuoliaaksi.

The Whon 1980-luvun alussa julkaisemat albumit Face Dances (1981), ja It’s Hard (1982) eivät enää saavuttaneet arvostelumenestystä. Vuonna 1983 yhtye lopetti toimintansa väsyneen ja pettyneen Pete Townshendin aloitteesta.

Paluun jälkeen (1985/1989–)

Ensimmäisen paluunsa The Who teki vuonna 1985 Live Aid -tapahtumassa. Vuodesta 1989 lähtien The Who on taas kokoontunut epäsäännöllisin väliajoin konserttikiertueille, jotka ovat keränneet huomattavia määriä yleisöä. Jotkut yhtyeen ihailijoista ovat paheksuneet tätä ”kaupallista nostalgiaa”, toiset ovat taas kiittäneet kuuluisaa lavaenergiaa, jonka yhtyeen jäsenten sanotaan säilyttäneen vielä vanhuuden kynnykselläkin. 1990-luvun brittipop-aalto ja yhtyeen tuotannon uudelleenjulkaisu uudelleenmasteroituina CD-levyinä lisäsivät The Whon mainetta nuorten sukupolvien keskuudessa. 2000-luvulla yhtyeen mainetta on ylläpitänyt sekin, että sen kappaleita käytetään yhdysvaltalaisen rikosdraamasarja CSI:n tunnusmelodioina. ”Who Are You” on alkuperäisen CSI-sarjan tunnus, ”Won’t Get Fooled Again” on CSI: Miami -sarjan tunnus ja ”Baba O’Riley” on CSI: New York -sarjan tunnuskappale.

Vuonna 2002, juuri uuden Amerikan kiertueen kynnyksellä, basisti John Entwistle kuoli yllättäen kokaiinin aiheuttamaan sydänkohtaukseen 57 vuoden iässä. Paikkaajaksi hälytettiin Pino Palladino, joka neljä päivää Entwistlen kuoleman jälkeen nousi Hollywood Bowlin lavalle The Whon kanssa.

Vuoden 2004 syksyllä Pete Townshend ja Roger Daltrey ilmoittivat aikovansa julkaista The Whon nimissä uuden albumillisen musiikkia – yli 20 vuotta kestäneen tauon jälkeen. Vuoden 2005 heinäkuussa The Who esiintyi Lontoon Hyde Parkissa Bob Geldofin järjestämässä Live 8 -hyväntekeväisyyskonsertissa. Vuoden 2006 heinäkuussa yhtye julkaisi EP:n Wire & Glass, joka sisälsi kuusi kappaletta lokakuussa julkaistulta albumilta Endless Wire. Albumin rock-lehdistössä saama vastaanotto on ollut melko myönteinen. Sitä on luonnehdittu The Whon parhaaksi teokseksi sitten 1970-luvun klassikkoalbumien. Albumin myötä yhtye teki Euroopassa kiertueen vuonna 2007.

Elokuussa 2012 The Who esiintyi Lontoon olympialaisten päättäjäisissä. Seuraavana syksynä ja talvella 2013 The Who kiersi Pohjois-Amerikkaa Quadrophenia-levyn 40-vuotisjuhlakiertueella sekä kesällä 2013 Euroopassa.

Kesäkuussa 2014 yhtye julkisti 50-vuotisjuhlakiertueensa, joka suuntautui Britteinsaarille, Abu Dhabiin sekä Pohjois-Amerikkaan. Syksyksi 2015 kaavailtua kiertueen osaa jouduttiin kuitenkin siirtämään seuraavalle keväälle laulaja Roger Daltreyn sairastuttua aivokalvontulehdukseen.

Toukokuussa 2016 The Who tiedotti kiertueen saavan jatkoa seuraavana kesänä Euroopassa konserteilla Britanniassa, Saksassa, Itävallassa ja Italiassa.

Pete Townshend on sanonut juhlakiertueen jatkuvan huhtikuuhun 2017.

Vuoden 2017 heinäkuusta syyskuuhun bändi kiertää Amerikan mantereella esiintyen Kanadassa, Yhdysvalloissa (sisältäen kuuden konsertin kiinnityksen Las Vegasin Caesars Palacessa), ja Brasiliassa. Lisäksi Guns N' Roses on ilmoittanut yhteiskeikasta Argentiinassa. Myös bändien kiertueesta Etelä-Amerikassa on huhuttu.

Tammikuussa 2019 bändin manageri Bill Curbishley puhui BBC:n radiohaastattelussa suunnitelmista julkaista uusi levy ja lähteä kiertueelle vuoden aikana. Pian tämän jälkeen yhtye julkisti 29 konserttia käsittävän Pohjois-Amerikan kiertueen ohjelman.

Syyskuussa 2019 yhtye tiedotti julkaisevansa uuden albumin, Who, saman vuoden marraskuussa. Albumi sisältää 11 kappaletta. Samassa yhteydessä julkaistiin singlelohkaisu Ball and Chain suoratoistopalveluissa. Pete Townshend on julkaissut kappaleen aiemmin nimellä Guantanamo soolokokoelmallaan Truancy.

Esiintymiset Suomessa

The Whon klassinen kokoonpano on esiintynyt Suomessa 30.4.1967 Helsingin jäähallilla . Timo Aarniala teki vierailusta lyhytelokuvan The Who Suomessa (tunnetaan myös nimellä The Who Helsingissä), joka sisältää niin yhtyeen jäsenten haastatteluja kuin katkelmia itse konsertista.

Noin neljäkymmentä vuotta myöhemmin yhtye esiintyi Endless Wire -kiertueella Helsingin Hartwall Areenalla 9.7.2007.

Diskografia

Studioalbumit

• My Generation (Yhdysvalloissa nimellä The Who Sings My Generation) (1965)
• A Quick One (Yhdysvalloissa nimellä Happy Jack) (1966)
• The Who Sell Out (1967)
• Tommy (1969)
• Who’s Next (1971)
• Quadrophenia (1973)
• The Who by Numbers (1975)
• Who Are You (1978)
• Face Dances (1981)
• It’s Hard (1982)
• Endless Wire (2006)
• Who (2019)

Livealbumit

• Live at Leeds (1970)
• Who’s Last (1984)
• Join Together (1990)
• Live at the Isle of Wight Festival 1970 (1996)
• BBC Sessions (2000)
• Blues to the Bush (2000)
• Encore Series 2002 (2002) (23 konserttilevyä Yhdysvaltojen kiertueelta 2002)
• Live at Royal Albert Hall (2003)
• Encore Series 2004 (2004) (18 konserttilevyä kiertueelta 2004)
• Live From Toronto (2006)
• Encore Series 2006 (2006) (21 konserttilevyä Euroopan kiertueelta 2006 ja 40 konserttilevyä Yhdysvaltojen kiertueelta 2006)
• Encore Series 2007 (2007)
• Live at the Fillmore East 1968 (2018)

Soundtrack-albumit

• Tommy (1975) (elokuvaversion soundtrack)
• The Kids Are Alright (1979) (Kokoelma valtaosaltaan ennen julkaisemattomia live-äänityksiä saman nimisestä dokumenttielokuvasta)
• Quadrophenia (1979) (elokuvaversion soundtrack)

Kokoelma-albumit

• Direct Hits (Englanti) / Magic Bus: The Who on Tour (Yhdysvallat) (1968)
• Meaty Beaty Big & Bouncy (1971)
• Odds & Sods (1974)
• Hooligans (1981)
• Join Together (1982)
• Who’s Greatest Hits (1983)
• Who’s Better, Who’s Best (1988)
• 30 Years of Maximum R&B (1994) (neljän CD:n paketti, sisältää monta ennen julkaisematonta kappaletta)
• My Generation: The Very Best of the Who (1996)
• The Ultimate Collection (2002)
• Then and Now (1964 - 2004) (2004)

EP:t

• Rock Steady Who! (1966)
• Tommy EP (1970)
• Wire & Glass (2006)

DVD-julkaisuja

• The Who Listening to you – Live at The Isle of Wight Festival 1970
• Quadrophenia (1979/2006)
• The Who & Special Guests Live at The Royal Albert Hall (2001) 2-DVD
• The Who Live From Toronto
• The Who Tommy and Quadrophenia Live with Special Guests 3-DVD
• The Who Kids Are Alright (2004) 2-DVD
• The Who - Live In Boston (2004)
• The Who Die Keith Moon Ära (2005) 2-DVD
• Amazing Journey: The Story of The Who/Six Quick Ones (2007)
• Tommy – The Movie (rockooppera Tommyn elokuvaversio, mukana muun muassa Tina Turner, Elton John, Jack Nicholson) (1975/2004)

Lähteet

• Fletcher, Tony: Dear Boy: The Life of Keith Moon. 1998.
• Marsh, Dave: Before I Get Old: The Story of the Who. 1983, 2003.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta The Who Wikimedia Commonsissa

• Pete Townshendin kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
• thewho.net. (englanniksi)
• The Who Information Center. (englanniksi)
• Meneillään olevan kiertueen kotisivut. (englanniksi)
• Pete Townshend puhuu (1982). Ylen Elävä arkisto.

The Who

Pete Townshend Roger Daltrey
John Entwistle Keith Moon Kenney Jones Doug Sandom

Studioalbumit	My Generation A Quick One The Who Sell Out Tommy Who’s Next Quadrophenia The Who by Numbers Who Are You Face Dances It’s Hard Endless Wire Who
Livealbumit	Live at Leeds Who’s Last Join Together Live at the Isle of Wight Festival 1970 BBC Sessions Blues to the Bush Encore Series 2002 Live at Royal Albert Hall Encore Series 2004 Live From Toronto Encore Series 2006 Encore Series 2007 Live at the Fillmore East 1968
Soundtrack-albumit	Tommy The Kids Are Alright Quadrophenia
Kokoelma-albumit	Direct Hits Meaty Beaty Big & Bouncy Odds & Sods Hooligans Join Together Who’s Greatest Hits Who’s Better, Who’s Best 30 Years of Maximum R&B My Generation: The Very Best of the Who The Ultimate Collection Then and Now (1964 - 2004)
EP:t	Rock Steady Who! Tommy EP Wire & Glass
DVD-julkaisuja	The Who Listening to you – Live at The Isle of Wight Festival 1970 Quadrophenia The Who & Special Guests Live at The Royal Albert Hall The Who Live From Toronto The Who Tommy and Quadrophenia Live with Special Guests 3-DVD The Who Kids Are Alright The Who - Live In Boston The Who Die Keith Moon Ära Amazing Journey: The Story of The Who/Six Quick Ones Tommy – The Movie