Suvaitsevaisuus

Suvaitsevaisuus tai suvaitsevuus^[1] tarkoittaa käsitteen alkuperäisen ja totunnaisen määritelmän mukaan sellaisen asian suvaitsemista (eli sietämistä, sallimista ja hyväksymistä^[2]) jota itse paheksuu ja vierastaa ja pitää vähemmän hyvänä, jopa vääränä.^[3]^[4]^[5] Siihen kuuluu asenteena vieraiden tapojen ja uskomusten paheksunta, ajatteluprosessina vastakkaisten moraalisten tekijöiden punnitseminen, sekä toimintana salliminen ja puuttumattomuus.^[4]

Uudemmassa määritelmässä, joka poikkeaa klassisesta määritelmästä ja on myös ristiriidassa sen kanssa, suvaitsevaisuus nähdään arvostamisena, ja siihen kuuluu myönteinen suhtautuminen erilaisuuteen, monimuotoisuuteen, vieraisiin tapoihin ja uskomuksiin, joustava ajattelu, avomielisyys ja ennakkoluulottomuus, sekä hyväksyntä ja tunnustuksen antaminen.^[4]

Etymologia

Sana suvaitsevaisuus esiintyi suomalaisissa sanakirjoissa ensimmäisen kerran 1850-luvun alussa. Sana sepitettiin vastaavien ruotsin- ja venäjänkielisten sanojen suomennokseksi. Käsitteen pohjana on vanhempi verbi suvaita, jolla on suomen kielessä ja murteissa ollut hyvin erilaisia merkityksiä. Vuonna 1838 suvaitsevaisuutta ilmaistiin sanakirjassa verbistä kärsiä (ml. merkitykset ’kestää, sietää, sallia’) johdetulla sanalla kärsiväisyys.^[6]

Suvaitsevaisuuden olemuksesta

Filosofi Timo Airaksisen mukaan suvaitsevaisuus ei ole luonteenpiirre, eikä myöskään hyve. Siinä kun luonteeltaan rohkea on koko ajan rohkea, suvaitsevaisuudessa ei ole kyse siitä, että ihminen suvaitsisi kaikkea ja koko ajan. Suvaitsevaisuus ei myöskään ole aina arvokasta, kuten hyveet, eikä ketään saa vaatia suvaitsemaan kaikkea tai mitä tahansa. Suvaitsevainen ihminen päättää jokaisen asian kohdalla rationaalisesti järjen ja tiedon perusteella sen, suvaitseeko hän sitä vai ei. Jos hän päättääkin olla suvaitsematta, hän tekee sen hyvin perustein ja syyllistymättä suvaitsemattomuutteen.^[7]

Filosofi Markus Neuvosen mielestä suvaitsemattomuuden suvaitsemisessa kysymykseksi nousee se, kuinka paljon suvaitsemattomuutta pitää sietää. Neuvonen hylkäisi koko suvaitsevaisuuden käsitteen, koska siihen sisältyy "aina tietynlainen alaspäin katsominen" – suvaitseminen sisältää jo sinällään asian, mahdollisesti inhottavan, jota siedetään, sekä siihen liittyvän suvaitsijan.^[8]

Unkarilaissyntyinen sosiologian professori Frank Furedi korostaa sitä, että suvaitsevaisuus on alkuperäiseltä merkitykseltään sellaisten näkemysten ja mielipiteiden sietämistä, joiden kanssa kuulija on vahvasti eri mieltä, ja että suvaitsevaisuus edellyttää uskoa siihen, että totuus löydetään parhaiten tiukassa väittelyssä. Käsitettä on Furedin mukaan kuitenkin alettu käyttämään väärässä merkityksessä identiteettien politisoimiseen, ryhmäkonfliktien ratkaisemiseen ja ryhmien vahvistamiseen, vaikka alun perin siinä on ollut kyse yksilöiden vapauden sallimisesta. Käsitteen merkitys on Furedin mukaan liukunut vähitellen kohti tuomitsemattomuutta, huomiointia, hyväksyntää, vahvistamista ja kunnioittamista, sekä usein välinpitämättömyyttä muiden ihmisten tapoja kohtaan. Furedin mukaan tuomitsemisen karttelu on epäsosiaalista ja vastuun välttelyä. Hän huomauttaa myös, että samalla kun suvaitsevaisuudesta puhutaan suureen ääneen, suvaitsemattomuus on lisääntynyt, kun lakeja säädetään vihapuheen valvomiseksi, ilmastodenialistien kimppuun käydään herjauskampanjoin, ja uusateistit solvaavat uskovaisia.^[5]

Suvaitsemattomuus YK:n määritelmän mukaan

Katso myös: Julistus kaikkinaisen uskontoon ja elämänkatsomukseen perustuvan suvaitsemattomuuden ja syrjinnän poistamisesta

Yhdistyneiden kansakuntien julkaisemat suvaitsevaisuuden periaatteet ja muut julistukset edustavat suvaitsevaisuuden uudempaa määritelmää.^[4] YK:n erityisjärjestö Unescon mukaan suvaitsevaisuus on kulttuurien, ilmaisutapojen ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. Suvaitsevaisuuteen kuuluu se, että kaikki ihmiset saavat pitää vapaasti kiinni omasta vakaumuksestaan, ja se, että luonnostaan, käyttäytymisensä tai arvojensa puolesta erilaisilla ihmisillä on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös sitä, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille.^[9]

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitean julkilausuman Tolerance and pluralism as indivisible elements in the promotion and protection of human rights mukaan moniarvoisuus ja suvaitsevuus ovat ihmisoikeuksien erottamaton osa.^[10](1996/19)

Yhdistyneet kansakunnat on hyväksynyt kaksi julistusta uskonnollista suvaitsemattomuutta vastaan. Julistuksissa täsmennetään ihmisoikeuksien julistuksessa ilmaistua ajatuksen- ja uskonnonvapautta ja oikeutta niiden vapaaseen ilmaisemiseen yhteiskunnassa ilman syrjintää.^[11]

Suvaitsemattomuus

Espanjalainen poliittinen piirros vuodelta 1875 vertaa moraalisen absolutismin ja suvaitsevaisuuden ja uskonnonvapauden vaikutuksia maailmassa.

Suvaitsevaisuuden vastakohta on suvaitsemattomuus. Käytännössä suvaitsemattomuudeksi kutsutaan vain suvaitsemisen puutetta sellaisia asioita kohtaan, joita pidetään hyväksyttävinä, kuten ihmisten oikeutta pukeutua kuten haluavat. Sen sijaan kieltäytymistä suvaita sellaisia asioita, joita ei kuulukaan suvaita, kuten katujen roskaamista, ei pidetä suvaitsemattomuutena.^[12] Koska suvaitsevaisuudessa on kyse arvoista, jonkun kutsuminen suvaitsemattomaksi on hänen syyttämistään väärien arvojen mukaan elämisestä. Tämän vuoksi suvaitsemattomuuden kriteerit ovat arvokysymysten tapaan usein avoimet, ja sen arvioinnin tulokset kiistanalaisia.^[13]