Sintašta

Sintašta
ven. Синташта
Sintaštan sijainti
Koordinaatit	52°29′10.9″N, 60°11′17.8″E
Valtio	Venäjä
Paikkakunta	Tšeljabinskin alue
Historia
Tyyppi	asuinpaikka ja muinaislinna
Ajanjakso	pronssikausi
Huippukausi	2800–1600 eaa. (keskipronssikausi)
Kulttuuri	Sintaštan kulttuuri
Alue	Etelä-Ural
Aiheesta muualla
Sintašta Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Sintašta (ven. Синташта) arkeologinen kohde nykyisen Venäjän Tšeljabinskin alueella. Se oli linnoitettu asuinpaikka Toboljoen sivujoen Želkuarin jokilaaksossa ja se ajoitetaan väljästi 2800–1600 eaa. eli kupari- ja pronssikaudelle. Asuinpaikka on tyyppiesimerkki Sintaštan kulttuurin asuinpaikasta ja se on myös antanut kulttuurille nimensä.

Tutkimuksia

Sintaštan asuinpaikka oli ensimmäinen linnoitettu asuinpaikka, jota tutkittiin perusteellisemmin ja se antoi samalla nimensä koko sitä edustavalle pronssikautiselle kulttuurille. Vaikka paikalla on suoritettu runsaasti tutkimuksia vuosien 1972–1987 ajan, ei niiden tuloksia ole vielä julkistettu. Vuonna 1992 aiheesta julkaistiin kirja, joka herätti suurta huomiota ja toi aron pronssikauden tutkijoiden kiinnostuksen kohteeksi. Kaivauksien tuloksista kuitenkin kirjoitetaan edelleen vain artikkeleita ja niiden perusteella tämäkin artikkeli on koottu.

Asuinpaikka

Sijainti arolla

Sintaštan linnoituksen jäänteet sijaitsevat arolla Etelä-Uralin itäpuolella. Sen vierestä on virrannut pieni Želkuarin joki, jonka alajuoksua kutsutaan nimeltään Želkuar ja yläjuoksua nimellä Sintašta. Joen valuma-alueen laajuus on 5 100 neliökilometriä, josta suurin sivujoki Bersuat vie 2 200 neliökilometriä. Jokilaakson pohja on hietaa, jossa joki voi kevättulvien aikana meanderoida ja jopa muuttaa uomansa suuntaa. Joessa onkin matalikkoja, jossa kasvaa kolmemetristä ruokoa (lat. Phragmites) ja osmankäämiä (lat. Typha). Nämä laajat kasvustot ovat tutkijoiden mukaan voineet olla pääsyy asuinpaikan valintaan. Näistä saa hyvää rehua eläimille sekä materiaalia esimerkiksi kattojen ja mattojen tekemiseksi. Ruokojen juuret ovat ravinteikkaat ja makeatkin, samoin kuin on myös alueella kasvavalla malvakasvillakin. Sintaštan linnoitus sijaitsi yläjuoksulla joen ensimmäisellä terassilla lähellä talviruokintaan soveltuvaa aluetta. Linnoitukselle olisi löytynyt paremmin puolustettavia mäkiä lähiympäristöstä, mutta niitä ei tähän tarkoitukseen hyödynnetty. Linnoituksen hylkäämisen jälkeen joki on meanderoinut voimakkaasti linnoitusta vasten, jolloin penkereet ovat sortuneet jokeen ja osa linnoituksesta on ehtinyt tuhoutua.

Asuinpaikan linnoitusrakenteet

Pyöreän muotoisen asuinpaikan halkaisija on ollut noin 140 metriä ja siitä on säilynyt puolikuun muotoinen alue. Vahvasti linnoitetun asuinalueen ympäri kiersi ympärysmuuri. Muurin ulkoreunaa seurasi syvä kaivanto, joka oli useampi metri syvä ja joka toimi yhdessä muurin kanssa varustuksen osana. Kaivannon jäänteet osoittavat, että sen pohja oli terävän V-kirjaimen muotoinen. Vaikuttaa myös siltä, että kaivannon ulkoreunaa kiersi vielä yli miehen korkuinen matalampi muuri, jonka sisällä puolustajat saattoivat toimia. Päämuuri oli tuettu tukkipuisella kehikkorakenteella ja se oli sekä vuorattu että täytetty sekä polttamattamalla savella että maa- ja kiviaineksella. Päämuurin sisäpuolinen alue oli jaettu nelikulmaisten asuntojen kesken. Joen eroosio on kuitenkin tuhonnut muuria ja osan asunnoista niin, että vain 31 asuntoa on jäänyt jäljelle arviolta 50—60 alkuperäisestä asunnosta. Näin ollen emme saa tietää asuinpaikan keskusalueen rakenteista ja sen pohjakaavasta. Esimerkiksi lännempänä sijaitsevalla asuinpaikalla Arkaimilla oli keskusaukio, jonne asuntojen ovet aukesivat. Vaikka tämän kaltainen rakennelma ei enää nykyään herätä huomiota, oli se aikanaan melkoinen erikoisuus arolla, missä muu väestö asui majoissa tai siirrettävissä teltoissa karjaansa paimentaen.

Asuinpaikan alta on löytynyt syvemmältä aikaisemman asutuksen jäänteitä. Ne kuuluvat väestölle, joka oli osa Poltavkan kulttuuria (ven. Полтавкинская культура), ja joka oli asuttanut paikkaa satoja vuosia. Uuden linnoituksen rakenteet ovat kuitenkin tuhonneet edeltävän asuinpaikan rakenteita, eikä sen muodosta ja koosta ole tarkkaa tietoa.

Elinkeinot

Ruokatalous

Maan viljely vaikuttaa olleen harvinaista Sintaštan kulttuurissa eikä Sintaštan asuinpaikka tee sääntöön poikkeusta. Kaivauksissa löydettyjen viljansiementen määrä on toistaiseksi ollut vähäistä, tosin sitä ei ole vielä ahkerasti etsitty. Vilja tulisi tietysti kerätä talteen ja säilyttää asuinpaikalla, mutta jyviä ei ole onnistuttu löytämään sellaisia määriä, jota sen varastointi edellyttäisi. Joitakin jyviä hirssiä ja ohraa tunnetaan kuitenkin muilta asuinpaikoilta.

Kaivauksissa tyhjennettyjen tunkioiden sisällöstä voidaan päätellä ruokavalion pääpiirteitä. Lähekkäisten asuinpaikkojen Arkaimin ja Sintaštan tunkioissa on ollut 60% nautaa, 26% lammasta tai vuohta ja 13% hevosta erilaisten luiden muodossa. Vaikka arjen ruokavalio koostuikin naudanpihvistä, muodostuu kalmistojen uhrieläinten luista hieman poikkeava kuva: 23% nautaa, 26% lammasta tai vuohta ja 39% hevosta. Hevosta uhrattiin enemmän kuin muita eläimiä ja samalla poikkeavia määriä arjen dieettiin verrattuna.

Mitä kaivauksissa ei tule näkyviin on maidon hyödyntäminen. Myöhäisempinä aikoina naudan, vuohen ja hevosten maitoa käytettiin ravintona päivittäin. Vielä ei tiedetä, sietivätkö sintaštalaiset jo laktoosia.

Metallurgia

Kuten lännempänä sijaitsevassa Arkaimissa, oli myös täällä jokaisessa asunnossa talousuuni, kellarikuoppa, masuuni ja vesikaivo. Asunnoissa asuttiin, hoidettiin arkiaskareita ja valmistettiin pronssia ja valettiin siitä tarve-esineitä ja aseita. Kaivauksissa löytyi asuntojen lattioilta toiminnasta kertovia metallipisaroita ja kuonaa. Sekä kalmiston haudoista että asuinpaikoista löytyi kaivauksissa savesta valmistettuja ilmaputkia, joita on todennäköisesti käytetty palkeissa. Niillä on puhallettu ilmaa uuniin, jotta niiden lämpötila kohoaisi ja malmin pelkistyksen kemiallisiin reaktioihin osallistuisi riittävästi happea. Sintaštassa löytyneet metalliesineet, joista osasta on analysoitu metallin koostumusta, ovat 36 % arseenia sisältävää (0,1–1 %) kuparia, 48 % arseenipronssia (yli 1 % arseenia) ja vain 10 % tutkituista esineistä sisältää puhdasta kuparia.

Vaikka metallurgit olivat tärkeä osa yhteisön kaupallista elinkeinoelämää, eivät he olleet aivan yhteisön eliittiä. Heidät haudattiin kuitenkin kalmistoihin ja heidän hauta-antimensa olivat kohtuullisen runsaat. Hauta-antimista kävi ilmi heidän ammattinsa, jonka perusteella heidän määränsä ja osuutensa kalmiston hautauksista voidaan määrittää kuudesosaksi.

Kalmistot

Kalmistojen sijainnit ja niiden nimitykset

Linnoituksen jäännöksien pohjoispuolella sijaitsee jokilaakson alarinteessä viisi kalmistoa, jotka esitellään alla. Suurin niistä on Sintašta mogila (tai ven. Синташтинский могильник, Sintaštinski mogilinik) eli ”kalmisto” (lyhennetään tässä SM), jossa on 40 hautausta. Tämän kalmiston pohjoisreunasta alkaa alueen suurin hautakumpu, joita kutsutaan Venäjällä kurgaaniksi. Suuren kurgaanin venäläinen nimitys on Sintašta bolšoi kurgan, joka lyhennetään tässä SB. Suuren kurgaanin pohjoispuolella sijaitsevan kukkulan ympäristössä on vielä kolme pienempää kalmistoa, joita merkitään tunnuksilla SI, SII ja SIII (Sintašta I jne.). Kalmistoista on tutkittu yhteensä 67 hautaa, joista on löytynyt 200–250 vainajan luurankoa. Vaikka vainajia on paljon, ei se ole oikeassa suhteessa asuinpaikan väestöön nähden. Otaksutaan, että Sintaštassa olisi asunut useampi sata ihmistä kerrallaan muutama sata vuotta. Väestön vainajista vain osa sai kalmistoissa näkyvän rituaalihautaamisen ja muut haudattiin muualle ehkä vaatimattomasti kuoppahautaan ilman näkyviä hauta-antimia.

Sintašta mogila

Sintašta mogila (SM) on tasaisen maan kalmisto, josta on tutkittu 40 hautausta. Se on aavistuksen vanhempi kuin osittain sen päälle rakennettu Suuri kurgaani (SB, alempana). Haudat ovat olleet maanalaisia hautakammioita, jotka on rakennettu salvotuista hirsistä, ja hauta on katettu hirsikatolla, kivillä ja maa-aineksella. Kalmiston haudat ovat antaneet tutkijoille paljon tietoa sintaštalaisten käsityötaidoista, yhteisön hierarkiasta ja taisteluvälineistä. Kalmistossa on lisäksi seitsemän sotavaunuhautaa, jotka osaltaan valottavat heidän taistelutaktiikkaansa ja hevosten hyötykäyttöä.

Sotavaunuhautauksia on seitsemän, ja kussakin haudassa on vain yksi sotavaunu. Sotavaunuhaudat ovat SM-4 (hauta numero 4), SM-5, SM-12, SM-16, SM-19, SM-28 ja SM-30. Hautojen rakenteita tutkittaessa on tultu siihen tulokseen, että ne ovat vaununkuljettajien hautauksia. Hautakammiossa onkin yleensä sijainnut vaunun kuljettajaksi tulkittu tai kuljettajiksi tulkittuja henkilöitä, vaunujen kaksi hevosta vaunujen aisan sivuilla, paljon kupari- tai pronssiaseita sekä muita hauta-antimia. Sotavaunuhautojen sisältö on varsin runsas, ja vainajaa on selvästi arvostettu. Hautaukseen on jätetty eläinuhreja, joiden luiset jäänteet löytyvät samasta haudasta tai sen vierestä. Hautaan SM-5 on uhrattu mukaan kahdeksan hevosta.

Osa haudoista on ajoitettu haudasta löytyneiden puunkappaleiden jäänteiden perusteella. Ajoitukset ovat: 1740–1520 eaa. (hauta SM-5), 2900–2620 eaa. (SM-11), 2200–1650 eaa. (SM-19), 2400–1970 eaa. (SM-28) ja 2900–2450 eaa. (SM-39). Ihmetystä on herättänyt, että ajoitukset vaihtelevat paljon. Esimerkiksi hauta SM-39 on kovin vanha verrattuna koko kulttuurin muihin ajoituksiin. On pohdittu, onko kalmistoon haudattu jo ennen sintaštalaisten tuloa, sillä asuinpaikan alta on löydetty Poltavkan kulttuurin jäänteitä. Toisaalta sotavaunuhautaus SM-5 on nuori. Asuttiinko asuinpaikassa vielä näinkin myöhään?

Sintašta bolšoi kurgan

Kurgaani (SB) on saanut lisänimen suuri (ven. большой, bolšoi), koska se on valtavan kokoinen. Kurgaanin pohja on lähes ympyrä, jonka halkaisija on 85 metriä. Kurgaanin nykyinen korkeus on 4,5 metriä, mutta se on voinut olla aikoinaan korkeampikin. Hauta on ryöstetty jo antiikin aikana, mikä on ollut tutkimuksen kannalta onnetonta. Näin loisteliaasta haudasta olisi voinut löytää mielenkiintoisia asioita. Mikäli sen jäänteet on tulkittu oikein, on kurgaaniin haudattu vain yksi ihminen. Hänet on laitettu maahan kurganin keskellä sijainneeseen maanalaiseen hautakammioon, joka on kulttuurin tavan mukaisesti rakennettu salvotuista hirsistä. Kammio on lopulta peitetty hirsillä ja niiden päälle on ladottu kiviä ja maata. Lopulta haudan ympäristö on peitetty yli 40 metrin säteeltä usean metrin kerroksella maakerroksella. Kurgaanin rakentamiseen on arveltu kuluneen 3 000 miestyöpäivää.

Kurgaanin läheltä on löytynyt maahan peitettyjä eläimen päitä. Löytöä kutsutaan nimellä Sacrifal Complex 1. Se on ollut puoli metriä syvä kuoppa, jonne on aseteltu päitä ja kavioita kuudelta hevoselta, neljältä naudalta ja kahdelta pässiltä. Nämä oli aseteltu kahteen riviin, kasvot vastakkain, nurin käännetyn keraamisen astian ympärille. On laskettu, että näistä eläimistä on voitu valmistaa 2 700 kilogrammaa liharuokaa noin 3 000 vieraalle, jolloin kukin sain 0,9 kilogrammaa lihaa. Monet liittävät uhrikuopan antimet ja kurgaanin rakentamisen toisiinsa, vaikka kelvollinen selitys olisi myös hautajaisvieraiden tavanomainen keskitseminen.

Kurgaanin hautaaminen on yritetty ajoittaa maan alta löytyneiden koivupuun jäänteiden avulla. Saatuja ajoituksia ovat: 2140–1970 eaa., 1890–1740eaa. ja 1610–1450 eaa. Nämäkin ajoitukset vaihtelevat paljon, vaikka on kyse yhdestä hautauksesta.

Sintašta I

Sintašta I (SI) keskikokoinen kurgaani, jonka pohjan halkaisija on 32 metriä. Se sijaitsee aivan Suuren kurgaanin vieressä sen pohjoispuolella. Maakummun korkeus on kuitenkin vain metri. Sen alta on tutkittu 15 hautausta.

Sintašta II

Sintašta II (SII) on pieni tasaisen maan kalmisto, josta on tutkittu 10 hautausta. Se sijaitsee joen rinteiden yläpäässä aivan kalmiston Sintašta III länsipuolella.

Sintašta III

Sintašta III (SIII) pieni kurgaani, jonka pohjan halkaisija on 16 metriä. Kurgaanin keskellä sijaitsee viiden vainajan yhteishautaus, joka onkin kurgaanin ainoa hauta. Kurhaani sijaitsee mäen huipulla.

Ajoitus

Radiohiiliajoitukset antavat varsin eriaikaisia ajoituksia alkaen 2800 eaa. Tämän on katsottu olleen mahdollista, koska paikalla asusti ensin Poltavkan kulttuurin väestöä. Heidän asumisensa jäänteitä on löydetty linnoituksen alta, joten sintaštalaiset rakensivat linnoituksen sen päälle joskus 2100 eaa. ja jatkoivat asumista siinä 2100–1600 eaa. Pääosa ajoituksista jäävät 2100–1800 eaa. välille.

Ympäristö

Sintaštan lähellä sijaitsee Tobolijoen sivujoen Želkuarjoen valuma-alueella vielä kolme muutakin Sintastan kulttuurin asuinpaikkaa. Sintašta 2 sijaitsee yhdessä Andrejevskojen asuinpaikan kanssa joen alajuoksulla. Joen pääuoman sivujoella Bersuatin varrella on Bersuatin asuinpaikka yhtä kaukana Sintaštasta kuin Sintašta 2. Vastakkaisella suunnalla, mutta edellisten kanssa yhtä kaukana, sijaitsee kuuluisa Arkaim Uraljokeen laskevan Bolšoi Karagankan varrella.

Linnoitettuja sintaštastalaisia asuinpaikkoja tunnetaan siis lähes 30 ja ne kattavat 400×150 kilometriä laajan alueen Uraljoen ja Toboljoen yhteisiä latva-alueita. Tätä kokonaisuutta on kutsuttu Gennadi Zdanovitšin käyttämällä termillä engl. Country of Towns/Cities ja ilmiö on ollut aron alueella pronssikaudella poikkeuksellinen. Muu aron väestö vietti liikkuvaa nomadielämää karjaansa paimentaen. Heillä oli tapana siirtyä vuodenaikojen mukaan otollisille alueille, missä karvaa saattoi ruokkia. Sintaštalaiset olivat todennäköisesti valinneet kiinteän asumispaikan strategian, jolloin he joutuivat puolustamaan asuinpaikkaansa liikkuvalta väestöltä.

Kirjallisuutta

• Gening, V.F. & Zdanovich, G.B. & Gening, V.V. (Генинг, В.Ф. & Зданович, Г.Б. & Генинг, В.В.): Синташта: археологические памятники арийских племен Урало-Казахстанских степей. (Sintashta: archaeological sites of the Aryan tribes of the Ural-Kazakhstan Steppe) Tšeljabinsk, Venäjä: Южно-Уральское книжное изд-во, 1992. ISBN 5-7688-0577-X (venäjäksi)

Lähteet

• Anthony, David W.: The Horse, the Wheel, and Language: How Bronze-Age Riders from the Eurasian Steppes Shaped the Modern World. Princeton University Press, 2007/2009. ISBN 978-0-691-14818-2 (archive.org) (viitattu 28.9.2018). (englanniksi)

• Kuzmina, Jelena (ven. Кузьмина́, Еле́на E.): The Origin of the Indo-Iranians. (toim. Mallory, J.P.) Leiden: Brill NV, 2007. ISBN 978-90-47-42071-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 30.8.2018). (englanniksi)

• Hanks, Bryan & Doonan, Roger: From Scale to Practice – A New Agenda for the Study of Early Metallurgy on the Eurasian Steppe (PDF) 2009. Lontoo: British Museum. Arkistoitu 24.10.2018. Viitattu 5.9.2018. (englanniksi)