Niger

République du Niger Nigerin tasavalta
lippu vaakuna
Valtiomuoto	tasavalta
Demokratian palauttamisen korkeimman neuvoston johtaja	Salou Djibo
Pääkaupunki	Niamey
Muita kaupunkeja	Zinder
Pinta-ala
– yhteensä	1 267 000 (sijalla 22)
– josta sisävesiä	ei merkittävästi
Väkiluku (2010)	15 306 252 (sijalla 63)
– väestötiheys	9
– väestönkasvu	3.677% (2010)
Viralliset kielet	ranskan kieli
Valuutta	CFA-frangi (XOF)
BKT (2010)
– yhteensä	10,09 miljardia USD (PPP)  (sijalla 147)
– per asukas	700 USD
HDI (2019)	0,394 (sijalla 189)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	39
– teollisuus	17
– palvelut	44
Aikavyöhyke	+1
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys  – Ranskasta	3. elokuuta 1960
Lyhenne	NE
– ajoneuvot:	RN
– lentokoneet:	5U
Kansainvälinen suuntanumero	+227
Tunnuslause	Fraternité, Travail, Progrès (Veljeys, työ, edistys)
Kansallislaulu	”La Nigérienne”
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Nigerin tasavalta eli Niger on sisämaavaltio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Nigeria, Tšad, Libya, Algeria, Mali, Burkina Faso ja Benin. Maa itsenäistyi vuonna 1960, ja se oli sotilaiden hallitsema ja sillä oli yksipuoluejärjestelmä vuoteen 1991 asti.

Suurin osa Nigerin 1,27 miljoonan neliökilometrin pinta-alasta on Saharan autiomaata ja Sahelia. Niinpä yli 15-miljoonainen väestö keskittyy maan eteläosaan. Nigerillä on suuret uraanivarat, mutta se on silti maailman köyhimpiä ja vähiten kehittyneitä maita.

Historia

Ennen siirtomaa-aikaa

Varhaisimmat arkeologiset löydöt Aïrin vuoristosta, Ténérén autiomaasta ja Agadezin kaupungin läheltä ovat neoliittikaudelta. Muinaisten asukkaiden elinkeinoja olivat metsästys ja keräily; kalliomaalaukset kertovat karjanhoidosta. Ensimmäisellä vuosituhannella eaa. Etelä-Libyassa asuneet garamantit tekivät ryöstöretkiä alueella asuneiden negridiheimojen keskuuteen. Roomalaiset tunkeutuivat Saharan eteläpuolelle ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina. Antiikin lähteiden mukaan he saavuttivat 100-luvun alussa ”Agisimban etiopialaisen maan”, jota monet tutkijat pitävät Aïrin ylätasankona. Saharan ylittävä vilkas karavaanikauppa johti kaupunkien (Marendet, Agadez, Tahoua, Zinder, Maradi) syntyyn. Pohjois-Afrikasta tuotiin käsityötuotteita, taateleita, viikunoita ja rusinoita, trooppisesta Afrikasta kultaa, norsunluuta ja orjia. Arabi- ja berberikauppiaiden mukana alueelle levisi islam.

Bornoun sulttaanin neuvosto vuonna 1826

600-luvulta lähtien Nigerin alue kuului keskiaikaisiin Länsi-Sudanin valtioihin: länsi- ja lounaisosat Songhaihin, itäosa Kanemiin ja myöhemmin Bornuun, ja eteläosa hausojen valtakuntiin, etupäässä Gobiriin. 1500-luvulla Songhain kulta-aikana siihen kuului myös alueen keskiosa. 1700-luvun puolivälissä lounaisosan valloittivat Aïrin tuaregit. 1800-luvun alussa fulbet kapinoivat Oman dan Fodion johdolla. Länsi- ja eteläosat liitettiin Sokotoon. Ennen eurooppalaisten tuloa alueella vallitsi feodalismi, johon liittyi orjanomistajayhteiskunnan ja alkukantaisen yhteisöjärjestelmän piirteitä.

Siirtomaa-aika

Ensimmäiset eurooppalaiset tutkimusmatkailijat saapuivat alueelle 1700–1800-lukujen vaihteessa. 1800-luvun lopussa Ranska alkoi vallata siirtomaita Länsi-Sudanin sisäosista. Vuonna 1899 se lähetti Tšadjärvelle sotilasretkikunnan, joka hävitti asutusta ja ryösti Zinderin kaupungin. Vuonna 1900 perustettiin Ranskan Länsi-Afrikan Senegalin–Nigerin siirtomaahan kuulunut Zinderin autonominen sotilasalue, joka vuonna 1910 muutettiin Nigerin sotilasalueeksi. Asukkaiden vastarinta puhkesi usein muslimipappien johtamiksi aseellisiksi kapinoiksi. Tuaregit kapinoivat vuosina 1914–1918, minkä jälkeen ranskalaiset hävittivät Aïrin seutua. Vuonna 1922 Nigeristä tuli erillinen Ranskan Länsi-Afrikkaan kuulunut siirtomaa, jonka keskuksena toimi aluksi Zinder ja vuodesta 1926 lähtien Niamey.

Ranskalaiset hajottivat sulttaanikunnat pieniksi hallintoalueiksi, joiden johtajina toimi usein perinteisestä ylimystöstä riippumattomia henkilöitä. Syrjäseuduilla siirtomaaherrat säilyttivät kuitenkin perinteiset hallintotavat ja turvautuivat vanhan ylimystön tukeen. Väestö pakotettiin maksamaan veroja, suorittamaan pakkotöitä ja toimimaan plantaasiviljelmien ja kaivosten halpana työvoimana.

Siirtomaavallan riisto ja toistuvien kuivien kausien aiheuttamat nälänhädät synnyttivät 1920–1930-luvuilla spontaanin vastarintaliikkeen, joka alkoi järjestäytyä toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1946 perustettiin Nigerin edistyspuolue, joka liittyi Afrikan demokraattiseen yhteisöön (Rassemblement démocratique africain). Samana vuonna Niger sai Ranskan yhteisön merentakaisen alueen aseman. Kuvernöörin yhteydessä alkoi toimia neuvoa-antava yleisneuvosto, johon kuului etupäässä perinteisen ylimystön jäseniä. Vuonna 1951 edistyspuolueesta irtaantui sen vasen siipi, joka perusti itsenäisyystaistelua johtaneen Nigerin demokraattisen liiton (vuodesta 1958 lähtien Sawaba). Poliittisia uudistuksia vaatineista ammattiliitoista tuli vuonna 1957 Mustan Afrikan työtätekevien liiton (Union générele des travailleurs de l’Afrique Noire) jäsen.

Vuonna 1956 ranskalaiset joutuivat perustamaan paikallisen väestön valitsemia kunnallishallintoja ja vuonna 1957 muodostettiin afrikkalaisten johtama hallitus. Demokraattinen liitto voitti kuntavaalit Niameyssa ja sen johtaja Djibo Bakary nimitettiin hallituksen päämieheksi. Vuoden 1958 kansanäänestyksen tuloksena Niger julistettiin Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi tasavallaksi. Samana vuonna järjestetyissä kansalliskokouksen vaaleissa edistyspuolue sai enemmistön paikoista ja sen johtajasta Hamani Diorista tuli pääministeri. Vuonna 1959 hyväksyttiin tasavallan ensimmäinen perustuslaki. Lokakuussa hallitus kielsi Sawaba-puolueen ja ammattiliittojen keskusjärjestön toiminnan. Bakary ja muut Sawaban johtajat pakenivat ulkomaille, monia sen kannattajia ja ammattiyhdistysaktivisteja pidätettiin.

Itsenäisyyden aika

Niger julistautui itsenäiseksi 3. elokuuta 1960 ja erosi Ranskan yhteisöstä. Marraskuussa kansalliskokous hyväksyi uuden perustuslain ja valitsi maan ensimmäiseksi presidentiksi edistyspuolueen pääsihteerin Hamani Diorin. Hänen aikanaan Nigeriin pystytettiin yksipuoluejärjestelmä, joka valvoi kaikkea yhteiskunnallista toimintaa. Vuonna 1961 maa solmi yhteistyösopimuksen Ranskan kanssa. Ranska piti Nigerissä joukkojaan ja hallitsi sen ulkomaankauppaa, raha-asioita, maanpuolustusta ja koulutusjärjestelmää. Taloudellisia ja yhteiskunnallisia uudistuksia pyrittiin toteuttamaan ulkomaisen avun ja pääoman avulla. Samalla kannustettiin paikallista yrittäjyyttä ja perinteinen ylimystö säilytti valtansa. Valtion virkakoneiston ylläpitoon kului yli 40 % budjettivaroista. Maanviljelijöiden ja palkkatyöläisten asema pysyi heikkona.

Vuonna 1963 sotilaat tekivät epäonnistuneen vallankaappausyrityksen. Vuonna 1964 perustettiin Sawaban johtama opposition Isänmaan demokraattinen rintama, joka kehotti kansaa aseelliseen kapinaan. Hallituksen onnistui kuitenkin tukahduttaa Sawaban aseellisten joukkojen toiminta. 1960–1970-lukujen vaihteessa maa alkoi jälleen kriisiytyä. Vuosina 1968–1974 Sahelin kuivuuden takia puolet väestöstä oli nälkäkuoleman partaalla ja virkamiehiä syytettiin korruptiosta. Vuonna 1974 upseerit kaappasivat vallan Seyni Kountchén johdolla. Samana vuonna ranskalaiset joukot vedettiin maasta ja Kountchén johtama vallankumousneuvosto onnistui muuttamaan ulkomaisten yritysten kanssa tehtyjä sopimuksia kaivannaisvarojen hyödyntämisestä.

Kountchén hallinto vakautti maata ja sai aikaan jopa pientä talouskasvua. Se päättyi 1980-luvun alussa jälleen uuteen kuivuuskauteen. Libyan kanssa välit olivat huonot. Libyalaiset radiolähetykset paikallisila kielillä rohkaisivat tuaregeja ja hausoja kapinaan, ja syrjäytetyn presidentin poika johti Tripolissa Nigerin silloisen hallinnon vastaista ryhmää jota Libyan kerrottiin myös rahoittavan. Maiden rajalla oli jopa aseellinen välikohtaus.

Seyni Kountché kuoli vuonna 1987. Hänen seuraajansa Ali Saibou aloitti vallan siirtämisen siviileille. Maa sai uuden perustuslain vuonna 1989. Maa siirtyi monipuoluejärjestelmään vuosina 1990-1992. 1990-luvun alkupuoliskolla maata koettelivat opiskelijalevottomuudet ja tuaregien kapina. Vuonna 1993 uudeksi presidentiksi valittiin ensimmäisillä vapailla vaaleilla Mahamane Ousmane. Kenraali Ibrahim Baré Maïnassara syrjäytti hänet 27. tammikuuta 1996 vallankaappauksessa. Maïnassara menehtyi vuoden 1999 vallankaappauksessa, jossa Daouda Malam Wanké otti väliaikaisesti vallan. Saman vuoden joulukuussa uudeksi presidentiksi valittiin vaaleilla Tandja Mamadou.

2000-luvun alussa tuaregit kapinoivat toistamiseen. 18. helmikuuta 2010 Nigerissä tapahtui sotilasvallankaappaus, jossa armeija syrjäytti valtakauttaan pidentämään pyrkineen Tandja Mamadoun.

Politiikka

Tuaregikapinallisia

Itsenäisyyden aikana on ollut useita vallankaappauksia. Huhtikuussa 1999 henkivartijat ampuivat silloisen presidentin Ibrahim Mainassaran. Marraskuun 1999 melko rauhallisissa vaaleissa nousi valtaan presidentti Tandja Mamadou, ja hänet valittiin toiselle kaudelle 2004. Vuonna 2009 Mamadou hajotti parlamentin, koska se ei suostunut muuttamaan perustuslakia niin että hän voisi jatkaa kolmannenkin kauden. Uusi parlamentti valittiin 20. lokakuuta 2009, oppositio boikotoi vaaleja. Helmikuussa 2010 maassa tapahtui vallankaappaus, jossa eversti Salou Djibon johtamat sotilaat syrjäyttivät presidentti Mamadoun, tarkoituksenaan palauttaa maahan "hyvä demokratia ja hallinto". Juntta asetti pääministeriksi siviilin ja lupasi järjestää tammikuussa 2011 presidentinvaalit, jossa juntan omat jäsenet eivät voi asettua ehdokkaiksi.

Talousongelmien takia maassa on edelleen poliittisesti levotonta. Maanviljelijöiden ja paimentolaisten elintapojen välillä on jännitteitä varsinkin kuivina vuosina. Paimentolaisina elävät tuaregit kokevat tulevansa syrjityiksi ja kapinoivat. Huhtikuussa 2009 tuaregikapinallisten järjestön MNJ:n ( (Mouvement des Nigeriens pour la Justice) johto ja maan hallitus sopivat vihamielisyyksien lopettamisesta Libyan Tripolissa pidetyissä rauhanneuvotteluissa,

Nigerin asevoimat ovat saaneet paljon materiaalia lahjoituksina länsimailta, jotka ovat myös kouluttaneet Nigerin joukkoja. 1980-luvulla Yhdysvallat ja Länsi-Saksa kouluttivat maan ilmavoimat ja kunnostivat lentokentän lähellä Libyan rajaa. Ranska on perinteisesti varustanut ja kouluttanut Nigerin maavoimia. Sotilasapu ei ole pyyteetöntä, vaan sen on sanottu liittyvän naapurimaa Libyan uhkaan.

Maantiede

Niger jakautuu seitsemään alueeseen (région; luettelon numerot liittyvät oheiseen kuvaan). Lisäksi pääkaupunki Niamey muodostaa oman pääkaupunkialueensa.

Nigerin alueet

Nigerin hallintoalueet

Hallintoalue	kartalla	Pääkaupunki	Pinta-ala (km2)	Väkiluku (1.7.2008)
Agadez (vuoristoinen alue)	1	Agadez	634 209	437 210
Diffa	2	Diffa	140 216	446 651
Dosso	3	Dosso	31 002	1 921 202
Maradi	4	Maradi	38 581	2 865 219
Niamey	5	pääkaupunki	670	1 033 295
Tahoua	6	Tahoua	106 677	2 524 514
Tillabéri	7	Tillabéri	89 623	2 396 411
Zinder	8	Zinder	145 430	2 672 314

Syyskuinen Niger satelliittikuvassa

Kaksi kolmasosaa Nigerin pinta-alasta on Saharan autiomaata, ja loppu kuuluu Sahelin alueeseen. Nigerin vilja-aitta on pieni kaistale maan etelärajalla. Suurin osa väestöstä asuu maan eteläosissa.

Korkein piste on Mont Bagzane 2 022 m, matalin kohta Niger-joki 200 metriä merenpinnan yläpuolella.

Oheinen Niameyn ilmastotaulukko on edustava maan eteläosalle. Sadekausi on selvä, mutta sateet epäsäännöllisiä. Pohjoista kohti mentäessä sademäärät pienenevät ja käyvät yhä epäsäännöllisemmiksi. Pohjoisosissa ei sada juuri lainkaan.

Niameyn ilmastotilastoa tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 34 37 41 42 41 38 34 32 34 38 38 34 ka. 36,9 Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) 14 18 22 25 27 25 23 23 23 23 18 15 ka. 21,3 Sademäärä (mm) 0 0 5 8 33 81 132 188 94 13 0 0 Σ 554 Sadepäivät (d) 0 0,1 0,2 0,6 4 6 9 12 7 1 0 0 Σ 39,9 L ä m p ö t i l a 34 14 37 18 41 22 42 25 41 27 38 25 34 23 32 23 34 23 38 23 38 18 34 15 S a d a n t a 0 0 5 8 33 81 132 188 94 13 0 0 Lähde: BBC

Talous

Äiti ja aliravittu lapsi avustuskeskuksessa vuonna 2005

Nigerin talous on kriisissä. Talouskasvun sijasta talous hiipuu, viljelykelpoisen maan osuus pienenee ja uraanista saatavat vientitulot pienenevät. YK:n vähiten kehittyneiden maiden listaan liittyvän arvion mukaan Niger on yksi maailman köyhimmistä valtioista.

Nigerin ruokatilanne oli erityisen huono vuoden 2004 loppupuolen kuivuuden sekä heinäsirkkatuhojen jälkeen. Otsikoihin nousi G8-kokous, jossa annettiin Nigerin velkoja anteeksi, mutta ei lainkaan käsitelty nälkäasiaa. Nälänhädän arvioitiin koskevan ainakin 2,5 miljoonaa nigeriläistä. Vuosien 2005-2008 sadot olivat hiukan parempia, mutta 2009 oli jälleen katovuosi.

Bruttokansantuote (PPP) henkeä kohti vuonna 2008 oli 700 Yhdysvaltain dollaria, sama kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2006 se oli 600 dollaria. Näillä lukemilla Niger on maailman kymmenen köyhimmän maan joukossa. YK:n kehitysohjelma UNDP:n laskeman Inhimillisen kehityksen indeksiksillä (Human Development Index, HDI) mitattuna Niger sijoittui vuonna 2007 viimeiselle eli 182. sijalle. Sen HDI-arvo on noussut vuodesta 2000 lähes neljällä prosentilla vuosittain.

Tärkeimmät ravintokasvit ovat hirssi ja durra. Vientiin kasvatetaan papuja ja sipuleita.

Niger on Kanadan ja Australian jälkeen maailman kolmanneksi suurin uraanintuottaja. Akoutan ja Arlitin uraanikaivokset ovat eräitä maailman suurimmista. Yhdessä ne tuottavat noin seitsemän prosenttia maailman uraanista. Merkittävimpiin luonnoin varoihin kuuluvat uraanin lisäksi kivihiili, rautamalmi, tina ja fosfaatti.

Nigerissä on 27 lentopaikkaa, joista kymmenen kiitotie on päällystetty ja kolmen kiitotie on yli 2500 metriä pitkä. Niamey on varsinainen kansainvälisen liikenteen keskus, mutta myös Agadezista on lentoja Pariisiin. Vesiväyliä on 300 km, Niger-joki on kulkukelpoinen Gayaan asti syyskuusta maaliskuuhun. Maanteitä on paljon, mutta vain vajaat 4000 kilometriä on päällystetty.

Väestö

Wodaabe-kansan nuoria naisia.

Nigerin virallinen kieli on ranska ja paikallisia kieliä hausa, djerma, fulani ja tamashek. Suurimmat väestöryhmät ovat hausat 55 %, djerma-songhait 22 %, fulat 10 %, tuaregit 8 % ja berberit 4 %. Suurimmat väestöryhmät ovat hausat 55 %, djerma-songhait 21 %, fulat 8,5 %, tuaregit 9,3 % ja berberit eli kanurit 4,7 %. 80 % on muslimeita, muita eli kristittyjä ja animisteja 20 %.

Nigerläisistä 17,6 prosenttia (9,8 % naisista) on lukutaitoisia (2003). Koulunkäynti on periaatteessa pakollista kuuden vuoden ajan, mutta sitä käy vain 45 % pojista ja 31 % tytöistä.

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIVin kantajia oli noin 0.8% aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 60 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut 16 000 henkeä, mutta sitä sai vain kymmenesosa heistä, noin 1600 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut vaikkakin hitaasti, vuonna 2005 lääkettä sai 5 % tarvitsijoista.

YK:n yhdestätoista vuosituhattavoitteesta pidetään kahden saavuttamista mahdollisena: lapsikuolleisuuteen ja AIDSiin liittyviä tavoitteita.

Kulttuuri

Koska Nigerin valtion rajat ovat siirtomaaisäntien vetämät, ne eivät noudattele etnisiä tai perinteisiä kulttuurien rajoja. Itsenäistymisestä alkaen hallitus on pyrkinyt luomaan yhtenäistä nigeriläistä kulttuuria.

Saharan paimentolaisheimot ylläpitävät vanhoja kulttuuriperinteitä. Monet tuaregit elävät puolinomadista elämää, ja joissakin kylissä on sekaisin savimajoja ja siirrettäviä telttoja.

Nigeriläistä perusruokaa on paksu hirssipuuro, jonka lisukkeena on kasviskastiketta, johon toisinaan lisätään vähän lihaa. Yleisemmin liha kuitenkin tarjotaan erillisenä, grillattuna tai paistettuna. Pohjoisessa hirssipuuroa keitetään myös vuohenmaitoon. Hirssin lisäksi viljoista käytetään maissia, durraa ja juhlatilanteissa riisiä.

Urheilu

Niger on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1972 alkaen. Issaka Daborg sai nyrkkeilyssä pronssia vuonna 1972, ja on maansa toistaiseksi ainoa olympiamitalisti. Nigerin jalkapallomaajoukkue on jäänyt yhdeksi maanosansa heikoimmista maajoukkueista. FIFAn rankingissa se on sijalla 154.

Aiheesta muualla

• Allafrica -uutispalvelu englanniksi
• Lonely Planet

ak:Niger