Maurice Merleau-Ponty

Maurice Merleau-Ponty
Henkilötiedot
Syntynyt	14. maaliskuuta 1908
Kuollut	3. toukokuuta 1961 (53 vuotta)
Koulutus ja ura
Koulukunta	fenomenologia
Tunnetut työt	Phénomenologie de la Perception (1945)
Opettaja	Émile Bréhier, Léon Brunschvicg, Alexandre Kojève ja Jean Laporte
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Maurice Merleau-Ponty (14. maaliskuuta 1908 Rochefort-sur-Mer, Charente-Maritime – 3. toukokuuta 1961 Pariisi) oli ranskalainen fenomenologisen koulukunnan filosofi, jonka filosofian keskeisinä teemoina ovat muun muassa ruumiillisuus ja havainto. Merleau-Ponty on saanut ajatteluunsa vaikutteita erityisesti Edmund Husserlin ja Henri Bergsonin ajatuksista, mutta erityisesti Merleau-Pontyn päätyönä pidetyssä teoksessa Phénomenologie de la Perception (1945) yhtenä olennaisena teemana toimii myös 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Saksassa kehittynyt gestalt- eli hahmopsykologia. Merleau-Ponty teki uransa alkuvaiheissa paljon yhteistyötä Jean-Paul Sartren kanssa, mutta heidän suhteensa päätyi myöhemmin poliittisista syistä välirikkoon.

Merleau-Ponty on ankara kartesiolaisen filosofian vastustaja. Merleau-Pontyn mukaan kartesiolainen jako ruumiiseen ja sieluun – ja sitä seurannut havaitsemisen käsittäminen joko passiiviseksi empirismiksi tai itseensä käpertyneeksi intellektualismiksi – on virheellinen ja siitä tulee pyrkiä eroon. Merleau-Ponty hylkää jaon mieleen ja ruumiiseen ja esittää ihmisen ykseytenä, kuitenkaan palauttamatta ihmistä kumpaankaan substanssiin.

Elämä ja ura

Merleau-Pontyn perhehauta Père-Lachaisen hautausmaalla Pariisissa.

Maurice Merleau-Ponty suoritti koulunsa pariisilaisissa Janson-de-Sailly ja Louis-le-Grande-lyseoissa ja valmistui vuonna 1930 École normale supérieure -yliopistosta. Opiskeluaikoinaan Écolessa Merleau-Ponty tutustui häntä kolme vuotta vanhempaan Jean-Paul Sartreen, josta myöhemmin oli tuleva hänen ystävänsä, työtoverinsa ja kiistakumppaninsa. Ennen varsinaista tuottavaa kauttaan, Merleau-Ponty työskenteli 1930-luvulla filosofian opettajana, minkä yhteydessä hän tutustui Claude Lévi-Straussiin ja Simone de Beauvoiriin, ja perehtyi G. W. F. Hegelin Hengen fenomenologiaan ja vuosikymmenen lopulla myös Edmund Husserlin kirjoituksiin – jotka tekivät häneen kaikista suurimman vaikutuksen.

Ensimmäisen julkaistun teoksensa Le Structure de Compartement Merleau-Ponty sai valmiiksi vuonna 1938, tosin se julkaistiin vasta vuonna 1942. Toimiessaan Ranskan miehityksen aikana vastarintaliikkeessä, Merleau-Ponty joutui uudestaan tekemisiin Sartren kanssa, ja he huomasivat jakavansa kiinnostuksen Husserliin ja Martin Heideggeriin. Sartre julkaisi pääteoksensa L’être et le néant vuonna 1943, jolloin Merleau-Ponty oli jo kirjoittamassa hahmopsykologian ja Husserlin tuohon aikaan julkaisemattomien käsikirjoitusten innoittamaa teostaan Phénoménologie de la Perception, jossa Merleau-Ponty samalla myös esittää arvostelua Sartren käsityksiä kohtaan. Teos julkaistiin vuonna 1945, ja tätä teosta voidaan pitää Merleau-Pontyn pääteoksena. Vaikka Merleau-Ponty myöhemmin kehitteli samoja teemoja eteenpäin ja osin arvosteli omia aiempia näkemyksiään, on kirja laajin ja kattavin Merleau-Pontyn ajattelua esittelevä teos.

Pääteoksensa julkaisun jälkeen Merleau-Ponty jatkoi yhteistyötä Sartren kanssa Les Temps Modernes -lehden toimituksen piirissä. Merleau-Ponty julkaisi lehdessä filosofisia, poliittisia ja taidetta käsitteleviä esseitä, jotka vuonna 1948 julkaistiin teoksena Sens et Non-Sens.

Merleau-Ponty nimitettiin vuonna 1949 Sorbonnen yliopistoon lastenpsykologian ja pedagogiikan professoriksi, missä virassa toimiessaan hän piti luentosarjoja lasten kielellisestä ja kognitiivisesta kehityksestä, lasten suhteista aikuisten kanssa ja fenomenologian ja ihmistieteiden välisistä suhteista. Vuonna 1952 Merleau-Ponty nimitettiin Collège de Francen filosofian oppituolin haltijaksi.

Merleau-Pontyn ja Sartren välinen yhteistyö päättyi Korean sodan herättämiin erimielisyyksiin, ja samalla hän myös erosi Les Temps Modernes -lehden toimituskunnasta. Samana vuonna 1952 hänet nimitettiin Collège de Francen filosofian professoriksi, missä tehtävässään hän luennoi kehitellen Phénoménologie de la Perception -kirjan teemoja. Samalla Merleau-Ponty myös kirjoitti useita artikkeleita, joita yhdessä hänen luentojensa kanssa on myöhemmin julkaistu.

Merleau-Ponty kuoli yllättäen vuonna 1961. Hänen ajattelunsa viimeiseksi kehitysvaiheeksi jäi se, mikä käy ilmi hänen kuolemansa jälkeen julkaistuista keskeneräiseksi jääneistä teoksista Le Visible et l’Invisible ja La Prose du Monde. Erityisesti Le Visible et l’Invisible -teoksessa hän kehittelee eteenpäin eräitä Phénoménologie de la Perception -teoksen teemoja, mutta kirjoitustyö on kuoleman takia jäänyt kesken, ja teos julkaistussa muodossaan koostuu osin vain katkelmallisista muistiinpanoista.

Merleau-Pontyn ennenaikaisen kuoleman jälkeen kiinnostus hänen ajatteluaan kohtaan hiljalleen hiipui. Hänen ajattelunsa rinnastettiin usein Sartren filosofiaan, ja Merleau-Pontya luettiin usein vain Sartren työtoverina. Merleau-Ponty nousi kuitenkin toisen vuosituhannen viimeisinä vuosina uudelleen kiinnostuksen kohteeksi. Suomessakin on tehty pitkälti Merleau-Pontya käsitteleviä väitöskirjoja ja häntä on käsitelty monissa muissa fenomenologiaa, minuutta, estetiikkaa ja filosofista antropologiaa käsittelevissä teoksissa ja artikkeleissa. Merleau-Pontylta on suomennettu valikoima Filosofisia kirjoituksia (2012), joka sisältää muun muassa lyhyen teoksen Silmä ja henki (1960, ensimmäinen suomennos 1993 nimellä Silmä ja mieli).

Filosofia

Ajattelun pääpiirteet

Merleau-Pontyn filosofian keskeisimpänä ongelmana on ihminen ja hänen suhteensa maailmaan. Kuten monen muunkin filosofin, myös Merleau-Pontyn keskeisenä lähtö- ja ongelmakohtana tähän tarkasteluun on René Descartes, jonka voidaan katsoa luoneen sen käsityksen minuudesta, joka länsimaisessa filosofiassa on hänen jälkeensä ollut vallalla. Descartesin kuuluisa ajattelen, siis olen -päättely on myös Merleau-Pontyn filosofiassa keskeinen, mutta Merleau-Pontyn erikoislaatu tulee ilmi siinä tavassa, jolla hän tätä ajatusta tulkitsee – korostaen ajattelun ensisijaisuuden sijaan havainnon ensisijaisuutta.

Havainnon tärkeyden korostaminen nousee Merleau-Pontyn fenomenologisista juurista. Kaikista filosofisista perinteistä eniten Merleau-Pontyn ajatteluun on vaikuttanut juuri tämä Edmund Husserlin aloittamaksi kutsuttu ajatussuunta. Husserlin laajasta tuotannosta Merleau-Pontya innoitti erityisesti Husserlin – tuolloin vielä pääosin julkaisematon – myöhäistuotanto, joka monilta piirteiltään oli siirtynyt aiemman tuotannon suhteen suuntaan, jota voidaan hyvällä syyllä kutsua eksistentiaalisemmaksi. Erityisesti Husserlin teoksessa Eurooppalaisten tieteiden kriisi ja transsendentaalinen fenomenologia (1936) esittämällä ajatuksella elämismaailmasta on ollut Merleau-Pontyn filosofiseen ajatteluun suuri vaikutus. Husserlin mukaan länsimaiset tieteet ovat ajautuneet kriisiin, koska ne ovat hylänneet elämismaailman, josta niiden tarkastelu kuitenkin on alun perin lähtenyt liikkeelle. Jotta todellinen fenomenologia voisi edes olla mahdollista, on Husserlin mukaan ensin suoritettava erityinen tieteellisen tarkastelun poissulkeva reduktio, jotta voisimme päästä käsiksi varsinaiseen fenomenologiaan.

Erittäin keskeisessä asemassa Merleau-Pontyn filosofian muotoutumisessa on ollut hahmopsykologia, jonka keskeisin tutkimustulos – se, että ihminen havaitsee ensisijaisesti valmiiksi järjestäytyneitä hahmoja – on Merleau-Pontyn filosofialle samalla sekä olennaisen tärkeä lähtökohta, kuin myös argumentti. Tälle psykologisen tutkimuksen tulokselle Merleau-Ponty pyrkii luomaan siihen sopivaa filosofista tietoteoriaa ja ontologiaa.

Merleau-Pontyn filosofia lähtee siis liikkeelle teesillä havainnon ensisijaisuudesta, paluulla havaintoihin. Havainnon tietoteoreettinen ensisijaisuus johtaa samalla myös ontologisiin johtopäätöksiin. Näiden ajatusten mukaan Descartes oli oikeassa todetessaan voivansa olla varma omasta ajattelustaan ja olemassaolostaan, mutta väärässä päätellessään tästä seuraavan ulkomaailman ja havaintojen epävarmuuden ja sielun ja ruumiin jyrkän eron. Merleau-Pontyn mukaan tietoisuus on aina havaintotietoisuutta, ja havainnot ovat aina välittömästi ja erittelemättä merkityksellisiä. Samalla teesi vetää hyvin yhteen kaksi edellä mainittua taustavoimaa: Husserlin fenomenologia selittää hyvin Merleau-Pontyn tarpeen keskittyä havaittuun, kun taas hahmopsykologia tuottaa perusteluita havainnon muodostumiselle ja lähtökohdan sen perustelemiselle, miten subjekti voi epäilyksestään huolimatta luottaa havaintoihinsa.

Husserlilaisesta fenomenologiasta ja psykologisen tutkimuksen tuloksista on myös muodostunut Merleau-Pontyn ajatus intentionaalisuudesta. Merleau-Pontylle intentionaalisuus ei ole sellainen älyllinen kokoava ”päätös”, kuin miksi sitä usein muissa yhteyksissä usein kuvataan. Ihmisen kaikki toiminta on intentionaalista, eikä intentionaalisuus rajoitu ainoastaan mentaalisiin toimintoihin, ihminen on intentionaalinen koko psykofyysisellä olemuksellaan. Ruumiillista intentionaalisuutta pidetäänkin usein Merleau-Pontyn filosofian tärkeimpänä antina.

Myöhäisfilosofia

Merleau-Ponty jakaa ennen vuotta 1952 tehdyssä, mutta vasta kuolemansa jälkeen julkaistussa kirjoituksessa filosofisen työnsä kahteen vaiheeseen. Kirjoituksen mukaan hänen tarkoituksenaan oli kahdessa ensimmäisessä teoksessaan La Structure du comportment (1942) ja Phénoménologie de la perception (1945) ”palauttaa havainnon maailma entiselleen” ja tämän perustan luotuaan muissa teoksissaan ”näyttää kuinka ajattelu ja kommunikaatio toisten kanssa nousevat ja ylittävät meidät totuuteen johdattaneen havainnon alueen.”

Merleau-Ponty ei kuitenkaan koskaan saanut valmiiksi filosofiansa toista hanketta. Teoksen Le Visible et l’invisible oli tarkoitus olla yhtä laajamittainen ja perusteellinen selvitys kuin Merleau-Pontyn pääteokseksi jäänyt Phénoménologie de la perception, mutta Merleau-Pontyn kuollessa vuonna 1962 jäljellä oli vain ensimmäinen, näkyvää käsittelevä osa teoksesta sekä joukko tekeillä olevaa työtä käsitteleviä muistiinpanoja, jotka myös julkaistiin Merleau-Pontyn kuoleman jälkeen valmiin tekstin ohessa.

Erittäin vaikeaselkoisessa myöhäisfilosofiassaan Merleau-Ponty pyrkii irti kaikista niistä kartesiolaisuuden rippeistä, joita hänen varhaisempaan filosofiaansa oli vielä jäänyt. Hän siirtyy puhumaan näköhavainnon sijasta kosketuksesta, ja siitä, kuinka ihminen havaitsevana oliona on ”yhteenkietoutuminen”, kiasma (Le Chiasme):

»Näkyvänä ja liikkuvana ruumiini kuuluu olioiden joukkoon, se on yksi niistä, se on osa maailman kudosta ja sillä on olion yhtenäisyys. Mutta kun se näkee ja liikkuu, se pitää muut oliot kehässä ympärillään, ne ovat hänen liitännäisenään tai jatkeenaan, ne ovat painuneet hänen lihaansa, ne ovat osana hänen täyttä määrittymistään, koko maailma itsessään on samaa rakennusainetta kuin hänen ruumiinsa.»
(M. Merleau-Ponty, Silmä ja mieli. s. 22. Suom. Kimmo Pasanen. Taide, Helsinki. (Alkuteos: L’Œil et l’Esprit, 1960))

Teokset

• La Structure du comportement (1942)
• Phénoménologie de la perception (1945)
• Humanisme et terreur, essai sur le problème communiste (1947)
• Sens et non-sens (1948)
• Les Relations avec autrui chez l’enfant (1951)
• Éloge de la Philosophie, Lecon inaugurale faite au Collége de France, Le jeudi 15 janvier 1953 (1953)
• Les aventures de la dialectique (1955)
• Les Sciences de l’homme et la phénoménologie (1958)
• Éloge de la Philosophie et autres essais (1960)
• Signes (1960)
• Silmä ja mieli (L’Œil et l’esprit, 1960)
• Le Visible et l’invisible, suivi de notes de travail. Toimittanut Claude Lefort (1964)
• Résumés de cours, Collège de France 1952–1960 (1968)
• La Prose du monde (1969)

Kirjallisuutta

Suomennetut teokset

• Silmä ja mieli. ((L’œil et l’esprit, 1964.) 2. uusittu painos (1. painos 1993). Suomennos ja jälkisanat: Kimmo Pasanen) Helsinki: Taide, 2006. ISBN 951-608-057-X Uusi suomennos nimellä Silmä ja henki teoksessa Filosofisia kirjoituksia.
• Filosofisia kirjoituksia. Suomentanut Tarja Roinila ja Miika Luoto. Helsinki: Nemo, 2012. ISBN 978-952-240-105-2

Muuta kirjallisuutta

• Fóti, Véronique M.: Tracing Expression in Merleau-Ponty. Aesthetics, Philosophy of Biology, and Ontology. Evanston (Ill.): Northwestern University Press, 2013. ISBN 978-0-8101-2901-6 (englanniksi)
• Heinämaa, Sara: Ele, ilme ja rytmi. Kosketuksia Maurice Merleau-Pontyn kielikäsitykseen. Ajatus, 1995, 51. vsk, s. 161–185. Suomen filosofinen yhdistys.
• Heinämaa, Sara: Ele, tyyli ja sukupuoli. Merleau-Pontyn ja Beauvoirin ruumiinfenomenologia ja sen merkitys sukupuolikysymykselle. (Väitöskirja: Helsingin yliopisto) Gaudeamus, 1996. ISBN 951-662-652-1
• Heinämaa, Sara: Mitä on fenomenologia? Johdatus Phénoménologie de la perception -teoksen esipuheeseen. Tiede & edistys, 2000, 25. vsk, nro 3, s. 165–169
• Hotanen, Juho: Lihan laskos. Merleau-Pontyn luonnos uudesta ontologiasta. Helsinki: Tutkijaliitto, 2008. ISBN 978-952-5169-58-4 . Suomen tutkijaliitto.

Aiheesta muualla

• Flynn, Bernard: Maurice Merleau-Ponty The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Hacklin, Saara & Hotanen, Juho & Yli-Tepsa, Hermanni: Merleau-Ponty, Maurice Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.
• Reynolds, Jack: Maurice Merleau-Ponty The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
• Merleau-Ponty Circle (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
• Heinämäki, Elisa: Mitä ei voi nähdä – Matka katseen ja kosketuksen maailmaan Maurice Merleau-Pontyn ja Luce Irigarayn seurassa. niin & näin 4/1995, 43–46.
• Hyvönen, Hanna: Taidemaalarin ja filosofin työn rinnastuksia Merleau-Pontyn fenomenologiassa. niin & näin 4/2001, 45–53.