Kuolema

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 15. kesäkuuta 2024 kello 12.21 käyttäjän InternetArchiveBot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 15. kesäkuuta 2024, perustui tähän versioon.
Tämä artikkeli käsittelee kuolemaa tapahtumana. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Ihmisen ikäkaudet

Ihmisen pääkalloa ja kokonaista luurankoa pidetään kuoleman vertauskuvina.

Kuolema tarkoittaa eliön elintoimintojen päättymistä, jolloin elämä lakkaa. Kuolema aiheutuu pääasiassa sairaudesta, tapaturmasta tai onnettomuudesta tai vanhuudesta (vanhasta iästä). Iän myötä kuolemaan johtavien sairauksien todennäköisyys kasvaa. Myös itsemurha on kuolinsyy.

Kuoleman biologiaa

Lähtökohtaisesti kaikki eliöt kuolevat joskus. Normaalien solujen elinaika jatkuu noin 50 jakautumiskerran päähän (Hayflickin raja). Niiden kromosomeissa olevat telomeerit lyhentyvät jokaisella jakautumiskerralla. Erilaistumattomat kantasolut, sukusolut ja eräät syöpäsolut kykenevät telomeraasientsyymin avulla ylläpitämään kromosomiensa vakiopituuden. Kantasoluja on aikuisella varmasti esimerkiksi luuytimessä ja ihon orvaskedessä, mikä mahdollistaa mm. verisolujen tuotannon ja ihon uusiutumisen.[1]

Eläimillä kuolema seuraa usein jonkin tärkeän elimen, kuten sydämen, toiminnan lakattua. Kasvit puolestaan voivat sopivissa olosuhteissa jatkaa elinkaartaan juurissaan ja versoissaan, jolloin voi olla tulkinnanvaraista, koska yksilö kuolee ja klooni jatkaa sen elämää. Yksisoluisten, jakautumalla lisääntyvien eliöiden kuolema on vielä vaikeampi määritellä.

On mahdollista että eliö kuolee, mutta osa sen soluista ja elimistä jää eloon ja voidaan siirtää uuteen isäntään, kuten elinsiirron tapauksessa. Elinsiirron yhteydessä yhä elävät kudokset on poistettava nopeasti kuolleesta isännästä, ennen kuin ne kuolevat puutteellisten elintoimintojen takia. Toisaalta eliön yksittäiset solut tai jopa elimet voivat kuolla, mutta eliö voi jäädä eloon. Monet yksittäiset solut elävät vain lyhyen aikaa, joten suurin osa eliöiden soluista uusiutuu jatkuvasti.

Lääketieteellinen ja juridinen kuolema

Kuoleman tilat

Pallor mortis
Livor mortis
Algor mortis
Rigor mortis

Lääketieteessä kuolema tarkoittaa elimistön toimintojen pysyvää lakkaamista. Kuolinhetki voidaan määritellä verenkierron ja hengityksen loppumisena (sydänkuolema, kliininen kuolema) tai aivojen toiminnan loppumisena (aivokuolema). Kuoleman juridinen määritelmä vaihtelee jonkin verran eri valtioissa. Suomessa ihminen voidaan todeta kuolleeksi, kun sydän on lakannut sykkimästä ja joku seuraavista pätee: hengitys ja verenkierto ovat loppuneet, ruumis on tuhoutunut tai toissijaiset kuolemanmerkit ovat ilmaantuneet. Hengityksen ja verenkierron loppuminen todetaan esimerkiksi silloin, jos elvytyksestä huolimatta verenkierto ei käynnisty tai jos elvytykseen päätetään olla ryhtymättä toivottoman ennusteen vuoksi. Ruumiin tuhoutuminen tarkoittaa esimerkiksi palamista tai murskaantumista. Toissijaiset kuolemanmerkit ovat lautumien ja kuolonkankeuden (rigor mortis) ilmaantuminen sekä ruumiin jäähtyminen ja hajoaminen. Kuoleman toteaa lääkäri.[2]

Kuolemaa sanotaan "luonnolliseksi", kun sitä ei ole edesautettu vaan kuoleman on sallittu tulla luonnollista tietä kuten edellä omaa vauhtiaan. Kuoleman lähestyessä omaisten ja potilaan kanssa voidaan kuolevan papereihin merkitä hoitolinjaus: papereihin voidaan kirjoittaa kirjaimet ”SLK” eli ”sallitaan luonnollinen kuolema”, jolloin hoitohenkilökunta tietää, että omaiset tai kuoleva eivät halua voittaa muutamaa ylimääräistä elinpäivää raskailla hoidoilla.[3]

Kuolemaa koskevia säännöksiä Suomen lainsäädännössä sisältyy lakiin[4] ja asetukseen[5] kuolemansyyn selvittämisestä sekä lakiin[6] ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä.[2]

Aivokuolema

Aivokuolema tarkoittaa aivotoiminnan peruuttamatonta lakkaamista, ja sille on ominaista aivosähkötoiminnan loppuminen ja refleksien puuttuminen. Aivokuoleman toteaa Suomessa lääkäri lain määräämällä tavalla. Aivokuoleman toteamiseksi potilaalle tehdään neurologinen tutkimus, jonka tavoitteena on osoittaa hengityksen pysyvä loppuminen sekä kipureaktion ja kaikkien aivohermojen toiminnan puuttuminen. Tarpeen vaatiessa voidaan tehdä aivosähkökäyrätutkimus (EEG) ja aivoverisuonten varjoainekuvaus, joista jälkimmäisellä voidaan osoittaa aivoverenkierron lakkaaminen.[2]

Aivokuoleman toteamisen jälkeen kaikki hoito lopetetaan ja henkilö julistetaan kuolleeksi. Jos henkilöltä otetaan talteen elimiä elinsiirtoa varten, jatketaan aivokuolleen henkilön hoitoa tilapäisesti irrotushetkeen asti. Suomi oli maailman ensimmäinen maa, jossa lailla vuonna 1970 hyväksyttiin aivokuolema yhdeksi kuoleman määritelmäksi.[2]

Kuolleeksi julistaminen

Pääartikkeli: Kuolleeksi julistaminen

Tuomioistuin tai Digi- ja väestötietovirasto voi julistaa kadonneen henkilön kuolleeksi.

Tuomioistuin voi julistaa henkilön kuolleeksi välittömästi tai odotusajan kuluttua, joka on normaalisti 5 vuotta.

Digi- ja väestötietovirasto tai Ahvenanmaan valtionvirasto voi julistaa henkilön kuolleeksi kun tulee 100 vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana hän on syntynyt; ja viisi vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä jolloin hän ollut tiettävästi elossa.[7]

Yleisimmät kuolinsyyt

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan yleisimmät kuolinsyyt vuonna 2019 olivat sydän- ja verisuonitaudit, aivohalvaus, krooniset hengityselinsairaudet, alahengitystieinfektiot, vastasyntyneiden infektiot, keuhkoahtaumatauti, keuhkosyöpä ja keuhkoputken sekä henkitorven sairaudet, dementiasairaudet, ripulitaudit, diabetes ja munuaistaudit. Kuusitoista prosenttia kuolemantapauksista johtuu sydän- ja verisuonisairauksista.[8]

Kuolinsyyt Suomessa vuonna 2005[9]
Syy Yleisyys naisilla Yleisyys miehillä
Iskeemiset sydäntaudit 24,4 % 24,7 %
Syövät 21,3 % 23 %
Aivoverisuonien sairaudet 11,2 % 7,5 %
Hengityselinten sairaudet 4,2 % 6 %
Muut verenkiertoelinten taudit 4,1 % 3,4 %
Dementia ja Alzheimerin tauti 12,1 % 5,3 %
Tapaturmat 5 % 10,7 %
Muut syyt 17,5 % 19,4 %
Syy 2010[10] 2015[11] 2017[12]
Yleisyys miehillä Yleisyys naisilla Yleisyys miehillä Yleisyys naisilla Yleisyys miehillä Yleisyys naisilla
Verenkiertoelinten sairaudet 38,8 % 41,7 % 36,6 % 37,5 % 35,6 % 35,5 %
Kasvaimet 24,4 % 22,2 % 25,6 % 22,2 % 25,7 % 22,5 %
Dementia ja Alzheimerin tauti 7,4 % 16,4 % 10,5 % 22,2 % 11,4 % 23,6 %
Tapaturmat (pl. alkoholimyrkytykset) 6,2 % 3,5 % 5,2 % 3,1 % 5,7 % 3,0 %
Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 6,0 % 1,7 % 5,0 % 1,4 % 4,3 % 1,5 %
Hengityselinten sairaudet 4,8 % 3,0 % 4,5 % 3,0 % 4,7 % 3,1 %
Itsemurhat 2,8 % 0,9 % 2,2 % 0,7 % 2,3 % 0,8 %
Muut kuolemansyyt 9,7 % 10,5 % 10,5 % 10,1 % 10,4 % 10,0 %

Iäkkään henkilön voidaan sanoa kuolleen vanhuuteen. Tavallisia syitä tällöin ovat hiljainen sydäninfarkti tai oireeton keuhkokuume.[13]

Kuoleman jälkeen

Kuollut voi haluta luovuttaa elimiään tai ruumiinsa tieteelliseen opetus- ja tutkimuskäyttöön.[14]

Kuoleman henkilöitymä

Pääartikkeli: Kuolema (henkilöitymä)

Isolla alkukirjaimella kirjoitettu Kuolema on kuoleman henkilöitymä monissa elämää kuvaavissa mytologioissa. Kuolema on tällöin olento, joka vie ihmiseltä hengen tai vie ihmisen kuolleiden asuinsijoille. Kuolema on keskiajalta asti henkilöity usein ihmisen luurangoksi.[15]

Kuolemanjälkeinen elämä uskonnoissa

Pääartikkeli: Kuolemanjälkeinen elämä
Akseli Gallen-Kallela, Tuonelan joella, 1903.

Ihmistä on kautta aikojen askarruttanut, miten hän kokee kuolemansa jälkeisen ajan. Fysiologisesti tarkastellen kuolema tarkoittaa elintoimintojen päättymistä. Jos katsotaan ajattelun ja kokemusten olevan aivojen elintoiminto, on kysymys kuoleman jälkeisistä kokemuksista triviaali, eikä eroa siitä, millaisena koemme ajan ennen syntymää. Kuitenkin kuolemaa voidaan pohtia ja sitä on kaikissa yhteisöissä, kaikkina aikoina myös pohdiskeltu ontologian, mystiikan, metafysiikan ja spirituaalisuuden näkökulmasta.

Muinaissuomalaisilla vainaja jatkoi elämäänsä kuoleman jälkeen Tuonelassa tai Manalassa.[16] Buddhalaisuudessa elämä ymmärretään kärsimykseksi, ja elämän kiertokulusta voi päästä pois vain pääsemällä nirvanaan. Hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa kuoltuaan ihmiset ja eläimet syntyvät uudestaan jonakin toisena elävänä.[17][18]

Lähi-idässä syntyneissä uskonnoissa, juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, ihminen on ainutkertainen, ja kuolemansa jälkeen hänellä on mahdollisuus pelastua tai joutua kärsimykseen.[19] Kuolemanjälkeinen elämä ei kuulunut juutalaisuuteen vielä Vanhan testamentin aikaan. Vanhan testamentin uskonnossa Jumala palkitsee hyveelliset ihmiset jo tässä elämässä. Käsitykset kuitenkin muuttuivat ajan myötä, ja Uudessa testamentissa enää saddukeuksiksi kutsuttu oppineiden ryhmä pitää kiinni käsityksestä, jonka mukaan kuolemanjälkeistä elämää ei ole.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Saksela, Eero: Onko kuolema biologisesti väistämätön? 2003. Duodecim. Viitattu 8.3.2015.
  2. ↑ a b c d Kuoleman toteaminen: Opas terveydenhuollon henkilökunnalle. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004: 5. Edita Prima Oy, Helsinki 2004.
  3. ↑ Mitä vaatii hyvä kuolema? Yle.fi/Akuutti
  4. ↑ Laki kuolemansyyn selvittämisestä (459/1973). Finlex.
  5. ↑ Asetus kuolemansyyn selvittämisestä (948/1973). Finlex.
  6. ↑ Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä (101/2001). (Arkistoitu – Internet Archive) Finlex.
  7. ↑ Ajantasainen lainsäädäntö: Laki kuolleeksi julistamisesta 127/2005 finlex.fi. Edita. Viitattu 17.4.2020.
  8. ↑ The top 10 causes of death www.who.int. Viitattu 10.5.2022. (englanniksi)
  9. ↑ Niemelä, Matti: Krooninen sepelvaltimotauti Therapia Fennica. Kandidaattikustannus. Viitattu 23.3.2008.
  10. ↑ Helminen, Marja-Liisa: Kuolemansyyt 2010 Tilastokeskus. Viitattu 17.7.2019.
  11. ↑ Pajunen, Airi: Kuolemansyyt 2015 30.12.2016. Tilastokeskus. Viitattu 17.7.2019.
  12. ↑ Pajunen, Airi: Kuolemansyyt 2017 Tilastokeskus. Viitattu 17.7.2019.
  13. ↑ Tiede.fi
  14. ↑ Jokainen meistä voi luovuttaa kehonsa tieteelle – opiskelijoille aito ruumis on tärkeä harjoittelukappale. Yle Uutiset 2014.
  15. ↑ The meaning of death (The representation of death itself, usually personified in the form of a skeleton, seems to have developed on a large scale only in medieval Christian art) Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.3.2015.
  16. ↑ Tuonpuoleinen maailma Internetix/Philip Gustafsson 1997. Viitattu 8.3.2015.
  17. ↑ Buddhalaisuus Uskonnot Suomessa. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 8.3.2015.
  18. ↑ Hindulaisuus Uskonnot Suomessa. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 8.3.2015.
  19. ↑ Kuolema – pelastus Etälukio. Arkistoitu 18.9.2015. Viitattu 8.3.2015.

Kirjallisuutta

  • Clark, William R.: Kuoleman toiset kasvot: Vanhenemisen ja kuoleman biologiaa. (Sex and the origins of death, 1996.) Suomentanut Tiina Onttonen. Helsinki: Art House, 1998. ISBN 951-884-230-2
  • Enqvist, Kari: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35443-8
  • Hakola, Outi & Kivistö, Sari & Mäkinen, Virpi (toim.): Kuoleman kulttuurit Suomessa. Gaudeamus Oy, 2014..
  • Hinton, John: Kun ihminen kuolee. (Dying, 1967.) Suomentanut Eero Tuovinen. Taskutieto 58. Helsinki: WSOY, 1970.
  • Huttunen, Tiina & Kiiskinen, Cia & Tuominen, Riitta (toim.): Mikään ei häviä: Kirjoituksia kuolemankulttuurista. (Valokuvat: Julia Weckman) Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31369-6
  • Hänninen, Juha (toim.): Elämän loppu vai kuoleman alku: Hoitopäätökset kuoleman lähestyessä. Helsinki: Duodecim, 2006. ISBN 951-656-208-6
  • Häyry, Matti & Häyry, Heta: Rakasta, kärsi ja unhoita: Moraalifilosofisia pohdintoja ihmiselämän alusta ja lopusta. Helsinki: Kirjayhtymä, 1987. ISBN 951-26-3126-1
  • Kiiskinen, Terhi & Pihlström, Sami (toim.): Kuoleman filosofia. (Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta 1) Helsinki: Helsingin yliopisto, filosofian laitos, 2002. ISBN 952-10-0522-X
  • Kuparinen, Eero (toim.): Kun aika loppuu: Kuolema historiassa. (Turun yliopiston historian laitoksen julkaisuja 52) Turku: Turun yliopisto, yleinen historia, 1999. ISBN 951-29-1529-4
  • Laukkanen, Maj-Brita: Monikulttuurinen kuolema: Perustietoa eri uskontokuntiin kuuluvien hoitamisesta. Helsinki: Suomen mielenterveysseura: SMS-tuotanto, 2001. ISBN 951-9458-75-1
  • Lehikoinen, Heikki: Katkera manalan kannu: Kuoleman kulttuurihistoria Suomessa. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-317-2
  • Liimatainen, Ari (toim.): Sinä kuolet. (Hyve-sarja) Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-26-5280-3
  • Pajari, Ilona ym. (toim.): Suomalaisen kuoleman historia. Helsinki: Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-014-1
  • Peräkylä, Anssi: Kuoleman monet kasvot: Identiteetin tuottaminen kuolevan potilaan hoidossa. Tampere: Vastapaino, 1989. ISBN 951-9066-36-5
  • Ruth, Jan-Erik & Heiskanen, Pirkko (toim.): Kuolema elämän keskellä. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08588-3
  • Räikkä, Juha: Esseitä etiikasta. Kuopio: Unipress, 2006. ISBN 951-579-222-3
  • Tuomela, Raimo: ”Tieteellinen maailmankäsitys ja kuoleman ongelma”, Kuolema elämän keskellä. (Toimittaneet Jan-Erik Ruth ja Pirkko Heiskanen) Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08588-3 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kuolema&oldid=22453522”