Verikiintiö (engl. blood quantum), tai virallisesti verikiintiölait (engl. blood quantum laws), on nimitys järjestelmälle, jolla Yhdysvaltain alkuperäisväestö on perinteisesti rajoittanut heimoon kuulumista. Rajoitus perustuu siihen, kuinka suuri prosenttiosuus henkilön perimästä, eli verestä, on ns. intiaaniverta.[1] Verikiintiö ilmoitetaan murtolukuina, kuten esimerkiksi 1/2 tai 1/4.[2]

Tausta ja käyttöönotto

muokkaa

Ensimmäinen verikiintiön lakiin kirjannut taho nyky-Yhdysvaltain alueella oli Virginian siirtokunta: se määräsi vuonna 1705, että siirtokunnan kansalaisoikeudet eivät kuulu sellaisille henkilöille, joiden perimästä vähintään puolet oli peräisin alkuperäisväestöstä. Koska verikokeita ei vielä käytetty valkoiset siirtolaiset määrittelivät verikiintiön ihonvärin perusteella.[3]

Liittovaltion alkuperäinen tarkoitus oli rajoittaa heimoihin kuuluvien henkilöiden määrää asettamalla verikiintiö.[1] Yhdysvallat kiintiöi aluksi 138 miljoonaa eekkeriä maita intiaanireservaattien perustamiselle. Kun näitä maita alettiin jakamaan, sovellettiin pääsääntöisesti 1/4-verikiintiötä, jonka täyttäneille jaettiin vain yhteensä 90 miljoonaa eekkeriä, koska merkittävä osa alkuperäisväestöstä ei täyttänyt vaadittavaa verikiintiötä. Ylijäämämaa myytiin valtaväestöön kuuluville yksityishenkilöille ja yrityksille.[2]

Nykyään

muokkaa

Aikojen saatossa, ja rotujen välisen pariutumisen yleistyttyä, verikiintiön laskeminen on muuttunut koko ajan monimutkaisemmaksi. Myöskin yhä harvempi henkilö täyttää 1/4- tai 1/2 -verikiintiön.[4]

Arviolta noin 70 prosenttia intiaaniheimoista käyttää verikiintiötä edelleen ennakkovaatimuksena heimon jäsenyydelle. Huomionarvoista on, etteivät heimot salli "kaksoiskansalaisuutta", eli henkilö saa kuulua vain yhteen heimoon kerrallaan. Vuonna 1934 säädetyn lain nojalla jokainen intiaaniheimo sai itse määritellä, keitä heimoon kuului ja millä perustein. Tällaisia muita vaatimuksia voivat olla esimerkiksi kielitaitovaatimus.[2][5]

Sovellettava verikiintiö reservaattien perusteella

muokkaa

Sulkeissa osavaltiot, joiden alueella reservaatti sijaitsee.

Reservaatit, joiden verikiintiö on 1/2

muokkaa

Reservaatit, joiden verikiintiö on 1/4

muokkaa

Reservaatit, joiden verikiintiö 1/8

muokkaa

Reservaatit, joiden verikiintiö on 1/16

muokkaa

Havaiji

muokkaa

Myös havaijilaiset soveltavat verikiintiötä, vaikka liittovaltio ei virallisesti laskekaan näiden kuuluvan alkuperäisväestöön samalla tavalla kuin Yhdysvaltain mantereella. Sen sijaan havaijilaiset ovat "erillinen ja uniikki alkuperäiskansa".[18] Havaijilaisasioiden virasto myöntää kenelle tahansa havaijilaista syntyperää omaavalle todistuksen asiasta, mutta ainoastaan 50 %:n verikiintiön täyttävät ovat oikeutettuja esimerkiksi hakemaan vuokratontteja havaijilaisten kotimailta.[19][20]

Kritiikkiä

muokkaa

Koska verikiintiö oli alkujaan liittovaltion sanelema laki eikä intiaaniheimojen oma ehdotus, siihen on suhtauduttu toisinaan kriittisesti.[1] Yhtenä verikiintiön tavoitteista oli rajata alkuperäisväestön määrä mahdollisimman pieneksi, jotta näille maksettavien etuuksien määrä saataisiin myös pieneksi.[19]

Verikiintiön taustalla oli myös eugeniikalle perustuva ajatus siitä, että tasan puolet kaikista lapsen perinnöllisistä ominaisuuksista peritään toiselta vanhemmalta ja tasan puolet toiselta.[5] Ennen verikiintiötä monet alkuperäisväestön ryhmät määrittelivät heimoon kuulumisen muilla tavoin kuin puhtaasti verenperinnön kautta.[4]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c So What Exactly Is 'Blood Quantum'? NPR. 9.2.2018. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  2. a b c Blood Quantum and its role in Native Identity The Indigenous Foundation. Viitattu 9.2.2024. (englanti)
  3. Livermont, Tamee: Blood Quantum Blues We Are Native. 2024. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  4. a b Some Native Americans Fear Blood Quantum is Formula for 'Paper Genocide' Voice of America. 24.7.2021. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  5. a b Blood Quantum and Sovereignty: A Guide Native Governance Center. Viitattu 9.2.2024. (englanti)
  6. Constitution and Bylaws of the Chippewa Cree Indians of the Rocky Boy's Reservation Montana OFFICE OF INDIAN AFFAIRS. 1935. Arkistoitu 2010. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  7. Constitution and By-laws o the Yomba Shoshone Tribe of the Yomba Reservation, Nevada OFFICE OF INDIAN AFFAIRS. 1940. Arkistoitu 2010. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  8. About Enrollment Tohono O'odham Nation. Viitattu 9.2.2024. (englanti)
  9. White Mountain Apache Tribe considers change to blood quantum Indianz. Viitattu 9.2.2024.
  10. a b TRIBAL MEMBERSHIP University of Oklahoma. 2024. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  11. Murray, David: Tribe split over blood quantum measurement Great Falls Tribune. Viitattu 9.2.2024. (englanti)
  12. Faqs Navajo Nation. 2024. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  13. Crow Tribe Enrollment Application Packet (pdf) Crow Agency, Montana. 2024. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  14. Application for Enrollment as Member of the Assiniboine and SiouxTribes of the Fort Peck Reservation, Montana (pdf) fortpecktribes.org. 2019. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  15. Title X: Enrollment (pdf) standingrock.org. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  16. Secretarial Election Blood Quantum Questions & Answers Delaware Nation. 2024. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  17. Enrollment Iowa Tribe Of Oklahoma. 2024. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  18. Native Hawaiians Divided on Federal Recognition Voice of America. 7.2.2019. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  19. a b The Blood Quantum Controversy Through Hapa Hawaiʻi Eyes Ka Wai Ola. 1.3.2023. Viitattu 9.2.2024. (englanti)
  20. Hawaiian Registry Program The Office of Hawaiian Affairs. 2024. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)