Psykiatri
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Psykiatri eli psykiatrian erikoislääkäri on lääkäri, joka on kouluttautunut tutkimaan, arvioimaan ja hoitamaan mielenterveyden häiriöitä. Psykiatrian erikoislääkäriksi valmistuminen kestää yhteensä 12–13 vuotta. Aluksi on suoritettava hyväksytysti lääketieteen lisensiaatin kuusi vuotta kestävä lääkärin perustutkinto. Erikoistumisaikana lääkäri työskentelee psykiatrisissa sairaaloissa ja psykiatrisessa avohoidossa sekä osallistuu psykiatrian alan koulutustilaisuuksiin ja hallinnon koulutukseen. Ennen kuin lääkäri saa psykiatrian erikoislääkärin oikeudet hänen on läpäistävä erikoislääkäritentti. Erikoislääkärioikeudet voi saada psykiatrian, nuorisopsykiatrian, lastenpsykiatrian tai oikeuspsykiatrian erikoisaloilla. Erityisten lisäkoulutuksien perusteella Suomen lääkäriliitto voi myöntää hänelle erityispätevyyden esimerkiksi psykoterapiaan, psykoterapian kouluttajaksi, vakuutuslääketieteeseen tai päihdelääketieteeseen. Koska psykiatreista on Suomessa pulaa, myös yleislääkärit saavat toimia julkisessa terveydenhuollossa psykiatrin määräaikaisena sijaisena[1].
Ammatteina psykiatri, psykologi ja psykoterapeutti sekoitetaan usein keskenään. Psykiatri toimii lääketieteellisestä viitekehyksestä, eli voi muun muassa asettaa lääketieteellisiä diagnooseja (Suomessa ICD-10) sekä määrätä lääkkeitä, mutta ei voi tehdä psykologisia tutkimuksia. Nämä kaksi ammattia eroavat psykoterapeuteista siinä, että he eivät voi tarjota Kelan korvaamaa psykoterapiaa, jolleivät käy lisäksi erillistä psykoterapiakoulutusta (erikoistumiskoulutus, 3–6 vuotta). Psykiatrin koulutus sinänsä mahdollistaa kuitenkin terapeuttisen asiakastyön sekä ohjauksen ja neuvonnan.
Psykiatrin vastaanotolle
muokkaaErilaiset psyykkiset oireet, jotka esiintyvät myös psykiatrisessa diagnoosiluokituksessa, kuten ahdistus, masennus, erilaiset pelot sekä jännitys ovat yleisiä. Jos oireet haittaavat itseä tai muita ihmisiä liikaa, on syytä lähteä selvittelemään ongelmaa. Yleislääkärit (terveyskeskuslääkärit, työterveyslääkärit, yksityispuolen lääkärit) ovat kouluttautuneet tunnistamaan ja hoitamaan yleisempiä ja lievimpiä ongelmia. Jos kuitenkin oireet ovat vaikeasti ymmärrettäviä, haitallisia, erityisen huolestuttavia tai oireet eivät parane, voi hakeutua psykiatrin vastaanotolle joko suoraan tai mielellään lähetteellä. Oireita voivat aiheuttaa elämän ulkoiset paineet ja mielen sisäiset ristiriidat, mutta joskus myös ruumiillinen sairaus voi olla oireiden takana. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että myös fyysisten sairauksien mahdollisuus on huomioitu, ja yleisimmät psyykkisten sairauksien oireita aiheuttavat fyysiset sairaudet on poissuljettu.
Ennen kuin psyykkisiä häiriötä aletaan hoitaa, on tehtävä perusteellinen psykiatrinen tutkimus – psykiatrinen haastattelu. Psykiatri voi myös pyytää lisätutkimuksia esimerkiksi psykologilta, neuropsykologilta, neurologilta, sisätautilääkäriltä, toimintaterapeutilta ym. Mikäli psykiatri arvioi hoidon mahdolliseksi tarpeelliseksi, hän antaa potilaalle tietoa eri hoitovaihtoehdoista: mahdollisesti tarvittavista elämäntapamuutoksista, erilaisista psykoterapioista, lääkehoidoista tai muista lääketieteellisesti vaikuttaviksi todetuista hoitomuodoista. Potilas valitsee ja päättää itse hoidosta ja hoitomuodoista. Psykiatrisista hoidoista (kuten psykoterapia) on tosin pulaa.
Psykiatri on työskennellessään Valviran valvoma terveydenhuollon ammattihenkilö. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä määrittelee hänen velvollisuutensa ammatin harjoittamisessa. Potilaan kannalta keskeisiä velvollisuuksia ovat ammattieettiset velvollisuudet, velvollisuus potilasasiakirjojen laatimiseen ja säilyttämiseen sekä salassapitovelvollisuus. Psykiatrin ja psykoterapeutin sekä hänen potilaansa suhdetta säätelee myös laki potilaan asemasta ja oikeuksista, jossa määritellään esimerkiksi potilaan tiedonsaantioikeus, sekä potilaan itsemääräämisoikeus.
Salassapitovelvollisuus koskee kaikkea sellaista tietoa, joka on saatu ammattia harjoitettaessa, ja se säilyy ammatinharjoittamisen päätyttyäkin. Psykiatri tai psykoterapeutti ei tietyin poikkeuksin saa ilman potilaansa nimenomaista (mielellään kirjallista) lupaa ilmaista sivulliselle mitään potilaalta saamaansa tietoa tai salaisuutta. Merkittävin poikkeus salassapitovelvollisuuteen koskee julkisen sektorin psykiatrisen erikoissairaanhoidon lääkäreitä, jotka eivät enää ole täysin vaitiolovelvollisia: he ovat nykyisin asevelvollisuuslain nojalla velvollisia luovuttamaan kutsuntoja varten puolustusvoimille hoidossaan olleita potilaita koskevat diagnoosi- ja lääkitystiedot jopa ilman potilaan suostumusta. Käytännön tarkoituksena on vähentää asepalveluksen keskeyttäjien määrää. Mikäli kuitenkin potilas hoidattaa psykiatrisia vaivojaan yksityissektorilla, hänen tietonsa pysyvät ainakin toistaiseksi salassa, toisin kuin julkisen sektorin terveydenhuollossa.[2]
Psykiatreja on Suomessa 1 400, eli henkilöä kohti eniten Euroopassa, yhtä paljon kuin Sveitsissä. Tästä huolimatta Suomessa on julkisessa terveydenhuollossa pulaa psykiatreista. Virkoihin tarvittaisiin psykiatreja lisää jopa 30 %, ja joillakin alueilla psykiatrin viroista on täytetty alle 1/3 vakituisilla psykiatrian erikoislääkäreillä. lähde?
Lähteet
muokkaa- ↑ Yleislääkäri korvaa psykiatrin yhä useammin. MTV-uutiset 11.04.2016. http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/yleislaakari-korvaa-psykiatrin-yha-useammin-potilas-kuvaa-omaa-kokemustaan-erittain-ahdistavaksi/5833808 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kulonen, S.: Psykiatrit vastustavat asevelvollisten diagnoosien luovuttamista. Suomen Lääkärilehti, 6.8.2009. Artikkelin verkkoversio.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Psykiatri Wikimedia Commonsissa