Pekka Aarnio

suomalainen laulaja ja musiikkituottaja
Tämä artikkeli käsittelee musiikkituottajaa. Kuvanveistäjä Pekka Aarniosta on eri artikkeli.

Pekka Kalervo[1] Aarnio (5. tammikuuta 1947 Helsinki13. toukokuuta 2019 Helsinki)[2][3] oli suomalainen musiikkituottaja ja laulaja, joka tunnettiin Agit Prop -lauluyhtyeen jäsenenä.

Agit Prop vuonna 1974. Pekka Aarnio toinen oikealta. Kuva: Harri Ahola

Aarnion ja Martti Launiksen ensimmäinen lauluyhtye syntyi 1960-luvun alkupuolen folk-innostuksen keskellä, ja oli nimeltään Guldgurkorna. Yhtye esiintyi lukuisissa folk-konserteissa Helsingin kouluissa, muun muassa Ressussa, Munkkiniemen yhteiskoulussa ja Munkkivuoren yhteiskoulussa. Vuonna 1970 Aarnio perusti yhdessä Launiksen ja Sinikka Sokan kanssa Agit Prop -lauluyhtyeen, joka perustettiin alun perin kertaluontoiseksi kokoonpanoksi Uudenmaan Sosialistisen Nuorisoliiton edustajaksi Berliinin II poliittisen laulun festivaaleille.[4] Samana vuonna hän esiintyy soolo- ja duettolaulajana levyllä V. I. Lenin 1870–1970.[5] Aarnion ääniala oli basso.[4]

Vuonna 1976 Aarnio siirtyi päätoimiseksi levytuottajaksi Love Recordsille. Love Recordsin konkurssin jälkeen 1979 hän perusti Atte Blomin kanssa Johanna-levy-yhtiön. Hän on tuottanut muun muassa Tuomari Nurmion, Pelle Miljoonan, Leevi and the Leavingsin ja Ultra Bran levyjä.

Vuonna 2008 Aarnio sai Musiikki & Media -tapahtumassa Industry Awards -erikoispalkinnon työstään suomalaisen musiikkibisneksen hyväksi.[6] Vuonna 2019 hänelle myönnettiin Emma-gaalassa Kultainen Emma.[7]

Aarnio menehtyi 72-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana Helsingissä.[4] Hänet on haudattu Honkanummen hautausmaalle Vantaalle.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Aarnio Pekka Kalervo 1947-2019 Hautahaku.fi. Viitattu 30.10.2023.
  2. Veli-Pekka Leppänen: Yksi kirje syksyllä 1970 muutti suunnan –Pekka Aarnion elämäntyöksi tuli musiikki Helsingin Sanomat. 4.1.2017. Viitattu 9.1.2017.
  3. Agit Prop -yhtyeestä tunnettu Pekka Aarnio on kuollut Ilta-Sanomat. 14.5.2019. Viitattu 14.5.2019.
  4. a b c Agit Prop -yhtyeestä tunnettu Pekka Aarnio on kuollut Yle Uutiset. 14.5.2019. Viitattu 27.1.2022.
  5. https://www.discogs.com/Various-VI-Lenin-1870-1970/release/3681198
  6. Pekka Aarniolle ja Lasse Norrekselle musiikkialan erikoispalkinto Helsingin Sanomat. 25.10.2008. Viitattu 27.10.2008.
  7. Pyhimys putsasi pöydän Emma-gaalassa – katso tästä kaikki voittajat Yle uutiset. 2.2.2019. Viitattu 3.2.2019.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.